Dunning-Kruger-efekti: Klassinen käyrä on tilastollinen artefakti
Ylle piirtämäni Dunning-Kruger-efektiä kuvaava käyrä on ”someälykköjen” lempilapsi – se tulee vastaan harva se päivä. Pohja nousee jyrkästi ylös (”Minä olen nero!”), keskiporukka tasoittuu ja lopussa notkahtaa alas (”Voi ei, en tiedä mitään...”). Justin Krugerin ja David Dunningin vuoden 1999 tutkimus teki tästä ilmiöstä populaaripsykologisen legendan: osaamattomat eivät tajua omaa osaamattomuuttaan . Tämä somehitti ei kuitenkaan kestä happotestiä. Dunning-Kruger-käyrä on pääosin tilastollinen artefakti – ei niinkään aivojen metakognitiivinen vika, vaan seurausta siitä, miten dataa käsitellään ja miten rajalliset mittakaavat toimivat. Pureudutaan lyhyesti asiaan. Miksi käyrä syntyy ilman psykologiaa? Kolme yksinkertaista mekanismia riittää selittämään kaiken: 1. Parempi-kuin-keskimäärin-efekti Ihmiset yliarvioivat kykyjään keskimäärin. Itsearvioitu älykkyys (IQ) on n. 115–123, kun todellinen keskiarvo on n. 100. 2. Regressio keskiarvoon Itsearvio...