Myytinmurtajat vai tarinankertojat? Kylmänviileä katsaus Jumalan synty -teoksen väitteisiin (Osa II)

 

Tervetuloa takaisin Jumalan synty – Isän ja Pojan kätketty historia -teoksen väitteiden ruotimiseen! Ensimmäisessä osassa ihmettelimme, kun kirjoittajat yrittivät typistää Jeesuksen manaukset ja parannukset aikansa tusinatavaraksi – ikään kuin Picasso olisi vain pensselinheiluttaja muiden katutaiteilijoiden joukossa. Nyt sukellamme teoksen seuraavaan helmeen: nimettömät freudilaiset psykoanalyytikot ovat muka diagnosoineet Jeesuksen narsistiksi, koska hänellä oli – pidä hatustasi kiinni – huono isäsuhde. Kyllä, Nasaretin puuseppä loikoilee nyt Sigmund Freudin sohvalla, ja kirjoittajat nyökyttelevät, vaikka myöntävätkin, että tällaiset "diagnoosit" ovat väistämättä epävarmoja. YouTuben arvioissa kirja on herättänyt kiihkeää keskustelua, ja tämä väite on kuin sytytyslanka dynamiittipötköön. Otetaanpa se kylmänviileään syyniin, ripaus sarkasmia ja historian pölyä mukana.

Väite: Jeesus oli narsisti huonon isäsuhteen vuoksi

Teos heittää ilmaan väitteen, että jotkut nimettömät freudilaiset psykoanalyytikot ovat analysoineet Jeesuksen psyykeä ja todenneet hänet narsistiksi, koska hänellä oli ongelmia isäsuhteensa kanssa. Kirjoittajat myöntävät, että tällaiset diagnoosit ovat epävarmoja, mutta silti he päättävät tuoda tämän kortin pöytään. Miksi? Ehkä siksi, että "Jeesus oli narsisti" on raflaava otsikko, joka myy kirjoja? Mutta hetkinen – voiko 2000 vuoden takaista hahmoa diagnosoida psykoanalyysin sohvalla, varsinkin kun "asiantuntijat" ovat kasvottomia sankareita? Tämä on kuin väittäisi, että Picasso oli narsisti, koska hän signeerasi maalauksensa. Hypätäänpä historian ja logiikan syövereihin.

Historiallinen konteksti: Voiko Jeesusta diagnosoida?

Jeesus (n. 4 eaa. – 30 jaa.) tunnetaan evankeliumeista ja muutamista muista lähteistä, kuten Josefus Flaviuksen kirjoituksista. Evankeliumit (kirjoitettu n. 65–100 jaa.) kuvaavat häntä opettajana, parantajana ja messiaanisena hahmona, mutta ne eivät tarjoa psykologista syväluotausta hänen mielenliikkeistään. Mitä isäsuhteeseen tulee, Jeesuksen maallinen isä Joosef mainitaan vain ohimennen (esim. Matt. 1:16, Luuk. 2:41–43), ja hänen "isäsuhteensa" keskittyy Jumalaan, jota hän kutsuu "Isäksi" (esim. Joh. 17:1). Voiko tästä päätellä huonon isäsuhteen? Tuskin, ellei halua spekuloida villisti.

Freudilainen psykoanalyysi, Sigmund Freudin 1800-luvun lopulla kehittämä teoria, korostaa lapsuuden kokemuksia ja tiedostamattomia konflikteja persoonallisuuden muotoutumisessa. Narsistinen persoonallisuushäiriö (NPD) määritellään nykyisin DSM-5:ssä esimerkiksi liioitellun itsekkyyden, huomionhakuisuuden ja empatian puutteen kautta. Tämän soveltaminen Jeesukseen edellyttäisi:

• Yksityiskohtaista tietoa hänen lapsuudestaan ja ihmissuhteistaan.
• Nykyaikaisia kliinisiä havaintoja hänen käyttäytymisestään.
• Neutraaleja, reaaliaikaisia lähteitä, ei teologisesti värittyneitä tekstejä.

Yksikään näistä ei toteudu. Evankeliumit ovat teologisia kertomuksia, eivät psykologisia raportteja, ja Jeesuksen lapsuudesta tiedetään hyvin vähän (esim. Luuk. 2:41–52). Väite, että Jeesus oli narsisti huonon isäsuhteen vuoksi, on historiallisesti yhtä uskottavaa kuin diagnosoida Kleopatra masennuksesta, koska hän asui Niilin varrella. Lähteet eivät tue tällaista analyysiä.

Looginen kompastuskivi: Spekulaatiota varmuuden kaavussa

Väite on loogisesti hatara kolmesta syystä:

• Lähteiden puute: Kirjoittajat viittaavat nimettömiin freudilaisiin psykoanalyytikkoihin ilman tarkkoja lähteitä. Tämä on argumentum ad verecundiam (vetoaminen auktoriteettiin), mutta ilman nimettyä auktoriteettia se on pelkkää ilmaa. Jos ”diagnoosi” on epävarma, miksi ylipäänsä esittää sitä?
• Anakronismi: Freudilainen psykoanalyysi on moderni kehys, jota ei voi soveltaa 1. vuosisadan hahmoon ilman kontekstin vääristelyä. Jeesuksen teot (esim. opettaminen, parantaminen) voidaan tulkita monin tavoin, mutta narsismidiagnoosi edellyttäisi nykyaikaista kliinistä viitekehystä, jota ei ollut olemassa.
• Cherry-picking: Väite valikoi spekulatiivisen tulkinnan (huono isäsuhde, narsismi) mutta sivuuttaa evankeliumien kuvaukset Jeesuksen nöyryydestä tai uhrautuvuudesta (esim. Mark. 10:45), jotka eivät sovi narsismidiagnoosiin. Tämä on samaa valikoivaa tulkintaa, jota näimme ensimmäisen osan manaaja- ja parantajaväitteissä.

Lopuksi: Kuka päätyi sohvalle?

Jumalan synty haluaa järkyttää väittämällä, että Jeesus oli narsisti huonon isäsuhteen vuoksi, mutta nimettömät psykoanalyytikot ja myönnetty epävarmuus tekevät väitteestä tuulessa liehuvan paperitiikerin. Historiallisesti se on anakronistista, loogisesti hataraa ja retorisesti sensaatiohakuista. Ehkä freudilaiselle sohvalle pitäisi laittaa teoksen kirjoittajat – analysoimaan, miksi he rakastavat näin suuria pensseleitä. Seuraavassa osassa pöllytämme lisää teoksen väitteitä – pysy mukana, sillä historian pöly lentää yhä!

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)