Kant II

  Tervetuloa taas blogiini, jossa pureudutaan usein myös tieteen varjopuoliin – ilman turhia kaunisteluja ja ex cathedra . 😎 Tällä kertaa valokeilassa on ravitsemusepidemiologian surullinen tila – se ala, joka väestötutkimusten pohjalta kertoo meille, mitä syödä ja miksi. Vastikään Nature Food -lehdessä ilmestynyt laatututkimus paljastaa kuitenkin karun totuuden: suositut aineistot kuten NDNS (Britannia) ja NHANES (USA) ovat täynnä systemaattisia virheitä. Energiansaanti arvioidaan alakanttiin jopa 27–38 prosentilla aikuisista, ja lihavilla heitto voi olla hurjat 950–2 150 kilokaloria päivässä! Jos tämä perusmittari – kuinka paljon kaloreita syöt – on näin pahasti pielessä, niin sama tietysti koskee myös energiaravintoaineita eli ”makroja”. Tulos? Koko ravitsemusepidemiologinen narratiivi ”terveellisestä ruokavaliosta” perustuu arvauksiin, ei faktoihin. Provokatiivisesti sanottuna, tämä on kuin rakentaisi taloa hiekalle – ja sitten ihmeteltäisiin, miksi katto vuotaa. Mutt...

  Olet varmasti havainnut, että käsi käy ikään kuin automaattisesti sipsi- tai karkkipussilla. Entä jos se ei ole heikkoutta, vaan täysiverinen riippuvuus – ihan kuten tupakan tai alkoholin osalta? Tuoreessa Nature Medicine -lehden artikkelissa Erica M. LaFata ja kollegat nostavat tikun nokkaan ultraprosessoitujen ruokien vaarallisen viehätysvoiman. "Nyt on aika tunnustaa ja reagoida tähän riippuvuuteen", he toteavat. Mitä ultraprosessoitu ruoka on? Puhutaan niistä teollisesti muokatuista herkuista, kuten limpparit, sipsit ja pikaruoat, jotka on suunniteltu maksimoimaan maku ja himo. Ne eivät ole vain heikkotasoista sapuskaa – ne pommittavat aivojemme palkitsemisjärjestelmää dopamiinilla, aivan kuten huumeet. Artikkeli vertaa tätä suoraan DSM-5:n päihderiippuvuuksiin: samat oireet (esim. hallitsematon käyttö), himo ja vieroitusoireet (esim. ärtyneisyys ilman herkkua). Mitä tutkimustieto sanoo? Kirjoittajat kartoittavat neurokuvaustutkimuksia ja kliinisiä havaintoj...