Vastakkainasettelu "kovien" ja "pehmeiden" tieteiden välillä on turhaa ja hedelmätöntä

Rupesin tänään pureutumaan Georg Henrik von Wrightin toiseen kokomaanteokseen Tieto ja ymmärrys (Otava 1999), joka sisältää kirjat Tiede ja ihmisjärki, Minervan pöllö ja Ihminen kulttuurin murroksessa.

Goethen värioppi on Johann Wolfgang von Goethen kehittämä väriteoria, joka julkaistiin vuonna 1810 teoksessa Zur Farbenlehre. Toisin kuin Newtonin luonnontieteellinen teoria optiikasta, joka keskittyy valon fysikaalisiin ominaisuuksiin ja spektrianalyysiin, Goethen lähestymistapa väreihin oli enemmän subjektiivinen ja psykologinen. Hän oli siis kiinnostunut siitä, miten ihmiset kokevat ja havaitsevat värit.

Kumpi näistä on ”oikeampi” teoria? Riippuu, keltä kysyy. Taidemaalari eittämättä valitsee Goethen väriopin, kun taas optikko luottaa Newtonin eksakteihin kaavoihin. Sama koskee Goethen oppia morfologisista analogioista. Se ei kilpaile luonnontieteellisten teorioiden kanssa, mutta orgaanisen arkkitehtuurin parissa työskenteleville Goethen opit ovat taatusti hyödyllisempiä kuin Darwinin teoriat.

Von Wright toteaa, että ”niin kauan kuin luontoa koskevaa tiedettä sanan eurooppalaisessa mielessä on olemassa, on varsin varmaa, että kaikki tutkijat, jotka pitävät silmällä aineensa suuria perspektiivejä, tuntevat tarvetta verrata näkemyksiään suuren näkijän intuitioihin.” Von Wright jatkaa: ”Luulen, että Tolstoin filosofiaan on suhtauduttava suunnilleen samoin kuin on syytä suhtautua Goethen luonnontieteeseen […] Tolstoin ajatuksen taiteesta, historiasta, kasvatuksesta, moraalista ja uskonnosta ovat jokaiselle, joka yrittää ajatella vakavasti ja vilpittömästi näistä asioista, verrattoman tehokas kannustin entistä syvempiin kannanottoihin, itsekritiikkiin ja yleisesti hyväksyttyjen totuuksien ja arvostusten uudelleen arviointiin.” (Tieto ja Ymmärrys s. 398–399)

Anssi H. Manninen (aka "Kant II")