Koulujen digiloikan varjopuolet

Ylen aamussa keskusteltiin koulujen digiloikan varjopuolista. Digitaaliset oppimateriaalit ovat yleensä jatkuvasti päivitettyviä, mikä varmistaa, että oppilaat saavat tuoreinta tietoa. Mutta rohkenen väittää, että nykypäivän tietotulvassa viimeinen asia, mitä oppilaat tarvitsevat, on lisää tietoa. Sen sijaan he tarvitsevat paremmat kyvyn analysoida tietoa – kyvyn suodattaa tietotulvasta se, mikä on tärkeää, ja kyvyn rakentaa lukemattomista tiedonmuruista järkevä kokonaisuus. 

Mutta mikä digiloikassa erityisesti mättää? Ainakin se, että perinteiset fyysiset oppikirjat tarjoavat syventymistä ja keskittymistä tukevan oppimisympäristön, jossa häiriötekijät ovat minimissään. Painetun tekstin lukeminen eroaa digitaalisen tekstin lukemisesta, koska se yleensä tapahtuu hitaammin ja harkitummin. Tutkimuksissa on osoitettu, että painetun tekstin lukeminen edistää syvällisempää tiedon prosessointia, sillä se vaatii enemmän aktiivista ajattelua ja kognitiivista sitoutumista. Tämä voi parantaa oppilaan kykyä ymmärtää ja sisäistää monimutkaisia konsepteja pitkällä aikavälillä.

Fyysinen vuorovaikutus oppikirjojen kanssa on toinen keskeinen tekijä, joka vaikuttaa oppimiseen positiivisesti. Kun oppilas käsittelee fyysistä kirjaa, hän käyttää haptisia aistejaan, eli tuntoaistiaan, mikä voi edistää tiedon muistamista. Esimerkiksi sivujen kääntäminen, kirjan painon tunteminen ja käsillä oleva materiaali voivat luoda syvemmän kytköksen oppilaan ja oppimateriaalin välille. Fyysisten oppikirjojen käyttö tarjoaa myös tilallista muistia tukevia vihjeitä. Kun oppija muistaa, että tietty tieto sijaitsi tietyllä sivulla tai luvussa, hän voi helpommin löytää ja palauttaa kyseisen tiedon myöhemmin. Tämä paikallinen muisti on vaikeampi saavuttaa digitaalisten laitteiden kanssa, joissa tieto esitetään usein yhtenäisenä virtana ilman selkeitä fyysisiä kiintopisteitä.

Anssi H. Manninen (aka "Kant II")