Hegel, Logiikan tiede ja mekanismi-kemismi-teleologia – Osa I: Mekanismi

 

”Tämä älyllinen Himalaja [Hegelin logiikka] on pyörryttävä, sen ylimmät jäähuiput niin arkiajattelusta etäällä, että joutuu kysymään: onko vuori ylipäätänsä valloitettavissa?” – Esa Saarinen

Päätin sittenkin pureutua Hegelin mekanismiin, kemismiin ja teleologiaan oikeassa järjestyksessä. Seuraan analyysissäni George di Giovannin toimittamaa ja kääntämää The Science of Logic -teosta (Cambridge University Press, 2010). Aloitan varsin laajalla johdannolla, jossa selvennän näennäistä ristiriitaa mekanismi-kemismi-teleologia-kolmikon sijoittumisessa subjektiivisen logiikan osaan mutta "Objectivity"-alaotsikon alle.

Johdanto: Näennäinen ristiriita subjektiivisen logiikan ja objektiviteetin välillä

Hegelin Logiikan tiede jakaantuu kolmeen pääosaan: oppiin olemisesta (The Doctrine of Being), oppiin olemuksesta (The Doctrine of Essence) ja subjektiivisen logiikan tieteeseen eli oppiin käsitteestä (The Science of Subjective Logic or The Doctrine of the Concept). Mekanismin, kemismin ja teleologian analyysi sijoittuu teoksen kolmanteen osaan, jossa Hegel tutkii, miten käsitteet kehittyvät dialektisen prosessin kautta ja miten ne ilmenevät todellisuudessa. Mekanismi, kemismi ja teleologia kuuluvat kuitenkin tämän osan alajaksoon nimeltä "Objectivity" (objektiviteetti), mikä voi vaikuttaa ristiriitaiselta: miten subjektiiviseen logiikkaan keskittyvä osa voi käsitellä objektiviteettia?

Tämä näennäinen ristiriita ratkeaa, kun ymmärrämme Hegelin tavan hahmottaa subjektiivisen ja objektiivisen välinen suhde. Subjektiivinen logiikka ei Hegelin järjestelmässä rajoitu pelkästään yksilön sisäiseen ajatteluun tai abstrakteihin käsitteisiin, vaan se kattaa myös sen, miten nämä käsitteet toteutuvat ja ilmenevät konkreettisessa todellisuudessa. "Objectivity"-alajakso ei siis tarkoita pelkkää ulkoista, itsenäistä todellisuutta vastakohtana subjektiiviselle, vaan sitä, miten käsite (Begriff) ulkoistuu ja konkretisoituu objektiviteetin muodoissa. Mekanismi, kemismi ja teleologia edustavat Hegelin mukaan erilaisia tapoja, joilla käsite saavuttaa objektiivisen muodon.

• Mekanismi kuvaa tilannetta, jossa objektit ovat itsenäisiä ja niiden vuorovaikutus perustuu ulkoisiin lakeihin, ilman sisäistä yhteyttä.
• Kemismi esittää objektien välisiä suhteita, joissa on sisäinen affiniteetti eli taipumus yhdistyä, mikä ylittää pelkän ulkoisen vuorovaikutuksen.
• Teleologia edustaa objektiviteetin korkeinta muotoa, jossa suhteet perustuvat sisäiseen tarkoitukseen tai päämäärään, mikä viittaa itseorganisoitumiseen.

Näin ollen "subjektiivinen logiikka" ei ole ristiriidassa "objektiviteetin" kanssa, vaan objektiviteetti on osa käsitteen dialektista kehitystä. Hegel näkee subjektiivisen ja objektiivisen kietoutuneina toisiinsa: käsite ei ole pelkkä abstraktio, vaan se realisoituu todellisuudessa objektiviteetin kautta. Tämä selittää, miksi mekanismi-kemismi-teleologia-kolmikko sijoittuu "Objectivity"-alaotsikon alle käsitteen logiikassa – ne ovat vaiheita, joissa subjektiivinen käsite konkretisoituu objektiivisiksi suhteiksi.

Mekanismin analyysi

Mekanismin paikka Hegelin logiikassa

Mekanismi on Hegelin käsitteen opin "Objectivity"-alajaksossa ensimmäinen kolmesta objektiviteetin muodosta, jota seuraavat kemismi ja teleologia. Se edustaa objektiviteetin alkeellisinta tasoa, jossa käsite ilmenee ulkoisessa todellisuudessa yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Hegelin dialektisessa järjestelmässä mekanismi toimii välttämättömänä lähtökohtana, joka valmistaa tietä monimutkaisempiin objektiviteetin muotoihin.

Oppi käsitteestä tutkii, miten yleinen käsite (das Allgemeine) kehittyy erityiseksi (das Besondere) ja lopulta yksilölliseksi (das Einzelne). "Objectivity"-vaiheessa käsite siirtyy subjektiivisesta ulkoiseen ilmiasuun, ja mekanismi on tämän prosessin ensimmäinen askel. Se kuvaa tilannetta, jossa objektit ovat itsenäisiä ja niiden väliset suhteet perustuvat ulkoisiin määräyksiin, kuten fysiikan lakeihin.

Mekanismin luonne ja ominaisuudet

Hegelin mekanismissa objektit ovat itsenäisiä ja niiden väliset suhteet ovat puhtaasti ulkoisia. Tämä tarkoittaa, että objekteilla ei ole sisäistä yhteyttä toisiinsa; niiden vuorovaikutus määräytyy ulkoisten lakien, kuten painovoiman tai mekaanisten voimien, kautta. Hegel kuvaa mekanismia tilana, jossa objektit ovat "vieraita" toisilleen – ne eivät vaikuta toisiinsa sisäisten ominaisuuksiensa perusteella, vaan ainoastaan ulkoisten tekijöiden, kuten törmäysten tai vetovoimien, kautta.

Esimerkiksi planeettojen liike aurinkokunnassa on mekaaninen ilmiö: planeetat liikkuvat radoillaan painovoiman vaikutuksesta, joka on ulkoinen voima. Tämä selitys ei ota huomioon planeettojen sisäisiä ominaisuuksia tai niiden keskinäisiä suhteita muuten kuin ulkoisten voimien kautta. Toinen havainnollistava esimerkki on biljardipallojen törmäys: kun pallot osuvat toisiinsa, niiden liike määräytyy ulkoisten voimien, kuten impulssin ja kitkan, perusteella, ilman sisäistä yhteyttä pallojen välillä.

Mekanismissa on kuitenkin sisäinen ristiriita, joka ajaa dialektista kehitystä eteenpäin. Vaikka objektit ovat itsenäisiä, ne ovat samalla riippuvaisia ulkoisista laeista ja voimista. Tämä riippuvuus paljastaa mekanismin rajallisuuden: se ei pysty selittämään ilmiöitä, joissa objektien sisäiset ominaisuudet tai taipumukset määräävät niiden vuorovaikutuksen. Tämä puute johtaa siirtymään kemismiin, jossa objektien sisäiset affiniteetit tulevat keskeisiksi.

Mekanismin kehitys kohti kemismiä

Hegel näkee mekanismin puutteellisena objektiviteetin muotona, koska se jää ulkoisen vuorovaikutuksen tasolle. Mekanismin dialektinen kehitys paljastaa tämän rajallisuuden ja pakottaa siirtymään kohti sisäisempiä suhteita. Mekanismin ulkoisuus osoittautuu riittämättömäksi, kun tarkastellaan ilmiöitä, joissa objektien sisäiset ominaisuudet ovat ratkaisevia.

Esimerkiksi kemiallisissa reaktioissa, kuten vedyn (H₂) ja hapen (O₂) yhdistymisessä vedeksi (H₂O), pelkkä mekaaninen selitys (esim. atomien törmäykset) ei riitä. Tarvitaan käsitys siitä, miksi nämä elementit ovat taipuvaisia yhdistymään juuri tietyllä tavalla – tämä taipumus eli affiniteetti on sisäinen ominaisuus, joka ei redusoidu ulkoisiin voimiin. Mekanismi ei kykene selittämään tällaista sisäistä dynamiikkaa, ja siksi se kehittyy dialektisesti kemismiksi, jossa objektien väliset suhteet perustuvat niiden sisäisiin ominaisuuksiin.

Esimerkkejä mekanismista

Hegelin mekanismin käsitettä voi havainnollistaa konkreettisilla esimerkeillä:

• Planeettojen liike: Kuten mainittua, planeettojen radat määräytyvät painovoiman, ulkoisen voiman, perusteella. Tämä on puhtaasti mekaaninen prosessi, jossa planeetat ovat itsenäisiä objekteja, joiden suhteet ovat ulkoisesti määrättyjä.
• Biljardipallot: Törmäävien biljardipallojen liike on mekaanista – niiden vuorovaikutus perustuu ulkoisiin tekijöihin, kuten nopeuteen ja kulmaan, ilman sisäistä yhteyttä.
• Koneet: Mekaaninen kone, kuten kellon rattaat, toimii ulkoisten osien vuorovaikutuksen kautta, missä osat ovat itsenäisiä mutta ulkoisesti koordinoidussa suhteessa.

Nämä esimerkit korostavat mekanismin ulkoista luonnetta ja sen kyvyttömyyttä selittää sisäisiä prosesseja.

Mekanismin merkitys Hegelin filosofiassa

Mekanismi on Hegelin dialektisessa järjestelmässä välttämätön vaihe, joka asettaa perustan objektiviteetin kehitykselle. Vaikka se on alkeellisin objektiviteetin muoto, se ei ole merkityksetön – päinvastoin, Hegel näkee sen osana suurempaa prosessia, jossa todellisuus kehittyy kohti yhä sisäisempiä ja tarkoitushakuisempia muotoja. Mekanismista siirrytään kemismiin ja lopulta teleologiaan, joka edustaa objektiviteetin täydellisintä ilmentymää.

Mekanismin analyysi paljastaa Hegelin näkemyksen todellisuuden dynaamisesta luonteesta. Se ei ole staattinen tila, vaan prosessi, jossa alkeelliset muodot (kuten mekanismi) sisältävät ristiriitoja, jotka ajavat kehitystä eteenpäin. Mekanismi on siis paitsi objektiviteetin alku myös osoitus siitä, että pelkkä ulkoinen selitys ei riitä – todellisuus vaatii sisäistä logiikkaa, joka ilmenee kemismissä ja teleologiassa.

Yhteenveto

Hegelin mekanismi on objektiviteetin alkeellisin muoto, jossa objektit ovat itsenäisiä ja niiden väliset suhteet perustuvat ulkoisiin lakeihin, kuten fysikaalisiin voimiin. Se on välttämätön askel käsitteen dialektisessa kehityksessä, mutta sen rajallisuus – kyvyttömyys selittää sisäisiä ominaisuuksia – johtaa siirtymään kemismiin. Näennäinen ristiriita subjektiivisen logiikan ja "Objectivity"-alaotsikon välillä selittyy Hegelin näkemyksellä, jossa subjektiivinen käsite konkretisoituu objektiviteetiksi. Mekanismin analyysi auttaa ymmärtämään, miten Hegel näkee todellisuuden kehittyvän dialektisesti kohti monimutkaisempia ja sisäisesti määrättyjä muotoja.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)