Paavi Bonifatius VIII ja Johannes Duns Scotus

 

Lateraanipalatsi, Rooma, vuonna 1302

Paavi Bonifatius VIII istui jykevällä valtaistuimellaan, hänen purppuranpunaiset viittansa liepeet valuivat lattialle kuin veri. Hänen kasvoillaan oli sekoitus ärtymystä ja päättäväisyyttä, kun hän katsoi edessään seisovaa vaatimattoman näköistä munkkia, Johannes Duns Scotusta, joka tunnettiin kunnianimellä Doctor subtilis (terävä opettaja).

"Johannes", paavi aloitti, hänen äänensä kaikui salin marmoriseinistä, "Roomassa on levottomuutta. Pakanat – nuo kirotut aristoteelikot ja heidän äärettömän regression höpötyksensä – ovat jälleen kerran nousseet meitä vastaan. He väittävät, että Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa, sillä jokainen syy vaatisi syyn, ja niin edelleen, ad infinitum! Kirkon arvovalta on vaakalaudalla. Mitä sanot tähän, sinä teräväpäinen loogikko?"

Scotus, rauhallisena kuin tyyni järvi, kumarsi kevyesti ja vastasi: "Pyhyytenne, äärettömän regression ongelma on vain näennäinen. Sallikaa minun osoittaa, että on olemassa ensimmäinen syy, joka ei itse tarvitse syytä – ja tämä syy, välttämättömän olemassaolon perusteella, ei voi olla mikään muu kuin Jumala. Tarvitsen vain kynän, pergamentin ja hetken aikaa."

Bonifatius kohotti kulmakarvojaan. "Toivon, että tämä toimii, Johannes. Muuten joudun lähettämään sinut takaisin sinne sumuiseen Skotlantiin, mistä sinut löysinkin!"

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)