Eriarvoisuuden alkuperä: Filosofinen satu vai historiallinen totuus?

 

David Graeberin ja David Wengrow’n teoksessa Alussa oli... Ihmiskunnan uusi historia nostetaan esiin mielenkiintoinen huomio Dijonin akatemian vuonna 1754 järjestämästä esseekilpailusta, jonka aiheena oli: ”Mikä on ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperä, ja onko se luonnonlain oikeuttama?” Kirjoittajat kyseenalaistavat kysymyksenasettelun ytimen – oletuksen, että eriarvoisuudella olisi selkeä alkuperä ja että tasa-arvo olisi ihmiskunnan luonnollinen lähtökohta, josta on sittemmin poikettu. He kritisoivat tätä ajatusta liian yksinkertaistavana kertomuksena, joka ei kestä historiallisen ja arkeologisen todistusaineiston tarkastelua.

Historiallinen konteksti: Ancien Régime ja valistuksen kysymykset

Dijonin akatemian esseekilpailu järjestettiin Ancien Régimen aikaisessa Ranskassa, yhteiskunnassa, jota leimasi jyrkkä hierarkia aateliston, papiston ja rahvaan välillä. Valistusajan kynnyksellä – aikana, jolloin perinteisiä auktoriteetteja alettiin kyseenalaistaa – tällainen kysymys eriarvoisuuden alkuperästä ei ollut pelkkä akateeminen kuriositeetti. Se heijasti syvempiä yhteiskunnallisia jännitteitä ja valistuksen pyrkimystä löytää rationaalisia selityksiä ihmisten tilalle.

Jean-Jacques Rousseau, joka osallistui kilpailuun teoksellaan Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista (1755) [1], esitti, että ihmiset elivät alun perin tasa-arvoisessa ”luonnontilassa”. Hänen mukaansa eriarvoisuus syntyi vähitellen kehityskulkujen, kuten maanviljelyn ja yksityisomistuksen, myötä. Kysymyksenasettelu itsessään kuitenkin paljastaa oletuksen: eriarvoisuus nähtiin poikkeamana, joka vaati selityksen, kun taas tasa-arvoa pidettiin luonnollisena alkutilana. Tämä ajatus ei ollut empiirinen havainto, vaan filosofinen näkemys, joka heijasti valistusajan ihanteita ja moraalisia pohdintoja.

Filosofinen kertomus vs. historiallinen todellisuus

Graeber ja Wengrow haastavat tämän narratiivin väittäen, että se on enemmän satu kuin totuus. Heidän mukaansa esihistorialliset yhteisöt olivat monimuotoisempia ja kokeilevampia kuin Rousseau’n lineaarinen kehityskaari antaa ymmärtää. Arkeologinen ja antropologinen todistusaineisto osoittaa, että ei ollut olemassa yhtä universaalia ”luonnontilaa”, josta eriarvoisuus olisi väistämättä seurannut.

Esimerkiksi Çatalhöyük, 9000 vuotta vanha asutuskeskus nykyisessä Turkissa, ei osoita merkkejä selkeästä hierarkiasta. Asukkaat elivät suhteellisen tasa-arvoisissa oloissa, ilman keskitettyä valtaa. Samaan aikaan Pohjois-Amerikan luoteisrannikon kwakiutlit-yhteisöissä oli monimutkaisia hierarkioita ja orjuutta jo kauan ennen eurooppalaisten tuloa. Nämä esimerkit osoittavat, että eriarvoisuus ei ole sidottu tiettyyn kehitysvaiheeseen – kuten maanviljelyyn tai valtioiden syntyyn – vaan se on vaihdellut suuresti eri kulttuureissa ja aikakausina.

Graeber ja Wengrow argumentoivat, että Rousseau’n tarina ”jalosta villistä” ja eriarvoisuuden noususta on moraalinen allegoria, ei historiallinen analyysi. Se palveli valistusajan tarvetta löytää ihmiskunnan ”alkuperäinen synti” – selitys nyky-yhteiskunnan epäkohdille – mutta ei vastaa todellisuutta, jossa yhteisöt ovat aina olleet kykeneviä monenlaisiin sosiaalisiin järjestelyihin.

Kotiläksy

Dijonin akatemian kysymys eriarvoisuuden alkuperästä kertoo enemmän sen laatijoiden ennakko-oletuksista kuin historiallisesta todellisuudesta. Graeberin ja Wengrow’n kritiikki paljastaa, että tällaiset oletukset ovat filosofisia satuja, jotka yksinkertaistavat ihmiskunnan monimuotoista historiaa

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

1.  Suomenkielisen teoksen käännösvirheet on syytä huomioida.