Jumalan varjo: Kant, Anselm ja olemassaolon looginen taistelu

Kantin kritiikki Anselmin ontologista argumenttia kohtaan on yksi filosofian historian tunnetuimmista väittelyistä. Puhtaan järjen kritiikissä Kant julistaa, että "olemassaolo ei ole predikaatti", ja asettaa näin kyseenalaiseksi Anselmin yrityksen todistaa Jumalan olemassaolo pelkän käsitteen avulla. Anselmin argumentti, joka esiteltiin teoksessa Proslogion, väittää, että "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", on välttämättä olemassa, koska sen olemassaolemattomuus olisi ristiriitaista. Kantin vastaus on terävä: olemassaolo ei lisää mitään käsitteen sisältöön, vaan ainoastaan positioi sen todellisuuteen.

Mutta osuiko Kant oikeaan kohteeseen? Tässä artikkelissa sukellan syvälle näiden kahden ajattelijan argumentteihin, erittelen niiden rakenteen atomeiksi ja arvioin, onko Kantin kritiikki sittenkään osunut Anselmin päättelyn ytimeen. Samalla laajennan analyysia modaaliseen ontologiseen argumenttiin, joka tuo keskusteluun uuden ulottuvuuden: välttämättömän olemassaolon.

Kantin kritiikki: Olemassaolo ei ole ominaisuus

Kantin hyökkäys ontologista argumenttia vastaan kiteytyy hänen kuuluisaan väitteeseensä: "Olemassaolo ei ole reaalinen predikaatti." Hän tarkoittaa tällä, että olemassaolo ei ole ominaisuus, joka lisätään jonkin asian käsitteeseen samalla tavalla kuin esimerkiksi "punainen" tai "kaikkivoipa". Kun sanomme "Jumala on kaikkivoipa", predikaatti "kaikkivoipaisuus" tuo mukanaan jotakin uutta Jumalan käsitteeseen – se rikastuttaa mielikuvaamme. Mutta kun sanomme "Jumala on olemassa", Kantin mukaan emme lisää mitään uutta itse käsitteeseen. Sen sijaan vain vahvistamme, että tämä käsite, kaikkine predikaatteineen, vastaa jotakin todellisuudessa.

Kant havainnollistaa tämän kuuluisalla sadan taalerin analogialla. Voin kuvitella mielessäni sata taaleria ja niiden ominaisuudet – niiden painon, kiillon, arvon – mutta tämä mielikuva ei tee niistä todellisia. Jos löydän taskustani sata taaleria, niiden olemassaolo ei muuta niiden käsitettä; se vain toteaa, että tämä käsite on instansoitunut maailmassa. Samoin Jumalan käsitteen kuvitteleminen – olipa se kuinka täydellinen tahansa – ei takaa sen olemassaoloa todellisuudessa. Kantin logiikka on selkeä: olemassaolo on looginen positio, ei attribuutti.

Tämä kritiikki vaikuttaa ensi silmäyksellä murskaavalta. Anselmin argumentti näyttää nojaavan siihen, että olemassaolo olisi jonkinlainen täydellisyyden huipentuma, mutta Kantin mukaan tällainen ajatus on harhaanjohtava. Olemassaolo ei voi olla osa käsitteen määritelmää, koska se ei lisää siihen mitään sisältöä. Mutta onko Kantin tulkinta Anselmin argumentista oikea?

Anselmin ontologinen argumentti: Kaksivaiheinen päättely

Anselmin argumentti, sellaisena kuin se esitetään Proslogionin toisessa luvussa, ei ole niin yksinkertainen kuin Kantin kritiikki antaa ymmärtää. Se ei ala Jumalan käsitteestä sanan perinteisessä mielessä, vaan pikemminkin kieliopillisesta ja psykologisesta tapahtumasta: joku kuulee lauseen "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella". Tästä seuraa argumentin ensimmäinen vaihe.

Vaihe 1: Olemassaolo ymmärryksessä (est in intellectu)

Kun kuulemme tämän lauseen, ymmärrämme sen merkityksen. Anselmin mukaan tämä tarkoittaa, että "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", on olemassa ainakin ymmärryksessämme. Tässä kohtaa on tärkeää huomata, että Anselm ei puhu pelkästä käsitteestä abstraktina ideana. Hänen sanavalintansa viittaa siihen, että ymmärryksessä on läsnä jokin – ei vain sanallinen määritelmä, vaan olio, joka on ainakin mentaalisesti realisoitunut. Tämä on hienovarainen mutta ratkaiseva ero. Anselm ei väitä, että olemassaolo ymmärryksessä olisi sama asia kuin predikaatin lisääminen käsitteeseen; hän toteaa vain, että tämän "jonkin" on oltava läsnä mielessämme, kun ajattelemme sitä.

Vaihe 2: Olemassaolo todellisuudessa (est in re)

Toisessa vaiheessa Anselm kysyy: voiko tämä "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", olla olemassa vain ymmärryksessä? Hän esittää reduktio ad absurdum -päättelyn: jos se olisi olemassa vain ymmärryksessä, voisimme kuvitella saman "jonkin" olevan olemassa myös todellisuudessa, jolloin se olisi suurempaa (koska olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin pelkkä olemassaolo mielessä). Mutta tämä on ristiriitaista, sillä "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", ei voi olla sellainen, että jotain suurempaa voitaisiin ajatella. Siksi sen täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Anselmin argumentti ei siis suoraan väitä, että olemassaolo olisi predikaatti, jota lisätään käsitteeseen. Sen sijaan se operoi olemassaolon kahdella tasolla – ymmärryksessä ja todellisuudessa – ja käyttää loogista välttämättömyyttä päästäkseen johtopäätökseen. Kantin kritiikki, joka keskittyy olemassaolon predikaattiluonteeseen, ei täysin osu tähän rakenteeseen.

Kantin väärinkäsitys?

Kantin analyysi vaikuttaa kohdistuvan pikemminkin myöhempään, Descartesin muotoilemaan versioon ontologisesta argumentista, jossa Jumala määritellään täydelliseksi olennoksi ja olemassaolo liitetään osaksi tätä täydellisyyttä. Anselmin alkuperäinen argumentti on kuitenkin erilainen. Se ei ala määritelmästä "Jumala on täydellinen" eikä yritä lisätä olemassaoloa predikaattina. Sen sijaan se tutkii, mitä "jonkin, mitä suurempaa ei voi ajatella" -ajatuksesta seuraa loogisesti.

Lisäksi Anselmin argumentissa on implisiittinen modaalinen ulottuvuus. Kun hän päättelee, että tämän "jonkin" olemassaolemattomuus olisi ristiriitaista, hän viittaa siihen, että sen olemassaolo on välttämätöntä – ei vain kontingenttia. Tämä eroaa Kantin sadan taalerin esimerkistä, joka koskee kontingentteja olioita. Sata taaleria voi olla olemassa tai olla olematta ilman loogista ristiriitaa, mutta Anselmin "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" ei voi olla olematta olemassa ilman, että sen määritelmä murenee.

Modaalinen ontologinen argumentti: Uusi ulottuvuus

Nykyfilosofiassa modaalinen ontologinen argumentti vie Anselmin päättelyn askelta pidemmälle. Se ei keskity pelkkään olemassaoloon, vaan välttämättömään olemassaoloon. Argumentti voidaan tiivistää näin:

1. On mahdollista, että on olemassa maksimaalisesti erinomainen olio (olio, jolla on kaikki erinomaisuudet kaikissa mahdollisissa maailmoissa).
2. Jos tällaisen olion olemassaolo on mahdollista, se on olemassa ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa.
3. Jos olio on maksimaalisesti erinomainen, sen on oltava olemassa kaikissa mahdollisissa maailmoissa (muuten se ei olisi maksimaalisesti erinomainen).
4. Siksi maksimaalisesti erinomainen olio on olemassa myös todellisessa maailmassa.

Tämä argumentti välttää Kantin kritiikin, koska se ei käsittele olemassaoloa kontingenttina predikaattina, vaan keskittyy välttämättömyyteen modaalilogiikan kehyksessä. Kantin sata taaleria ei voi olla välttämättömästi olemassa, mutta "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", voi – ja Anselmin argumentti tuntuu ennakoivan tätä ideaa.

Johtopäätös: Kumpi voitti?

Kantin kritiikki on terävää, mutta se ei täysin pure Anselmin alkuperäiseen päättelyyn. Kant hyökkää olkiukkoa vastaan – versiota ontologisesta argumentista, joka ei vastaa Anselmin kahden vaiheen logiikkaa tai sen modaalista vivahdetta. Toisaalta Anselmin argumentti ei ole moitteeton: sen heikkous piilee ehkä siinä, miten se siirtyy ymmärryksestä todellisuuteen ilman riittävää perustelua. Kantin väite "olemassaolo ei ole predikaatti" ei kuitenkaan riitä kumoamaan sitä, koska Anselm ei varsinaisesti käsittele olemassaoloa predikaattina vaan loogisena välttämättömyytenä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)