Ressentimentti – Nietzsche vs. Scheler

 

Friedrich Nietzsche ja Max Scheler ovat kaksi merkittävää filosofia, joiden näkemykset ressentimentistä – katkeruuden, kateuden ja voimattomuuden tunteesta – tarjoavat kiinnostavan vertailukohdan moraalifilosofian kentällä. Nietzsche näkee ressentimentin keskeisenä osana kristillisen moraalin syntyä, kun taas Scheler haastaa tämän tulkinnan ja kehittää oman, vivahteikkaamman näkemyksensä. Tässä artikkelissa käyn läpi molempien ajattelijoiden ydinnäkemykset ja niiden väliset erot.

Friedrich Nietzsche – lyhyt esittely

Friedrich Nietzsche (1844–1900) oli 1800-luvun lopun saksalainen filosofi, joka tunnetaan radikaaleista ja provokatiivisista ajatuksistaan moraalista, uskonnosta ja kulttuurista. Hän kritisoi voimakkaasti perinteisiä arvoja, erityisesti kristillistä moraalia, jota hän piti heikkouden ja alistumisen ilmentymänä. Nietzschen keskeisiä teoksia ovat Näin puhui Zarathustra, Moraalin alkuperästä ja Antikristus. Hän kehitti käsitteitä kuten "orjamoraali" ja "ressentiment" analysoidakseen moraalin alkuperää ja sen vaikutusta ihmisyyteen. Nietzschen filosofia korostaa yksilön voimaa, elinvoimaisuutta ja perinteisten arvojen kyseenalaistamista.

Nietzschen näkemys ressentimentistä

Nietzschen mukaan ressentimentti on heikkojen ja sorrettujen tunne, joka syntyy kyvyttömyydestä toteuttaa omia halujaan ja vaistojaan. Se ei ole pelkkää ohimenevää kateutta tai katkeruutta, vaan syvä, tukahdutettu voima, joka muokkaa koko arvomaailman. Nietzsche kuvaa tätä ilmiötä erityisesti teoksessaan Moraalin alkuperästä, jossa hän esittelee "orjamoraalin" käsitteen. Orjamoraali on heikkojen keino kapinoida vahvoja vastaan – ei fyysisesti, vaan arvojen uudelleenmäärittelyn kautta.

Ressentimentin mekanismi

Nietzsche selittää, että heikot, jotka eivät pysty kilpailemaan vahvojen kanssa suoraan, kehittävät moraalijärjestelmän, joka kääntää voiman ja heikkouden merkitykset päälaelleen:

• Voima ja elinvoimaisuus tuomitaan paheiksi (esim. ylpeys, aggressiivisuus).
• Heikkous ja nöyryys korotetaan hyveiksi (esim. myötätunto, anteeksianto).

Tämä arvojen kääntäminen ei tapahdu tietoisesti, vaan se on ressentimentin tiedostamaton tulos. Heikot eivät voi kostaa vahvoille avoimesti, joten he tekevät sen epäsuorasti luomalla moraalin, joka asettaa vahvat huonoon valoon.

Ressentimentti ja kristinusko

Nietzsche liittää ressentimentin vahvasti kristinuskoon, jota hän pitää sen institutionalisoituna muotona. Hän väittää, että kristinusko syntyi juutalaisten "orjakapinasta" roomalaista valtaa vastaan ja levisi sittemmin koko länsimaiseen kulttuuriin. Teoksessaan Antikristus hän kutsuu kristinuskoa "ressentimentin uskonnoksi", joka on myrkyttänyt ihmisen luonnollisen voiman ja elinvoimaisuuden. Esimerkiksi kristilliset hyveet – nöyryys, myötätunto ja anteeksianto – ovat Nietzschen mukaan heikkouden peiteltyjä ilmentymiä, jotka palvelevat ressentimentin logiikkaa.

Esimerkki Nietzschen ajattelusta

Teoksessa Näin puhui Zarathustra Nietzsche esittelee hahmon, joka halveksii "viimeisiä ihmisiä" – niitä, jotka tyytyvät heikkouteen ja mukavuuteen. Tämä kuvastaa hänen näkemystään siitä, miten ressentimentti on johtanut elinvoimaisuuden rappeutumiseen länsimaisessa kulttuurissa. Nietzsche ei näe ressentimenttia vain yksilöllisenä tunteena, vaan laajana kulttuurisena ilmiönä, joka on muokannut historiaa.

Max Scheler – lyhyt esittely

Max Scheler (1874–1928) oli 1900-luvun alun saksalainen filosofi ja fenomenologi, joka keskittyi etiikkaan, arvoteoriaan ja tunteiden rooliin moraalissa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Der Formalismus in der Ethik und die materiale Wertethik sekä Ressentiment (osa Vom Umsturz der Werte -kokoelmaa). Scheler oli kiinnostunut Nietzschen ideoista, mutta hän kehitti omia, kriittisiä näkemyksiään ressentimentistä. Hän korosti erityisesti rakkauden ja myötätunnon merkitystä moraalisessa elämässä ja kyseenalaisti Nietzschen tulkinnan kristinuskosta.

Schelerin kritiikki Nietzscheä kohtaan ja omat näkemykset

Schelerin kritiikki Nietzschen näkemyksiä kohtaan

Scheler haastaa Nietzschen väitteen, jonka mukaan kristinusko on ressentimentin tuote. Hän argumentoi, että Nietzsche on ymmärtänyt väärin kristinuskon moraalisen ytimen, joka ei perustu katkeruuteen tai kateuteen, vaan aitoon rakkauteen ja myötätuntoon. Schelerin mukaan Nietzsche sekoittaa kaksi eri asiaa:

1. Aito moraalinen tunne (esim. rakkaus, anteeksianto), joka on spontaani ja epäitsekäs.
2. Ressentimentin vääristämä moraali, joka syntyy tukahdutetuista negatiivisista tunteista.

Kristinuskon väärinymmärrys

Scheler viittaa kristinuskon opetuksiin, kuten Jeesuksen Vuorisaarnaan, joissa korostetaan universaalia rakkautta ja myötätuntoa kaikkia ihmisiä kohtaan – ei vain heikkoja tai sorrettuja. Hän väittää, että kristinuskon sanoma ei ole heikkouden ylistämistä tai vahvuuden tuomitsemista, vaan kutsu aitoon, epäitsekkääseen moraaliin. Nietzsche ei Schelerin mielestä kyennyt näkemään tätä eroa, koska hän projisoi oman antipatiansa kristinuskoa kohtaan.

Historiallinen konteksti

Scheler kritisoi myös Nietzschen historiallista tulkintaa kristinuskon synnystä. Vaikka kristinusko syntyi juutalaisten alistetussa asemassa roomalaisia vastaan, sen sanoma ei rajoittunut tähän kontekstiin. Scheler korostaa, että kristinusko puhutteli kaikkia ihmisiä – rikkaita ja köyhiä, vahvoja ja heikkoja – ja sen universaali rakkauden sanoma ylittää ressentimentin rajat. Ressentimentti on Schelerin mukaan partikulaarista (kohdistuu tiettyihin ryhmiin), kun taas kristinuskon sanoma on universaalia.

Schelerin omat näkemykset ressentimentistä

Scheler ei kiistä ressentimentin olemassaoloa, mutta hän näkee sen yleismaailmallisena ilmiönä, joka ei rajoitu kristinuskoon tai mihinkään yksittäiseen kulttuuriin. Hänen mukaansa ressentimentti syntyy, kun negatiiviset tunteet – kuten kateus, viha tai voimattomuus – tukahdutetaan ja ne alkavat vääristää ihmisen arvojen havaitsemista.

Ressentimentin dynamiikka

Scheler kuvaa ressentimenttia prosessina, jossa:

• Ihminen kokee alemmuutta tai kyvyttömyyttä suhteessa toisiin.
• Hän ei pysty ilmaisemaan näitä tunteita avoimesti tai toimimaan niiden mukaisesti.
• Tukahdutetut tunteet muuttuvat sisäiseksi myrkyksi, joka vääristää arvoja: vahvuus nähdään pahana ja heikkous hyvänä.

Toisin kuin Nietzsche, Scheler ei näe ressentimenttia pelkästään heikkojen ominaisuutena. Se voi ilmetä missä tahansa yhteiskunnassa tai ihmissuhteessa – esimerkiksi poliittisissa liikkeissä, luokkakonflikteissa tai henkilökohtaisessa kateudessa.

Ero aidosta moraalista

Scheler erottaa ressentimentin aidosta moraalisesta tunteesta, kuten rakkaudesta ja myötätunnosta. Hänen mukaansa:

• Aito moraalinen tunne on spontaani, suora ja epäitsekäs.
• Ressentimentti on reaktio, joka syntyy kyvyttömyydestä toimia ja joka vääristää arvoja.

Esimerkiksi kristinuskon rakkauden sanoma ei Schelerin mielestä ole reaktio heikkoudesta, vaan aito moraalinen kutsu, joka on erillinen ressentimentistä. Tämä ero on keskeinen hänen kritiikissään Nietzscheä kohtaan.

Esimerkki Schelerin ajattelusta

Teoksessaan Ressentiment Scheler analysoi, miten ressentimentti voi ilmetä modernissa yhteiskunnassa, esimerkiksi porvarillisessa kateudessa tai nationalistisissa liikkeissä. Hän korostaa, että ressentimentti on vaarallisinta, kun se institutionalisoituu ja alkaa muokata yhteiskunnan arvoja, mutta hän ei pidä kristinuskoa sen lähteenä, toisin kuin Nietzsche.

Yhteenveto

Nietzsche ja Scheler tarjoavat ratkaisevasti erilaisia tulkintoja ressentimentistä. Nietzsche näkee sen kristillisen moraalin perustana ja heikkouden institutionalisoituna muotona, kun taas Scheler kyseenalaistaa tämän ja korostaa kristinuskon aitoa moraalista ydintä. Schelerin oma näkemys ressentimentistä on laajempi ja yleismaailmallisempi, ja hän erottaa sen selkeästi aidosta moraalisesta tunteesta. Näin ollen Scheler ei ainoastaan kritisoi Nietzscheä, vaan rikastuttaa keskustelua omalla analyysillään.

Lähipäivinä pureudumme aiheeseen yksityiskohtaisemmin. Sillä välin voit lueskella Schelerin Ressentiment-teoksen englanninkielistä versiota klikkaamalla tästä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)