Westermarck ja avioliittosota – jäljet johtavat marxilaiselle sylttytehtaalle

 

Johdanto: Ideologinen törmäys avioliittotutkimuksessa

Edvard Westermarck (1862–1939), suomalainen sosiologi ja antropologi, nousi 1900-luvun alussa avioliiton ja perheen tutkimuksen merkittävimmäksi auktoriteetiksi teoksellaan The History of Human Marriage (1891). Hänen teoriansa monogamiasta ihmislajin luontaisena ja historiallisesti yleisimpänä avioliittomuotona asetti avioliiton tieteellisen tarkastelun keskiöön. Tämä näkemys kuitenkin asetti hänet samalla törmäyskurssille vasemmistolaisten ajattelijoiden kanssa, jotka näkivät avioliiton kapitalistisen järjestelmän ja patriarkaatin tukipilarina.

Westermarckin teoriat saivat erityisen rajun vastaiskun 1920- ja 1930-luvuilla, kun sosiaaliantropologi Robert Briffault ja radikaalivasemmistolainen kirjailija V. F. Calverton hyökkäsivät häntä vastaan. Heidän kritiikkinsä ei ollut pelkästään tieteellistä – se oli syvästi poliittista ja kytkeytyi marxilaiseen agendaan, joka pyrki rapauttamaan perinteisen avioliiton uskottavuutta edistääkseen vallankumouksellista muutosta. Tässä artikkelissa pureudun hyökkäysten taustoihin, niiden logiikkaan ja motiiveihin sekä Westermarckin puolustukseen tässä ideologisessa avioliittosodassa.

Westermarckin avioliittoteoria: Monogamian biologinen ja sosiaalinen perusta

Westermarckin avioliittoteoria nojasi kahteen peruspilariin: biologiaan ja sosiologiaan. Hän väitti, että monogamia eli yksiavioisuus on ihmislajille luontainen avioliittomuoto, joka on kehittynyt vastaamaan jälkeläisten hoivan ja yhteiskunnan vakauden tarpeita. Teoksessaan The History of Human Marriage hän esitti, että avioliitto ei ole pelkkä kulttuurinen konstruktio, vaan sillä on syvät juuret ihmisen evoluutiossa. Westermarckin mukaan perhe oli varhaisin yhteiskunnallinen yksikkö, ja monogamia sen alkuperäinen muoto.

Tämä näkemys oli ristiriidassa marxilaisten ajattelijoiden kanssa, jotka näkivät avioliiton porvarillisen luokkayhteiskunnan välineenä. Marxilaisen teorian mukaan avioliitto ylläpiti patriarkaalista valtaa ja yksityisomistusta, ja sen purkaminen oli välttämätöntä sosialistisen utopian toteutumiseksi. Erityisesti Neuvostoliitossa 1920-luvulla avioliiton heikentäminen nähtiin keinona siirtää yksilöiden lojaalisuus valtiolle, ja vapaan rakkauden ihanteet nousivat osaksi vallankumouksellista seksuaalipolitiikkaa.

Robert Briffault’n The Mothers: Tieteellinen tutkimus vai poliittinen manifesti?

Vuonna 1927 julkaistu Robert Briffault’n teos The Mothers: The Matriarchal Theory of Social Origins oli käänteentekevä hyökkäys Westermarckia vastaan. Briffault esitteli teoksessaan teorian varhaisesta matriarkaatista ja promiskuiteetista, jotka haastoivat suoraan Westermarckin monogamiaa korostavan näkemyksen. Hänen ydinteemansa voidaan tiivistää seuraavasti:

1. Varhainen matriarkaatti: Briffault väitti, että ihmiskunnan alkuperäinen yhteiskuntamuoto oli matriarkaalinen, jossa naiset hallitsivat sukulinjoja ja yhteisöjä.
2. Promiskuiteetti: Hän kiisti monogamian luonnollisuuden ja esitti, että varhaiset ihmisyhteisöt elivät vapaassa sukupuolisuhteiden tilassa ilman kiinteitä pariutumissuhteita.
3. Avioliiton kritiikki: Briffault näki avioliiton myöhempänä kehityksenä, joka liittyi patriarkaatin nousuun ja naisten alistamiseen.

Briffault syytti Westermarckia epätieteellisyydestä, vanhojen jesuiittateologisten opinkappaleiden tukemisesta ja lähteiden väärinkäytöstä. Hän väitti, että Westermarckin teoria oli moraalinen kannanotto, ei tieteellinen tutkimus.

Onko The Mothersissa tieteellistä perää?

Briffault’n teos perustui laajaan antropologiseen ja historialliseen aineistoon, mutta sen tieteellisyys on kyseenalaistettu monin tavoin. Monet aikalaiset ja myöhemmät tutkijat, kuten Havelock Ellis ja Ashley Montagu, kritisoivat Briffault’ta epätarkkuuksista ja ideologisesta vinoumasta. Esimerkiksi Ellis tarkasti yhden Briffault’n väittämän lähdeviitteen ja totesi, että Westermarckin tulkinta oli oikea, kun taas Briffault’n väite oli virheellinen. Samoin Montagu piti Briffault’n syytöksiä Westermarckin älyllisestä epärehellisyydestä perusteettomina.

Vaikka Briffault’n poliittinen suuntautuneisuus ei ole yhtä selkeästi dokumentoitu kuin Calvertonin, hänen teoksensa resonoi vahvasti vasemmistolaisten ajattelijoiden kanssa. The Mothers haastoi perinteisiä instituutioita, kuten avioliittoa, ja tuki ajatusta yhteisöllisestä ja tasa-arvoisesta yhteiskunnasta – teemoja, jotka olivat linjassa marxilaisten ihanteiden kanssa. Teoksen sävy ja syytökset viittaavat siihen, että se oli ainakin osittain poliittinen manifesti, joka pyrki horjuttamaan Westermarckin auktoriteettia ja edistämään vaihtoehtoista näkemystä sukupuolisuhteista.

V. F. Calverton: Marxilainen agitaattori Westermarckin kimpussa

Briffault’n rinnalle hyökkäykseen liittyi V. F. Calverton (1900–1940), radikaalivasemmistolainen kirjailija ja toimittaja, joka oli tunnettu marxilaisuuden kannattaja. Calverton syytti Westermarckia keskiluokan arvojen ja status quon pönkittämisestä sekä aineiston tarkoitushakuisesta käytöstä. Hänen kritiikkinsä oli selvästi poliittista: hän ihannoi Neuvostoliiton seksuaalipolitiikkaa, joka pyrki heikentämään perinteistä avioliittoa ja edistämään vapaata rakkautta osana sosialistista vallankumousta.

Calvertonin logiikka ja motiivit 

Calvertonin hyökkäyksen logiikka voidaan kiteyttää seuraaviin pointteihin:

1. Avioliitto kapitalismin tukipilarina: Calverton näki Westermarckin teorian monogamiasta uhkana marxilaiselle agendalle, joka pyrki purkamaan avioliiton instituutiona. Hänen mukaansa avioliitto oli porvarillinen väline, joka ylläpiti luokkajakoa ja patriarkaalista valtaa.
2. Westermarckin mustamaalaus: Syytökset lähteiden väärinkäytöstä ja epätieteellisyydestä olivat keino horjuttaa Westermarckin tieteellistä uskottavuutta ja esittää hänet konservatiivisen ideologian puolustajana.
3. Vapaan rakkauden edistäminen: Calvertonin tuki Briffault’n promiskuiteettiteorialle heijasteli hänen ihannettaan seksuaalisesta vapautumisesta, joka oli osa laajempaa marxilaista visiota yhteiskunnan uudelleenjärjestämisestä.

Calvertonin motiivit olivat kiistatta ideologiset. Hän ei ollut varsinainen tutkija, vaan aktivisti, joka käytti kirjoituksiaan poliittisten päämäärien ajamiseen. Hänen hyökkäyksensä Westermarckia vastaan oli osa laajempaa vasemmistolaista kampanjaa, joka pyrki kyseenalaistamaan perinteiset instituutiot ja edistämään vallankumouksellista muutosta.

Westermarckin vastaisku: Tiede vastaan ideologia

Westermarck ei jäänyt toimettomaksi hyökkäysten edessä. Vuonna 1934 hän julkaisi teoksen Three Essays on Sex and Marriage, jossa hän vastasi sekä Briffault’n että Calvertonin syytöksiin. Lisäksi hän kirjoitti artikkelin "On Primitive Marriage: A Rejoinder to Mr. V. F. Calverton" (1936), jossa hän torjui Calvertonin väitteet motiiveistaan.

Westermarck korosti, että hänen tutkimuksensa perustui tieteelliseen aineistoon ja evoluutio-oppiin, ei moraalisiin periaatteisiin tai teologisiin opinkappaleisiin. Hän kirjoitti:

"Kun kirjoitin kirjaani, olin täysin luonnonevoluutio-opin pauloissa; kritiikissäni Darwinin seksuaalivalinnan teoriaa kohtaan olin jopa darwinistisempi kuin mestari itse. Olen siten ymmälläni tri Briffault’n pyrkimyksestä esittää minut vanhojen teologisten opinkappaleiden ylläpitäjänä."

Westermarck tarkisti Briffault’n lähdeviitteet ja totesi ne monin kohdin virheellisiksi tai puutteellisiksi. Hän osoitti, että syytökset lähteiden väärinkäytöstä olivat perusteettomia ja että hänen työnsä oli vankalla empiirisellä pohjalla. Calvertonia vastaan hän puolustautui muistuttamalla, että hänen tutkimuksensa syntyi rationalismin ja vapaa-ajattelun ilmapiirissä, kaukana konservatiivisesta ajattelusta:

"Jos herra Calverton olisi tutustunut olosuhteisiin, joissa kirjani kirjoitettiin, hän olisi saanut selville, että se tehtiin siinä yhteiskunnallisia konventioita vastaan kapinoivassa rationalismin ja vapaa-ajattelun ilmapiirissä, joka 1800-luvun kahdella viimeisellä vuosikymmenellä vaikutti perustavanlaatuisesti kotimaani Suomen nuoreen sukupolveen."

Westermarckin puolustus sai tukea monilta aikansa arvostetuilta tutkijoilta. Havelock Ellis kehui häntä avioliittotutkimuksen huolellisimmaksi auktoriteetiksi, ja Ashley Montagu järjesti tapaamisen Briffault’n kanssa lieventääkseen kiistaa – tosin tuloksetta.

Ideologinen kamppailu tieteen varjossa

Westermarckin avioliittoteoriaan kohdistunut hyökkäys oli osa laajempaa ideologista kamppailua, jossa marxilaiset ajattelijat pyrkivät rapauttamaan perinteisen avioliiton uskottavuutta. Briffault’n The Mothers ja Calvertonin syytökset heijastivat vasemmistolaista seksuaalipolitiikkaa, joka näki avioliiton esteenä vallankumoukselliselle muutokselle. Heidän hyökkäyksensä logiikka perustui siihen, että Westermarckin teoriat – korostaessaan monogamian luonnollisuutta – legitimoi porvarillista järjestelmää ja esti vapaan rakkauden ja tasa-arvoihanteiden toteutumista.

Vaikka Briffault’n ja Calvertonin kritiikki toi esiin joitakin relevantteja kysymyksiä – esimerkiksi Westermarckin teorian on myöhemmin kritisoitu aliarvioivan kulttuurista monimuotoisuutta – heidän syytöksensä epätieteellisyydestä ja lähteiden väärinkäytöstä olivat liioiteltuja ja poliittisesti motivoituja. Westermarckin vastine osoitti, että hänen työnsä oli tieteellisesti perusteltua, ja hänen perintönsä avioliiton tutkimuksessa on kestänyt aikaa.

Laajempi konteksti

Tämä kiista heijastaa 1900-luvun alkupuolen jännitteitä tieteen ja ideologian välillä. Marxilaiset kriitikot näkivät Westermarckin uhkana omalle agendalleen ja pyrkivät mustamaalaamaan häntä poliittisin perustein. Toisaalta Westermarckin sitoutuminen evoluutio-oppiin ja empiiriseen tutkimukseen muistuttaa, että tiede voi joutua ideologisten myrskyjen keskelle, kun se haastaa vallitsevia poliittisia narratiiveja.

Lopuksi

Westermarckin ja hänen marxilaisten kriitikoidensa välinen avioliittosota oli enemmän kuin tieteellinen kiista – se oli taistelu ideologioista. Briffault’n The Mothers ja Calvertonin hyökkäykset olivat osa vasemmistolaista pyrkimystä kyseenalaistaa avioliitto instituutiona ja edistää vallankumouksellisia ihanteita. Westermarckin mestarilliset vastineet kuitenkin osoittivat, että hänen teoriansa kesti kritiikin ja että hyökkäysten takana oli poliittisia motiiveja, ei pelkkää tieteellistä erimielisyyttä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Suositeltavaa luettavaa

Timosaari N. Edvard Westermarck – totuuden etsijä. Gaudeamus 2017.