Analyysi: Nuorten jyrkät asenteet – kapinaa, identiteettikriisiä vai vaikuttajien jäljittelyä?

 

Helsingin Sanomien tuoreessa artikkelissa opettajat eri puolilta Suomea raportoivat huolestuttavasta ilmiöstä: nuorten keskuudessa esiintyy aiempaa enemmän jyrkän oikeistolaisia mielipiteitä, ihaillaan äärioikeistoa ja tasa-arvoon suhtaudutaan halveksuvasti. N-sana on palannut, sateenkaaritunnukset piilotettu ja köyhyyttä pidetään ihmisen omana vikana. Pieni, mutta äänekäs oppilasjoukko kyseenalaistaa jopa ihmisoikeuksien ja syrjimättömyyden kaltaisia perusarvoja, mikä tekee keskustelusta haastavaa ja hiljentää muita – toisinaan jopa opettajan. Mikä selittää tätä nuorten asenteiden jyrkkenemistä? Onko kyseessä kapina woke-kulttuuria vastaan, identiteettikriisin purkautuminen vai kovan puheen vaikuttajien mallin omaksuminen? Analysoin ilmiötä kolmen keskeisen hypoteesin kautta, arvioiden niiden vahvuuksia ja heikkouksia.

Hypoteesi 1: Kapina woke-kulttuuria ja feministisiä arvoja vastaan

Ydinväite: Nuorten jyrkät asenteet ovat reaktio liialliseen ideologiseen paineeseen, erityisesti feminististen ja woke-arvojen tuputukseen, joka herättää tiedostamatonta vastarintaa erityisesti nuorissa miehissä.

Tausta: Psykologi Jordan Peterson on argumentoinut, että kun yhteiskunta korostaa feministisiä arvoja – kuten sukupuolineutraaliutta tai "toksisen maskuliinisuuden" kritiikkiä – se voi provosoida nuoria miehiä korostamaan perinteisiä maskuliinisia piirteitä, kuten kilpailullisuutta tai suorapuheisuutta. HS:n jutussa kuvattu halveksunta tasa-arvoa kohtaan ja sateenkaaritunnusten piilottaminen voivat heijastaa tätä: nuoret, erityisesti pojat, saattavat kokea, että heidän identiteettinsä on uhattuna, kun kouluissa ja mediassa painotetaan moninaisuutta ja inklusiivisuutta. Esimerkiksi koulujen tasa-arvo-ohjelmat tai kampanjat voivat tuntua tuputukselta, mikä laukaisee vastareaktion, jossa omaksutaan provosoivia asenteita – kuten N-sanan käyttöä tai homofobiaa – kapinan eleenä.

Vahvuudet: Tämä hypoteesi selittää, miksi asenteet kohdistuvat erityisesti tasa-arvoon ja moninaisuuteen liittyviin teemoihin, jotka ovat woke-kulttuurin ytimessä. Sosiaalinen media, erityisesti X ja TikTok, vahvistaa tätä kapinaa levittämällä meemejä ja sisältöä, joissa pilkataan poliittista korrektiutta. Esimerkiksi hashtagit kuten #woke tai #feminismi saavat osakseen sarkastisia kommentteja, jotka resonoivat nuorten keskuudessa. Petersonin ajatus tiedostamattomasta maskuliinisesta vastareaktiosta on uskottava, sillä nuoret miehet voivat kokea, että heidän roolinsa yhteiskunnassa on epäselvä – koulutuksessa tytöt menestyvät paremmin (OECD-raportit), ja mediassa maskuliinisuutta kritisoidaan usein.

Heikkoudet: Hypoteesi ei täysin selitä, miksi asenteet ilmenevät myös rasistisina tai homofobisina, jotka eivät suoraan liity feminismiin. Lisäksi se keskittyy liikaa nuoriin miehiin, vaikka HS:n juttu viittaa yleisemmin "nuoriin". Kapina voi olla osaselitys, mutta se ei yksinään kata ilmiön koko kirjoa, esimerkiksi vaikuttajien roolia tai laajempia yhteiskunnallisia tekijöitä.

Hypoteesi 2: Identiteettikriisi ja merkityksen etsintä

Ydinväite: Nuorten jyrkät asenteet kumpuavat identiteettikriisistä ja tarpeesta löytää merkitystä epävarmassa maailmassa, erityisesti nuorten miesten keskuudessa, jotka kokevat jäävänsä yhteiskunnan marginaaliin.

Tausta: Nuoret elävät aikana, jolloin perinteiset roolit ja odotukset ovat murroksessa. Pojat jäävät jälkeen koulutuksessa (esim. OECD:n PISA-tulokset), ja mediassa korostetaan usein naisten ja vähemmistöjen oikeuksia, mikä voi luoda tunteen, että nuorten miesten tarpeet ohitetaan. Peterson korostaa, että nuoret miehet kaipaavat tarkoitusta ja selkeitä rooleja, ja jos yhteiskunta ei tarjoa näitä, he voivat hakeutua äärinäkemyksiin, jotka antavat tunteen kontrollista. HS:n jutussa mainitut asenteet, kuten köyhyyden syyttäminen yksilön viaksi tai opettajan leimaaminen "vihervassariksi", voivat heijastaa tätä: nuoret omaksuvat yksinkertaistettuja narratiiveja, jotka tarjoavat selityksiä monimutkaisiin ongelmiin.

Vahvuudet: Tämä hypoteesi selittää, miksi pieni, mutta äänekäs joukko nuoria omaksuu jyrkkiä näkemyksiä – he hakevat identiteettiä ja yhteisöä, joka validoi heidän turhautumisensa. X:ssä ja muilla alustoilla toimivat yhteisöt, kuten antifeministiset tai konservatiiviset ryhmät, tarjoavat nuorille miehille paikan, jossa he tuntevat kuuluvansa johonkin. Tutkimukset osoittavat, että nuorten miesten mielenterveys ja itsetunto voivat kärsiä, kun he kokevat jäävänsä jälkeen, mikä tekee heistä alttiita äärinäkemyksille.

Heikkoudet: Hypoteesi ei täysin selitä, miksi asenteet ilmenevät nimenomaan rasistisina tai homofobisina, vaan keskittyy yleiseen turhautumiseen. Lisäksi se ei ota huomioon, että myös tytöt tai muut ryhmät voivat omaksua jyrkkiä asenteita, vaikka ilmiö painottuukin poikiin. Identiteettikriisi on laaja käsite, joka kaipaa tarkempaa kontekstia.

Hypoteesi 3: Mallin ottaminen kovan puheen poliitikoista ja vaikuttajista

Ydinväite: Nuoret omaksuvat jyrkkiä asenteita jäljittelemällä kovan puheen poliitikkoja ja somevaikuttajia, jotka tarjoavat yksinkertaistettuja narratiiveja ja provosoivaa retoriikkaa.

Tausta: HS:n jutussa kuvatut asenteet, kuten ihmisoikeuksien kyseenalaistaminen tai halveksunta tasa-arvoa kohtaan, muistuttavat kovan puheen vaikuttajien retoriikkaa. Monet laitaoikeistoa edustavat poliitikot  ja globaalit vaikuttajat kuten Andrew Tate, Ben Shapiro tai jopa Peterson itse tarjoavat nuorille malleja, joissa korostetaan suorapuheisuutta ja vastustetaan woke-kulttuuria. X:ssä ja TikTokissa leviävät meemit ja videot, joissa pilkataan poliittista korrektiutta tai korostetaan perinteisiä arvoja, vahvistavat tätä mallia. Nuoret, erityisesti pojat, voivat omaksua näitä puhetapoja ja asenteita, koska ne tuntuvat "cooleilta" tai antavat tunteen vallasta.

Vahvuudet: Tämä hypoteesi selittää hyvin, miksi asenteet ilmenevät provosoivina ja äänekkäinä, kuten HS:n jutussa kuvataan. Somealustojen algoritmit nostavat esiin kärjekästä sisältöä, ja nuoret altistuvat jatkuvasti vaikuttajille, jotka yksinkertaistavat monimutkaisia kysymyksiä (esim. "tasa-arvo on vihervassarien keksintö"). Tutkimukset osoittavat, että somevaikuttajat voivat radikalisoida nuoria tarjoamalla selkeitä viholliskuvia, kuten "feminismi" tai "monikulttuurisuus". Tämä resonoi erityisesti nuorten miesten kanssa, jotka etsivät esikuvia.

Heikkoudet: Hypoteesi ei selitä, miksi vain pieni joukko nuoria omaksuu näitä asenteita, vaikka altistus vaikuttajille on laajaa. Lisäksi se ei ota huomioon, että kaikki nuoret eivät ole yhtä vastaanottavaisia tällaiselle retoriikalle. Osa asenteista voi kummuta myös muista lähteistä, kuten kaveripiiristä tai koulutuksen puutteista.

Kriittinen arvio: Mikä on ilmiön ydin?

HS:n jutun perusteella nuorten jyrkät asenteet – rasismi, homofobia, tasa-arvon halveksunta – ovat monisyinen ilmiö, jota ei voi selittää pelkästään yhdellä hypoteesilla. Kapina-hypoteesi korostaa, että "woke"-kulttuurin paine voi laukaista vastareaktion, erityisesti nuorissa miehissä, jotka kokevat identiteettinsä uhatuksi. Identiteettikriisi-hypoteesi tuo esiin, että nuorten turhautuminen ja merkityksen etsintä voivat ajaa heitä äärinäkemyksiin, kun yhteiskunta ei tarjoa selkeitä rooleja. Vaikuttaja-hypoteesi selittää, miten kovan puheen poliitikot ja somehahmot tarjoavat malleja, joita nuoret jäljittelevät.

Todennäköisesti ilmiö on näiden yhdistelmä. Petersonin ajatus tiedostamattomasta maskuliinisesta vastareaktiosta on osuva, sillä nuorten miesten kokemus marginalisoinnista voi kanavoitua provosoiviksi asenteiksi. Kuitenkin rasismi ja homofobia eivät ole pelkästään kapinaa, vaan voivat kummuta myös tietämättömyydestä, ryhmäpaineesta tai altistumisesta äärinäkemyksille somessa. Vaikuttajien rooli on keskeinen, koska he tarjoavat nuorille yksinkertaistettuja narratiiveja ja "cooleja" tapoja ilmaista turhautumista. HS:n juttu yksinkertaistaa ilmiötä leimaamalla sen äärioikeiston syyksi, mutta todellisuus on monimutkaisempi: kyse on kulttuurisesta murroksesta, jossa nuoret navigoivat voimakkaan polarisoituneessa maailmassa.

Mitä tästä seuraa?

Ilmiö vaatii monipuolisia ratkaisuja. Kouluilla on keskeinen rooli: tutkimukset osoittavat, että inklusiiviset käytännöt ja avoin dialogi voivat vähentää syrjiviä asenteita. Nuorille, erityisesti pojille, tulisi tarjota tilaa pohtia identiteettiään ilman, että he ajautuvat äärinäkemyksiin. Somen roolia ei voi sivuuttaa – alustojen algoritmit vahvistavat polarisaatiota, ja nuorten mediakasvatusta tulisi vahvistaa. Petersonin neuvo keskittyä yksilölliseen vastuuseen ja merkityksen etsintään voisi auttaa ohjaamaan nuoria pois tuhoisista asenteista.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)