FBI ja psykologinen profilointi (Osa I): Organisoituneiden ja epäorganisoituneiden rikollisten typologiat

 

Typologioiden alkuperä ja kehitys

FBI:n Behavioral Science Unit (BSU) alkoi kehittää rikollisten typologioita 1970–1980-luvuilla, kun agentit, kuten Robert Ressler, John Douglas ja Roy Hazelwood, haastattelivat laajasti tuomittuja väkivaltarikollisia, erityisesti sarjamurhaajia, kuten Jeffrey Dahmer, Ted Bundy ja Edmund Kemper. Näiden haastattelujen tarkoituksena oli ymmärtää rikollisten motiiveja, ajattelutapoja ja tekojen käytännön toteutusta. Haastattelut olivat ainutlaatuinen yritys kerätä empiiristä tietoa suoraan rikollisten näkökulmasta, koska aiemmin profilointi oli nojautunut pääosin teoreettisiin psykologisiin malleihin.

Organisoituneiden ja epäorganisoituneiden rikollisten jaottelu syntyi näiden haastattelujen pohjalta, kun tutkijat huomasivat toistuvia käyttäytymismalleja rikospaikoilla ja rikollisten taustoissa. Jaottelu julkaistiin alun perin FBI:n Crime Classification Manual -teoksessa (1992; voit ladata vuonna 2006 julkaistun toisen laitoksen klikkaamalla tästä), ja se perustui hypoteesiin, että rikospaikan ominaisuudet heijastavat tekijän persoonallisuutta ja toimintatapoja. Tämä jako oli merkittävä askel, koska se antoi tutkijoille konkreettisen kehyksen, jota soveltaa rikostutkinnassa.

• Organisoitunut rikollinen: Jättää rikospaikalle merkkejä suunnitelmallisuudesta, kontrollista ja harkinnasta. Esimerkiksi uhri valitaan tarkasti, rikospaikka siivotaan, ja teko osoittaa metodisuutta. Tällaiset rikolliset ovat usein sosiaalisesti kyvykkäitä, älykkäitä ja saattavat elää näennäisesti normaalia elämää (esim. Ted Bundy).
• Epäorganisoitunut rikollinen: Toimii impulsiivisesti, jättää rikospaikalle kaaosta ja satunnaisia jälkiä. Heillä voi olla mielenterveysongelmia, heikommat sosiaaliset taidot ja epävakaa elämäntilanne (esim. Ed Gein).

Tätä jaottelua täydennettiin myöhemmin sekaluokituksella, koska monet rikolliset osoittavat sekä organisoituneita että epäorganisoituneita piirteitä riippuen kontekstista.

Typologioiden rakenne ja keskeiset piirteet

Jaottelu perustuu seuraaviin avainkomponentteihin, jotka analysoidaan rikospaikalta ja yhdistetään tekijän profiiliin.

• Rikospaikan analyysi:
• Organisoitunut: Rikospaikka on siisti, ruumis saatetaan piilottaa, ja jäljet (esim. sormenjäljet) minimoidaan. Tekijä käyttää usein omia välineitä ja suunnittelee pakoreitin.
• Epäorganisoitunut: Rikospaikka on sotkuinen, ruumis jää usein paikalle, ja jälkiä (esim. veri, murtoase) ei yritetä peittää. Teko voi olla spontaani, ilman selvää suunnitelmaa.
• Uhrien valinta:
• Organisoitunut: Uhrit valitaan tiettyjen kriteerien (esim. ulkonäkö, ikä) perusteella, ja tekijä voi seurata uhria ennen tekoa.
• Epäorganisoitunut: Uhrit ovat usein satunnaisia, valittuja tilaisuuden mukaan ilman pitkäaikaista suunnitelmaa.
• Tekijän tausta ja persoonallisuus:
• Organisoitunut: Keskimäärin korkeampi älykkyysosamäärä, sosiaalisesti sopeutunut, saattaa olla työssä tai parisuhteessa. Psykologisesti heillä voi olla psykopaattisia piirteitä, kuten empatian puute.
• Epäorganisoitunut: Usein sosiaalisesti eristäytyneitä, mahdollisesti psykoottisia tai skitsofreenisia piirteitä. Elämäntilanne on epävakaa, ja heillä voi olla historiaa mielenterveysongelmista.

Soveltaminen rikostutkinnassa

Typologioita käytetään seuraavissa vaiheissa:

• Rikospaikan arviointi: Profiilinlaatijat tarkastelevat rikospaikan fyysisiä ja käyttäytymisjälkiä (esim. sidontatapa, murha-aseen käyttö).
• Hypoteesin muodostaminen: Rikospaikan perusteella päätellään, onko tekijä todennäköisesti organisoitunut vai epäorganisoitunut, ja tästä johdetaan hänen todennäköisiä piirteitään (ikä, sukupuoli, tausta).
• Tutkinnan ohjaus: Profiili auttaa kaventamaan epäiltyjen joukkoa ja priorisoimaan tutkintalinjoja, esimerkiksi keskittymään tietynikäisiin miehiin tietyllä alueella.

Esimerkki: Zodiac-tapauksessa (1960–1970-luvut) FBI:n profiili ehdotti organisoitunutta tekijää, joka oli älykäs, mahdollisesti keski-ikäinen ja tunsi alueen hyvin. Vaikka tekijää ei koskaan saatu kiinni, profiili ohjasi tutkintaa kohti tiettyjä epäiltyjä.

Vahvuudet

• Selkeä kehys: Jaottelu tarjoaa yksinkertaisen ja intuitiivisen tavan analysoida rikospaikkoja ja ohjata tutkintaa, erityisesti kun fyysisiä todisteita on vähän.
• Empiirinen perusta: Typologiat pohjautuvat laajoihin haastatteluihin, jotka antavat konkreettisia esimerkkejä rikollisten käyttäytymisestä.
• Joustavuus: Sekaluokitus mahdollistaa sen, että rikolliset eivät aina sovi tiukasti toiseen kategoriaan, mikä lisää typologian käyttöarvoa.

Heikkoudet ja kritiikki

• Liiallinen yksinkertaistus: Jaottelu organisoituneisiin ja epäorganisoituneisiin voi olla liian kaavamainen. Monet rikolliset osoittavat molempien kategorioiden piirteitä, mikä hämärtää analyysia. Esimerkiksi Dennis Rader (BTK) oli organisoitunut teoissaan mutta jätti ajoittain epäorganisoituja jälkiä.
• Subjektiivisuus: Typologian soveltaminen riippuu profiilinlaatijan tulkinnoista, mikä voi johtaa vaihteluihin tuloksissa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että profiloinnin tarkkuus vaihtelee suuresti.
• Kulttuuriset ja kontekstuaaliset rajoitukset: Typologiat kehitettiin pääosin Yhdysvaltojen kontekstissa, ja ne eivät välttämättä sovellu yhtä hyvin muihin kulttuureihin tai rikostyyppeihin (esim. terrorismi tai järjestäytynyt rikollisuus).
• Vanhentuneisuus: Haastattelut, joihin typologiat perustuvat, tehtiin 1970–1980-luvuilla. Nykyrikolliset, erityisesti teknologian hyödyntäjät (esim. kyberrikolliset), eivät välttämättä sovi näihin vanhoihin malleihin.

Kritiikki tieteellisestä näkökulmasta

Psykologian ja kriminologian tutkijat, kuten David Canter ja Brent Turvey, ovat kritisoineet typologioiden tieteellistä perustaa:

• Empiirisen validoinnin puute: Vaikka typologiat perustuvat haastatteluihin, niiden tilastollinen validointi on ollut rajallista. Esimerkiksi ei ole kattavaa tutkimusta, joka osoittaisi, että organisoituneiden ja epäorganisoituneiden rikollisten jako kattaa kaikki väkivaltarikolliset.
• Vahvistusharha: Profiilinlaatijat saattavat tulkita rikospaikan merkkejä siten, että ne sopivat ennalta oletettuun kategoriaan, mikä voi johtaa virheellisiin profiileihin.
• Yleistäminen: Jaottelu ei huomioi rikollisten kehittymistä ajan myötä. Esimerkiksi sarjamurhaaja voi aloittaa epäorganisoituneesti mutta kehittyä organisoituneemmaksi kokemuksen myötä (esim. Jeffrey Dahmer).

Merkitys nykypäivän profiloinnissa

Vaikka organisoituneiden ja epäorganisoituneiden rikollisten jaottelu on yhä FBI:n profiloinnin kulmakivi, sen käyttöä on täydennetty moderneilla menetelmillä:

• Tietoanalytiikka: Rikostietokantojen (esim. ViCAP) ja tekoälyn avulla voidaan tunnistaa malleja, jotka tukevat tai haastavat perinteisiä typologioita.
• Monitieteinen lähestymistapa: Profilointi yhdistää nykyään psykologian, neurotieteen ja sosiologian näkökulmia, mikä laajentaa typologioiden soveltamisalaa.
• Koulutus ja standardointi: FBI on pyrkinyt vähentämään subjektiivisuutta kouluttamalla profiilinlaatijoita ja kehittämällä tarkempia ohjeistuksia.

Esimerkiksi Bostonin maratonin pommi-iskun (2013) tutkinnassa perinteisiä typologioita sovellettiin vain osittain, koska tekijät (Tsarnajevin veljekset) eivät sopineet selkeästi kumpaankaan kategoriaan, mutta profilointi auttoi silti tunnistamaan heidän motiivejaan.

Tulevaisuuden näkymät

Typologioiden kehitys voisi hyötyä seuraavista:

• Big data ja koneoppiminen: Algoritmit voivat analysoida tuhansia rikospaikkoja ja tunnistaa uusia, tarkempia kategorioita, jotka ylittävät nykyisen jaottelun.
• Kulttuurinen laajentaminen: Typologioita voisi mukauttaa globaaleihin konteksteihin, esimerkiksi Aasian tai Euroopan rikollisuuden erityispiirteisiin.
• Dynamiikka: Uudet typologiat voisivat huomioida rikollisten käyttäytymisen muutokset ajan myötä, esimerkiksi siirtymän epäorganisoituneesta organisoituneeseen toimintaan.

Lopuksi

Organisoituneiden ja epäorganisoituneiden rikollisten jaottelu on ollut FBI:n profiloinnin kulmakivi vuosikymmenten ajan, koska se tarjoaa yksinkertaisen mutta tehokkaan tavan tulkita rikospaikkoja ja ohjata tutkintaa. Vaikka typologiat perustuvat ainutlaatuiseen empiiriseen dataan, niiden yksinkertaistus, subjektiivisuus ja kontekstuaaliset rajoitukset ovat herättäneet kritiikkiä. Nykypäivänä niiden merkitys säilyy, mutta teknologian ja monitieteisten lähestymistapojen avulla typologioita voidaan tarkentaa ja laajentaa.

Anssi H. Manninen (aka "Kant II")