Hiljainen kutsu – Petersonin We Who Wrestle with God ja esipuheen lupaus

 

Kuvittele hetki, jolloin istut hiljaisessa huoneessa, ikkuna auki ja kevyt tuuli leyhyttää verhoja. Kaukaa kantautuu ääni – ei kova huuto, vaan pehmeä, melkein huomaamaton kuiskaus, joka kutsuu sinua tarkentamaan korvasi. Sellainen on "hiljainen, pieni ääni", josta profeetta Elia kerran kertoi (1. Kun. 19:12), ja sellainen on myös Jordan Petersonin uuden teoksen We Who Wrestle with God: Perceptions of the Divine esipuheen otsikko: "Foreshadowing: The Still, Small Voice". Tässä artikkelisarjan ensimmäisessä osassa pohdin, mitä tuo kuiskaus lupaa ja miksi se saattaa olla juuri se kutsu, jota moderni ihminen kaipaa.

Esipuheen ydin: Kutsu kamppailuun

Peterson avaa teoksensa esipuheella, joka on kuin varovainen kädenojennus – ei äänekäs julistus, vaan hiljainen kutsu astua Raamatun alkukertomusten maailmaan. Hän ei asetu saarnaajan asemaan väittäen tietävänsä Jumalan olemassaolon totuuden, eikä hän omaksu skeptikon roolia, joka kieltäisi kaiken. Sen sijaan hän kutsuu meitä kamppailemaan – kamppailemaan Jumalan idean, omien arvojemme ja näiden muinaisten tarinoiden merkityksen kanssa. "Tässä kirjassa", Peterson kirjoittaa, "en pyri todistamaan Jumalan olemassaoloa, vaan osoittamaan, mitä Hänen varjonsa meissä herättää".

Tuo "varjo" ei Petersonin mukaan ole pelkkä teologinen käsite, vaan symboli syvimmistä inhimillisistä pyrkimyksistämme – halusta löytää järjestys kaaoksesta, merkitys kärsimyksestä ja rohkeus kohdata elämän suurimmat kysymykset. Esipuhe lupaa, että Raamatun tarinat – Aadamin ja Eevan kapina, Kainin ja Abelin tragedia, Abrahamin uhraus – eivät ole vain menneisyyden jäänteitä, vaan karttoja, jotka auttavat meitä navigoimaan omissa kamppailuissamme.

Hiljaisuus modernin melun keskellä

Peterson asettaa "hiljaisen, pienen äänen" vastakkain nykymaailman kakofonian kanssa. Me elämme aikaa, jolloin korvamme ovat täynnä ääniä – sosiaalisen median meteliä, loputtomia mielipiteitä ja kiireen huminaa. Peterson kuvaa tätä "hedonistiseksi hälinäksi ja relativistiseksi sekasorroksi", ja hänen sanansa osuvat terävästi: olemme hukuttaneet itsemme ärsykkeisiin, mutta unohtaneet pysähtyä kuuntelemaan.

Ajattele hetkeä, jolloin kävelet kiireisenä kadulla, kuulokkeet korvissa ja mieli täynnä seuraavaa tehtävää. Yhtäkkiä huomaat puun oksalla laulavan linnun – äänen, joka on niin vaimea, että melkein ohitat sen. Mutta kun pysähdyt, sen selkeys pysäyttää sinut. Petersonin esipuhe on kuin tuo linnunlaulu: se ei kilpaile maailman melun kanssa, vaan odottaa, että hiljenet ja kuuntelet. Hän ehdottaa, että Raamatun tarinat ovat juuri tällaisia ääniä – ne ovat aina olleet olemassa, mutta olemme lakanneet kuulemasta niiden viisautta.

Kamppailun arvo

Esipuheessa Peterson selittää kirjan nimen, We Who Wrestle with God, viittaamalla Jaakobin tarinaan (1. Moos. 32:22–32). Jaakob painii enkelin kanssa läpi yön, ja aamun koittaessa hän saa siunauksen ja uuden nimen: Israel, "se, joka kamppailee Jumalan kanssa". Peterson näkee tässä arkkityypin ihmisyydestä: me olemme olentoja, jotka kamppailevat – itsemme, moraalimme ja kohtalomme kanssa. "Usko", hän määrittelee, "on halukkuutta toimia sielun syvimpien taipumusten kutsusta". Tämä ei ole passiivista uskoa, vaan aktiivista, joskus tuskallista kamppailua, joka kuitenkin voi johtaa syvään oivallukseen.

Petersonin kutsu resonoi erityisesti niiden kanssa, jotka tuntevat modernin elämän tyhjyyden – tunteen, että kaikki on sallittua, mutta mikään ei ole merkityksellistä. Hän ei tarjoa yksinkertaisia vastauksia, vaan kehottaa meitä ottamaan vastuun omasta merkityksestämme. Raamatun tarinat, hän väittää, ovat opettajiamme tässä kamppailussa: ne näyttävät, mitä kapina maksaa (kuten Kainille), mitä uhraus vaatii (kuten Abrahamilta) ja mitä johtajuus merkitsee (kuten Moosekselle).

Miksi kuunnella muinaisia tarinoita?

Saatat kysyä, miksi meidän pitäisi välittää näistä ikivanhoista kertomuksista. Eikö tiede ole jo antanut meille kaikki vastaukset? Petersonin esipuhe vastaa tähän hiljaisella vakaumuksella: nämä tarinat eivät ole pelkkiä myyttejä, vaan ne ovat muokanneet länsimaista kulttuuria syvemmin kuin mikään tieteellinen löytö. Ne ovat antaneet meille moraalisen kompassin, arvojen järjestyksen ja merkityksen tunteen, jota pelkät faktat eivät voi korvata. "Jos hylkäämme nämä tarinat", Peterson varoittaa, "jätämme itsemme alastomiksi kaaoksen edessä"

Tässä on esipuheen voima: se ei pakota, vaan kutsuu. Se muistuttaa, että merkitys ei löydy melusta, vaan hiljaisuudesta – siitä hetkestä, jolloin pysähdymme ja annamme itsellemme luvan kohdata suuret kysymykset. Mitä tarkoittaa olla ihminen? Mitä on kamppailu Jumalan varjon kanssa? Petersonin esipuhe on lupaus siitä, että vastaukset – tai ainakin polku niitä kohti – löytyvät, jos uskallamme kuunnella.

Matka on vasta alussa

Tämä esipuhe on vasta alkusoittoa Petersonin teokselle. Hän lupaa, että kirjan sivuilla sukellamme syvemmälle Raamatun alkukertomuksiin – Aadamin ja Eevan kapinaan, Nooan pelastukseen, Abrahamin uhraukseen, Mooseksen lakiin – ja niiden kautta omiin kamppailuihimme. Esipuhe on kuin oven raottaminen: se ei vielä paljasta paljoakaan, mutta se kutsuu meidät astumaan sisään. Tämän artikkelisarjan tulevissa osissa aion tutkia, miten Peterson pitää lupauksensa – ja mitä me, lukijat, voimme oppia näistä muinaisista tarinoista omassa ajassamme.

Muutama selvennys

Suomenkielisessä Raamatussa Leviticus vastaa 3. Mooseksen kirjaa ja Deuteronomy vastaa 5. Mooseksen kirjaa. Englanninkieliset nimet Leviticus ja Deuteronomy juontavat juurensa antiikin kreikan- ja latinankielisistä käännöksistä, erityisesti Septuagintasta (kreikankielinen Vanhan testamentin käännös) ja Vulgatasta (latinankielinen Raamatun käännös).

Esipuheessa mainittu John Henry Newman (1801–1890) oli englantilainen teologi, pappi ja kardinaali, joka alun perin toimi anglikaanisen kirkon pappina ja Oxfordin liikkeen johtohahmona. Myöhemmin hän kääntyi katolisuuteen ja vaikutti merkittävästi katoliseen teologiaan ja koulutukseen. Hänet kanonisoitiin pyhimykseksi vuonna 2019.

Tuomas Akvinolaisen mukaan luonnollinen laki (lex naturalis) on Jumalan ikuisen lain heijastus, joka on kirjoitettu ihmisen sydämeen ja järkeen. Se on universaali moraalilaki, joka ohjaa ihmisiä toimimaan hyveellisesti ja tavoittelemaan hyvää luontaisen järkensä kautta.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)