Indoktrinaation varjo tieteessä ja koulutuksessa: Miten uskomukset muovaavat oppimista? (Osa I)

 

Miksi uskomme siihen, mitä meille opetetaan? Tämä kysymys on keskeinen, kun tarkastelemme koulutuksen ja tieteen roolia modernissa yhteiskunnassa. Yliopistojen koulutusohjelmat muovaavat tulevia asiantuntijoita, mutta samalla ne voivat vahvistaa tiettyjä uskomuksia, jotka esitetään tieteellisinä faktoina ilman kriittistä tarkastelua. Tässä artikkelisarjan ensimmäisessä osassa pureudun indoktrinaation käsitteeseen – siihen, miten vakiintuneet oletukset voivat iskostua tieteen ja koulutuksen käytäntöihin. Tarkastelen ilmiötä yleisellä tasolla ja peilaan sitä akateemiseen kontekstiin, erityisesti ravitsemustieteen koulutukseen. Lopuksi pohjustan seuraavaa osaa, jossa analysoin Itä-Suomen yliopiston (UEF) ravitsemustieteen pääsykoekysymyksiä indoktrinaation näkökulmasta.

Mitä indoktrinaatio tarkoittaa?

Indoktrinaatio viittaa prosessiin, jossa yksilö tai ryhmä omaksuu tietyn ideologian, uskomuksen tai näkemyksen kyseenalaistamatta sitä. Toisin kuin opetus, joka kannustaa kriittiseen ajatteluun ja avoimeen keskusteluun, indoktrinaatio pyrkii juurruttamaan ennalta määrätyn näkökulman auktoriteetin kautta. Filosofi John Stuart Mill varoitti jo 1800-luvulla, että ilman avointa väittelyä ja vaihtoehtoisten näkemysten tarkastelua totuus voi muuttua "kuolleeksi dogmiksi". Indoktrinaatio ei välttämättä ole tietoista tai pahantahtoista – se voi olla seurausta institutionaalisesta inertiasta, jossa vakiintuneet käytännöt ja oletukset säilyvät, koska niitä ei haasteta.

Indoktrinaatio voidaan jakaa kahteen päätyyppiin:

• Tarkoituksellinen indoktrinaatio: Tämä on tietoista, esimerkiksi propagandassa tai autoritaarisissa järjestelmissä, joissa tiettyjä uskomuksia edistetään vallanpitäjien toimesta. Esimerkiksi historiallisesti totalitaariset hallinnot ovat käyttäneet koulutusta ideologian levittämiseen.
• Ei-tarkoituksellinen indoktrinaatio: Tämä on hienovaraisempaa ja yleisempää demokraattisissa yhteiskunnissa. Se ilmenee, kun kulttuuriset, institutionaaliset tai taloudelliset tekijät ohjaavat tiedon välittämistä yksipuolisesti. Esimerkiksi tieteenalat voivat nojata vakiintuneisiin paradigmojen, vaikka uudet tutkimustulokset haastaisivat niitä.

Tieteessä ja koulutuksessa ei-tarkoituksellinen indoktrinaatio on erityisen relevantti, koska se voi piiloutua objektiivisuuden ja auktoriteetin kaapuun. Kun opetussuunnitelmat ja tutkimus painottavat tiettyjä näkökulmia – esimerkiksi perinteisiä ravitsemussuosituksia – vaihtoehtoiset lähestymistavat voivat jäädä marginaaliin, vaikka niillä olisi vankkaa tieteellistä tukea.

Indoktrinaatio akateemisessa kontekstissa

Yliopistot ovat tiedon ja kriittisen ajattelun keskuksia, mutta ne eivät ole immuuneja indoktrinaatiolle. Koulutusohjelmat heijastavat usein tieteenalan vallitsevia paradigmoja, jotka ovat muotoutuneet historiallisten, kulttuuristen ja taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta. Esimerkiksi lääketieteessä ja ravitsemustieteessä tietyt suositukset, kuten hiilihydraattipainotteisen ruokavalion korostaminen, ovat juurtuneet syvälle, vaikka uudemmat tutkimukset – kuten vähähiilihydraattisten ruokavalioiden vaikutukset – haastavat niiden yksiselitteisyyttä.

Seuraavat esimerkit havainnollistavat, miten indoktrinaatio voi ilmetä akateemisessa koulutuksessa:

• Opetussuunnitelmien standardointi: Yliopistojen opetussuunnitelmat perustuvat usein vakiintuneisiin oppikirjoihin ja suosituksiin, kuten kansallisiin hoitosuosituksiin. Tämä voi johtaa siihen, että opiskelijoita ohjataan omaksumaan tiettyjä näkemyksiä ilman, että heitä kannustetaan kyseenalaistamaan niitä. Esimerkiksi ravitsemustieteessä täysjyväviljojen ja hiilihydraattien korostaminen voi heijastaa kulttuurisia normeja ja taloudellisia intressejä, kuten viljateollisuuden vaikutusta.
• Pääsykokeiden rooli: Pääsykokeet, kuten UEF:n ravitsemustieteen valintakoe, testaavat usein hakijoiden kykyä omaksua ennalta määrättyä materiaalia. Jos kysymykset painottavat vakiintuneita suosituksia – esimerkiksi täysjyväviljojen käyttöä ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin hoidossa – ne voivat vahvistaa perinteisiä näkemyksiä ja rajoittaa kriittistä pohdintaa vaihtoehdoista, kuten vähähiilihydraattisista ruokavalioista.
• Institutionaalinen inertia: Tieteelliset paradigmat muuttuvat hitaasti, koska ne nojaavat vakiintuneisiin instituutioihin, kuten tutkimusrahoitukseen, julkaisukäytäntöihin ja asiantuntijapaneeleihin. Esimerkiksi ravitsemustieteessä vähähiilihydraattisia ruokavalioita ei aina huomioida hoitosuosituksissa, vaikka tutkimusnäyttö niiden hyödyistä kasvaa jatkuvalla syötöllä.

Nämä esimerkit osoittavat, että indoktrinaatio ei aina ole tietoista vaan voi johtua tiedeyhteisön pyrkimyksestä yksinkertaistaa monimutkaisia kysymyksiä tai säilyttää yhtenäisiä ohjeita laajalle yleisölle.

Miksi indoktrinaatio on ongelma koulutuksessa?

Indoktrinaatio koulutuksessa on ongelmallista, koska se rajoittaa opiskelijoiden kykyä kehittää kriittistä ajattelua – juuri sitä, mitä yliopistojen pitäisi edistää. Jos opiskelijoita ohjataan omaksumaan tietyt uskomukset ilman vaihtoehtoisten näkökulmien tarkastelua, heistä voi tulla teknokraatteja, jotka toistavat papukaijan tavoin opittuja totuuksia sen sijaan, että he haastaisivat vallitsevia paradigmoja. Tämä on erityisen kriittistä aloilla, kuten ravitsemustieteessä, joissa tutkimus kehittyy nopeasti ja yksilölliset tarpeet korostuvat.

Esimerkiksi ravitsemustieteessä perinteiset suositukset, kuten hiilihydraattien korkea osuus ruokavaliossa, voivat olla hyödyllisiä joillekin, mutta eivät kaikille. Insuliiniresistenssin ja ei-alkoholiperäisen rasvamaksataudin (NAFLD) kaltaisissa tiloissa hiilihydraattien runsas saanti voi pahentaa ongelmaa, mutta perinteiset suositukset eivät aina huomioi tätä. Opiskelijoiden tulisi oppia arvioimaan tällaisia ristiriitoja, mutta pääsykokeet ja opetussuunnitelmat voivat vahvistaa yksipuolisia näkemyksiä.

Johtopäätös: Kohti kriittistä koulutusta

Indoktrinaation käsite muistuttaa meitä siitä, että tieto ei ole neutraalia – se muotoutuu kulttuuristen, institutionaalisten ja historiallisten tekijöiden kautta. Yliopistojen koulutusohjelmissa indoktrinaatio voi ilmetä hienovaraisesti, kun vakiintuneet paradigmat esitetään kyseenalaistamattomina faktoina. Tämä ei välttämättä tarkoita, että koulutuksessa olisi pahantahtoista manipulaatiota, vaan pikemminkin institutionaalista inertiaa, joka hidastaa uusien tutkimustulosten ja vaihtoehtoisten näkökulmien omaksumista.

Kriittisen ajattelun edistäminen edellyttää, että opiskelijoita kannustetaan kyseenalaistamaan opetettuja totuuksia ja arvioimaan niitä tutkimusnäytön valossa. Ravitsemustieteessä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi vähähiilihydraattisten ruokavalioiden ja perinteisten suositusten vertailua. Yliopistojen tulisi olla paikkoja, joissa totuus ei muutu kuolleeksi dogmiksi, vaan eläväksi keskusteluksi.

Seuraavassa osassa tarkastelen konkreettisesti Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen pääsykoekysymyksiä vuodelta 2024. Analysoin, miten ne heijastavat indoktrinaation käsitettä ja erityisesti sitä, miten perinteiset ravitsemussuositukset voivat rajoittaa kriittistä ajattelua esimerkiksi täysjyväviljojen ja hiilihydraattien roolista terveysongelmien hoidossa.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Suositeltavaa luettavaa

Huttunen R. Kommunikatiivinen opettaminen – Indoktrinaation kriittinen teoria. SoPhi, 2003.