Todisteiden yhteisvaikutus ja vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen poissulkeminen Suomen rikosoikeudellisessa näytönarvioinnissa – Osa I

 

"Oikeus on vapaan tahdon olemassaoloa; se on vapaus, joka on itsensä tiedostava ja itsensä toteuttava yhteiskunnallisessa todellisuudessa." – Georg Wilhelm Friedrich Hegel, Oikeusfilosofian pääpiirteet eli luonnonoikeuden ja valtiotieteen perusteet (suomennosta muokattu)

Suomen rikosoikeudellisessa näytönarvioinnissa "beyond reasonable doubt" -periaate – ilmaistuna "ei jää järkevää/varteenotettavaa epäilyä" – asettaa korkean kynnyksen syyllisyyden toteen näyttämiselle. Tämä periaate toteutuu vapaan todistusharkinnan kautta, jossa tuomioistuin arvioi todisteita analyyttisesti ja perustellusti. Kaksi keskeistä todistamistapaa – todisteiden yhteisvaikutus ja kokonaisarvio yhdistettynä vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen poissulkemiseen – ovat olennaisia välineitä tämän kynnyksen saavuttamiseksi. Tässä neliosaisessa artikkelissa analysoin näitä menetelmiä yksityiskohtaisesti, tarkastellen niiden teoreettisia perusteita, soveltamista rikosoikeudellisessa kontekstissa, erityisesti seksuaalirikoksissa, sekä niiden vahvuuksia ja haasteita.

Todisteiden yhteisvaikutus

Periaatteen määritelmä

Todisteiden yhteisvaikutus viittaa menetelmään, jossa yksittäiset todisteet – esimerkiksi todistajanlausunnot, tekniset todisteet tai asiakirjat – eivät yksin riitä osoittamaan syyllisyyttä "kohtuullisen epäilyksen ulkopuolella", mutta niiden yhdistelmä muodostaa riittävän vahvan näytön (KKO 1975 II 86). Tämä periaate perustuu vapaan todistusharkinnan (OK 17:2) ideaan, jossa tuomioistuin arvioi todisteiden kokonaisuutta erittelevästi, välttäen intuition tai mielivallan. Yhteisvaikutus korostaa synergiaa: yksittäiset heikot todisteet voivat yhdessä luoda vakuuttavan kuvan tapahtumista.

Teoreettinen perusta

Todisteiden yhteisvaikutus nojaa bayesilaiseen todennäköisyysajatteluun, vaikka Suomen oikeuskäytäntö ei eksplisiittisesti käytä matemaattisia malleja. Jokainen todiste päivittää syyllisyyden todennäköisyyttä, ja niiden kumulatiivinen vaikutus voi ylittää kynnyksen, vaikka mikään yksittäinen seikka ei yksin riittäisikään. Tämä eroaa legaalisen todistusteorian ajasta, jolloin "täysi näyttö" vaati tiettyjä muodollisia todisteita. Fränden mukaan menetelmä tukee syytetyn oikeusturvaa, koska se edellyttää huolellista perustelua ja estää yksittäiseen heikkoon todisteeseen nojaamisen.

Soveltaminen rikosoikeudessa

Rikosoikeudellisissa tapauksissa, kuten väkivalta-, talous- tai seksuaalirikoksissa, todisteiden yhteisvaikutus on erityisen relevantti, koska näyttö on usein epäsuoraa tai tulkinnanvaraista. Esimerkiksi seksuaalirikoksissa (RL 20) todisteet voivat koostua uhrin kertomuksesta, fyysisistä jäljistä (esim. DNA), teknisistä tallenteista ja todistajanlausunnoista. Yksinään uhrin hatara kertomus (esim. päihtymyksen vuoksi) ei välttämättä riitä, mutta yhdistettynä tekniseen näyttöön ja kontekstuaalisiin seikkoihin (esim. tapahtumapaikka, osapuolten suhde) se voi muodostaa vakuuttavan kokonaisuuden (KKO 1975 II 86).

Menetelmän soveltaminen edellyttää tuomioistuimelta:

• Erittelevää arviointia: Jokaisen todisteen painoarvo arvioidaan suhteessa muihin (OK 11:4).
• Kontekstuaalista harkintaa: Esimerkiksi seksuaalirikoksissa uhrin päihtymys tai traumaattiset reaktiot voivat selittää kertomuksen aukkoja, jolloin muut todisteet (esim. todistajan havainnot) vahvistavat syyttäjän hypoteesia.
• Perusteluvelvollisuutta: Tuomion on selostettava, miten yhteisvaikutus johtaa syyllisyyteen.

Vahvuudet ja haasteet

Vahvuudet:

• Joustavuus: Menetelmä mahdollistaa monimutkaisten tapausten käsittelyn, joissa yksittäiset todisteet ovat heikkoja, mutta kokonaisuus vakuuttava.
• Oikeusturva: Estää yksittäiseen epäluotettavaan todisteeseen nojaamisen, pakottaen tuomioistuimen erittelemään näytön.
• Soveltuvuus seksuaalirikoksiin: Tukee tapauksia, joissa uhrin kertomus on epätäydellinen (esim. trauma, päihtymys), mutta muut seikat (esim. fyysiset todisteet) vahvistavat syytettä.

Haasteet:

• Subjektiivisuus: Yhteisvaikutuksen arviointi riippuu tuomarin harkinnasta, mikä voi johtaa epäjohdonmukaisuuteen.
• Näytön aukkojen tulkinta: Seksuaalirikoksissa uhrin hatara kertomus voi heikentää kokonaisuutta, jos tuomioistuin ei tunne traumaattisia reaktioita.
• Perustelujen monimutkaisuus: Vaatii tarkkaa dokumentointia, mikä voi olla haastavaa monitahoissa tapauksissa.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)