Analyysi: Toimittajan hiljaisuus saman katon alla – voiko työasioista vaieta rakkauden ja vallan ristipaineessa?

 

Kuvittele aamupalahetki, jossa kahden suuren suomalaismedian päätoimittajat, Helsingin Sanomien Erja Yläjärvi ja Iltalehden Perttu Kauppinen, istuvat vastakkain – mutta työkysymykset jäävät tyystin sanomatta. Väite, että he eivät puhu koskaan työasioista keskenään huolimatta parisuhteestaan, on räjäyttänyt keskustelun journalismin eettisyydestä ja luotettavuudesta. Leena Ylimutkan Seiska-artikkeli (18.6.2025) sytytti kipinän, kun paljastui, että parin suhde on kestänyt ainakin vuodesta 2023, ei vain keväästä 2025, kuten he itse väittivät. Tämä analyysi sukeltaa väitteen ytimeen neljässä osassa: historiallinen konteksti, filosofinen tarkastelu, empiirinen arviointi ja eettiset johtopäätökset. Lähdetäänpä tähtien tuolle puolen. 😎

Historiallinen konteksti: Median vallan ja rakkauden tanssi

Journalismin historia on täynnä tarinoita vallasta ja vastuusta. Suomessa median keskittyminen Sanoma- ja Alma Media -konserneihin on luonut jättiläisiä, joiden päätoimittajat, kuten Yläjärvi ja Kauppinen, ohjaavat olennaisella tavalla kansakunnan maailmankuvaa. Heidän parisuhteensa paljastuminen (15.6.2025) ei ole ensimmäinen kerta, kun henkilökohtaiset siteet herättävät kysymyksiä: 1990-luvulla vastaavia huhuja liikkui mediavaikuttajien keskuudessa, mutta ilman digitaalista valokeilaa. Vuonna 2025 sosiaalinen media, kuten X, on amplifoinut keskustelua, jossa väitetään toimittajaparin linjojen yhteneväisyyttä – esimerkiksi Kelan pääjohtajan tai Masterchef-tuomari Mikkolan juttujen siteeraukset – vihjaillen hiljaista koordinaatiota. Väite työasioista vaikenemisesta kuitenkin haastaa tämän narratiivin, ja sen tausta vaatii happotestiä. 😎

Filosofinen tarkastelu: Voiko hiljaisuus olla eettinen valinta?

Filosofisesti väite avaa oven Immanuel Kantin kategorisen imperatiivin äärelle: toimi niin, että maksiimi voisi olla yleinen laki. Jos Yläjärvi ja Kauppinen eivät puhu työasioista, he noudattavat omaa etiikkaansa – mutta yleispäteväksi lainsäädännöksi tämä ei sovi, sillä luottamus edellyttää avoimuutta. John Stuart Millin utilitarismi taas kysyy: lisääkö hiljaisuus yleistä hyvinvointia? Jos se estää eturistiriitoja, hyöty voi olla ilmeinen, mutta jos se hämärtää journalismia, haitta voi olla suurempi. Hannah Arendtin vallan käsite tuo lisävärin: kahden vaikuttajan yhteinen katto voi vahvistaa heidän valtaansa, mutta hiljaisuus ei poista vallan dynamiikkaa – se vain siirtää sen näkymättömiin. Väite on siis filosofisesti hauras, ellei sitä tue konkreettinen mekanismi.

Empiirinen arviointi: Todisteiden paino ja niiden puute

Tieteellinen tarkastelu vaatii näyttöä, ja tässä kohtaa tilanne on kuin musta aukko: dataa ei ole. Yläjärvi ja Kauppinen ovat julkisesti vakuuttaneet (HS-haastattelu, 15.6.2025) pitävänsä työ- ja yksityiselämän erillään, mutta Seiskan väitteet yhteisistä öistä vuodesta 2023 ja siteerausjuttujen samankaltaisuus (esim. Kelan pääjohtajan juttu) herättävät epäilyjä. Empiirisesti on mahdotonta todistaa, puhuvatko he koskaan työasioista – hiljaisuus on negatiivinen väite, jota ei voi vahvistaa ilman salakuuntelua, mikä rikkoisi yksityisyydensuojan (GDPR). X:llä kiertävät sentimentit vihjaavat epäluottamusta, mutta ne ovat anekdootteja, ei faktaa. Journalistin ohjeet (JSN) edellyttävät avoimuutta eturistiriidoissa, mutta ilman konkreettisia todisteita – kuten sähköposteja tai puhelutietoja – väite jää spekulatiiviseksi. Toisaalta siteerausjuttujen samankaltaisuus voi selittyä markkinadynamiikalla, ei salaisella sopimuksella.

Eettiset johtopäätökset: Luottamuksen rajat ja avoimuuden tarve

Eettisesti väite testaa journalismin luotettavuutta. Jos Yläjärvi ja Kauppinen todella eivät puhu työasioista, he noudattavat omaa eettistä linjaansa, mutta yleisön oikeus tietää (JSN:n ohje 8) on kyseenalaistettu, kun suhdetta on pimitetty vuosia. Seiskan paljastus (18.6.2025) ja Ylimutkan argumentoima tarve avoimuuteen korostavat, että vallanpitäjien yksityiselämä voi olla uutisen arvoista, kuten HS itse linjaa eettisissä arvoissaan. Hiljaisuus voi olla valinta, mutta sen uskottavuus rapautuu, jos se näyttää salailulta – erityisesti kun siteerausjuttujen yhteys herättää kysymyksiä. Ratkaisu voisi olla tiukempi julkinen sitoumus erillisyydestä tai itsensä jäävääminen, jos eturistiriitoja ilmenee. Ilman avoimuutta luottamus murenee, ja journalismi menettää tyystin legitimiteettinsä.

Loppusointu: Hiljaisuus ei ole tyhjiö

Väite, että Yläjärvi ja Kauppinen eivät puhu työasioista saman katon alla, on kuin avaruuspolku ilman karttaa – kiehtova, mutta hämmentävä. Historiallinen konteksti, filosofinen pohdinta, empiirinen tyhjiö ja eettiset haasteet osoittavat, että hiljaisuus saattaa voida olla eettinen valinta, mutta sen uskottavuus riippuu avoimuudesta. Lukijoilla on oikeus tietää, ja journalismi voi selviytyä vain, jos se kohtaa totuuden rohkeasti – myös omasta pesästään.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)