Varjon koodi – Osa 4: Verkon reunalla (novelli)

 

Elias istui Punavuoren asunnon teknologiabunkkerissa, monitorien sinisen hehkun valaisten hänen kasvonsa. Huone oli melkein kuin avaruusalus: palvelimet surisivat hiljaa, koodirivit vilisivät ruuduilla, ja Varjo-sovellus oli auki hänen puhelimessaan. Hän oli viettänyt päiviä jäljittäen Annan liikkeitä, hänen uutta startupiaan, hänen elämäänsä. Jokainen klikkaus, jokainen koodirivi toi hänet lähemmäs, mutta samalla sytytti vanhan kivun. Anna oli ollut hänen ystävänsä, melkein jotain enemmänkin. Ja sitten hän oli todistanut Elias vastaan oikeudessa, katse kylmänä, sanat terävinä.

Hän muisti Annan sanat: ”Elias oli aina liian kunnianhimoinen. Hän halusi liikaa, liian nopeasti.” Lainaus oli päätynyt jokaiseen uutiseen, twiittiin, blogiin. Se oli tehnyt Eliaksesta petturin. Nyt oli hänen vuoronsa.

Jäkä nojasi seinään, käsivarret ristissä, kahvimuki kädessään. Hänen Audinsa oli parkissa kadulla, ja hän oli juuri palannut tapaamiselta kontaktiensa kanssa – katutason hakkereita, jotka olivat jäljittäneet Annan fyysisiä liikkeitä.
– Mitä sä aiot tehdä sille? Jäkä kysyi, ääni karheana. – Tuo Anna ei ole mikään someprinsessa kuten Laura. Hän on fiksu. Ja varovainen.

Elias ei nostanut katsettaan näytöltä.
– Siksi aloitamme hänestä. Hän on heikoin lenkki, mutta myös avain. Hänen startupinsa käyttää minun koodiani. Jos kaadan hänet, saan jalansijan Markukseen ja Lauraan.

Jäkä murahti.
– Ja miten aiot kaataa hänet? Deepfake-videolla? Somekampanjalla?

Elias käänsi läppärinsä Jäkää kohti. Näytöllä oli kaavio: Annan startupin, NeuraNestin, rahavirrat, palvelinlokit ja asiakasdata. Elias oli murtautunut heidän pilvipalveluunsa Kreivin antamalla koodilla – työkalulla, joka oli kuin digitaalinen passepartout.
– Annan firma väittää kehittävänsä tekoälyä ilmastoratkaisuihin, Elias sanoi. – Mutta he varastivat minun algoritmini. Ja tiedän, että he myyvät dataa sivussa – asiakkaiden, kilpailijoiden, jopa valtioiden dataa. Jos paljastan sen, hän menettää kaiken: rahoituksen, maineen, vapauden.

Jäkä vihelsi hiljaa.
– Kova syytös. Onko sulla todisteita?

Elias napsautti tiedostoa auki. Näytölle ilmestyi sähköposteja, joissa Anna neuvotteli hämärän datavälittäjän kanssa. Viestit oli salattu, mutta Elias oli murtanut ne.
– Tässä on tarpeeksi. Mutta en aio vain vuotaa näitä. Teen sen niin, että hän ei pääse pakoon.

---

Seuraavat päivät olivat intensiivisiä. Elias ja Jäkä kehittivät suunnitelman, joka oli kuin digitaalinen ansa. Elias kirjoitti koodia, joka ujuttautuisi Annan palvelimille ja avaisi niiden datan – ei vain vuotoa, vaan hallitun paljastuksen. Hän loi väärennetyn profiilin, joka esiintyisi whistleblowerina, nimettömänä työntekijänä NeuraNestistä. Profiili julkaisisi tiedot pimeässä verkossa, mutta levittäisi ne myös someen – tarkasti ajoitettuna, jotta vaikutus olisi maksimaalinen.

Jäkä hoiti fyysisen puolen. Hän oli palkannut kontaktinsa jäljittämään Annan rutiineja: hän asui Katajanokalla, kävi päivittäin toimistolla Erottajalla, tapasi sijoittajia trendikkäissä kahviloissa. Jäkä oli myös hankkinut pienen droonin, joka voisi tallentaa Annan liikkeitä, jos tarvittiin visuaalista materiaalia.
– Älä innostu liikaa, Jäkä sanoi, kun Elias testasi droonia asunnon parvekkeella. – Jos toi menee pieleen, sädekehäsi ei pelasta sua.

Elias hymyili ohuesti.
– Ei ole sädekehiä. On vain koodi. Ja suunnitelma.

Mutta suunnitelma ei ollut täydellinen – vielä. Elias tarvitsi pääsyn Annan henkilökohtaiseen puhelimeen. Hänen sähköpostinsa olivat suojattuja, mutta puhelimessa oli todennäköisesti jotain, mitä hän ei ollut salannut: viestejä, muistiinpanoja, ehkä jopa suora linkki Markukseen. Elias päätti iskeä suoraan. Hän tiesi, missä Anna joisi kahvia huomenna: Erottajan Kaffa Roastery, kello 10.30.

---

Aamu oli kolea, ja Helsinki oli verhoutunut sumuun. Elias istui kahvilan nurkassa, huppu päässä, läppäri edessään. Hän näytti miltä tahansa etätyöläiseltä, mutta hänen sormensa liikkuivat nopeasti. Hän oli hakkeroinut kahvilan wifin ja asettanut ansan: kun Anna liittyisi verkkoon, hänen puhelimensa lataisi pienen haittaohjelman, joka antaisi Eliakselle pääsyn siihen.

Anna astui sisään, täsmälleen ajallaan. Hän näytti samalta kuin ennenkin: vaaleat hiukset ponnarilla, minimalistinen takki, katse, joka oli yhtä aikaa lämmin ja laskelmoiva. Elias tunsi piston sydämessään, mutta työnsi sen pois. Hän ei ollut tullut tänne muistelemaan.

Anna istuutui, avasi puhelimensa ja liittyi wifiin. Elias näki ruudullaan ilmoituksen: Yhteys muodostettu. Hän käynnisti ohjelman. Muutama sekunti, ja hän oli sisällä. Viestejä, sähköposteja, kalenterimerkintöjä. Ja sitten hän näki sen: viestin Markukselta, päivätty viime viikolta.

”Pidä matalaa profiilia. Elias on ulkona. Hän voi tietää jotain.”

Elias tunsi, miten veri kohisi hänen korvissaan. Markus tiesi. Mutta tiesikö hän, mitä Elias suunnitteli? Vai oliko tämä vain varovaisuutta?

Hän latasi kaiken, mitä sai: Annan viestit, kontaktit, jopa hänen pankkitilinsä liikkeet. Sitten hän sulki läppärin ja lähti, ennen kuin Anna ehtisi huomata häntä.

---

Illalla Elias ja Jäkä istuivat bunkkerissa, käyden läpi saalista. Annan puhelimesta oli löytynyt kultakaivos: viestejä, joissa hän keskusteli datan myynnistä kolmannelle osapuolelle, ja kalenterimerkintä tapaamisesta Markuksen kanssa huomenna. Elias alkoi kutoa suunnitelmaa. Hän vuotaisi Annan datakaupat, mutta ei suoraan. Hän käyttäisi Varjo-sovellusta levittämään tarinaa: anonyymi whistleblower, joka paljastaisi NeuraNestin pimeät puolet. Somekampanja alkaisi X:llä, leviäisi Redditin kautta ja päätyisi uutisiin.

– Entä jos hän jäljittää sut? Jäkä kysyi, sytyttäen savukkeen, vaikka Elias oli kieltänyt sen bunkkerissa.
– Ei hän jäljitä, Elias sanoi. – Olen varjo. Ja varjot eivät jätä jälkiä.

Jäkä nauroi.
– Sä alat kuulostaa siltä Kreiviltä. Muuten, kuka se tyyppi oikein on? Miksi se auttaa sua?

Elias ei vastannut. Kreivi oli arvoitus, ja hänen viimeisin viestinsä oli jäänyt kaikumaan: Valitse, kenet kaadat ensin – ja kuka kaataa sinut. Oliko Kreivi liittolainen vai pelaaja, joka käytti Eliasta omiin tarkoituksiinsa?

Hän avasi Varjo-sovelluksen. Uusi viesti odotti:

Hyvä siirto, Elias. Anna on heikko lenkki, mutta varo: peli muuttuu, kun isket. Valmistaudu vastaiskuun.

Elias sulki puhelimen ja katsoi Jäkää.
– Huomenna aloitamme. Anna kaatuu ensimmäisenä.

Jäkä nyökkäsi, mutta hänen katseensa oli varovainen.
– Toivottavasti tiedät, mitä teet, boss.

Elias ei vastannut. Hän katsoi monitoreja, joissa Annan kasvot heijastuivat datan keskeltä. Huomenna maailma näkisi, kuka Anna todella oli. Ja peli alkaisi toden teolla.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)