Juridinen analyysi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliittokiistasta – kun laki ja usko törmäävät

 

Häät ja maailma hymyilee

Nyt heidät huomataan

Nuo kaksi kulkee kohti alttariaan

Jumalan huoneeseen

Vai jäikö Jumala taivaaseen?

– Häät, Yö

Suomessa on viime vuosina kuohunut evankelis-luterilaisen kirkon sisällä kiista, joka koskee samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Kysymys on paitsi teologinen myös juridisesti kimurantti: miten piispojen ohjeet, kirkon säännöt ja Suomen lainsäädäntö istuvat yhteen? Tässä kirjoituksessa sukellan syvälle tähän juridiseen soppaan – pyrin olemaan mahdollisimman täsmällinen, mutta myös pitämään tekstin selkokielisenä. En ota kantaa siihen, kenen pitäisi voittaa tämä kiista, vaan keskityn siihen, mitä laki ja oikeuskäytäntö asiasta sanovat. Mennään siis asiaan ja pohditaan, onko Jumala jäänyt taivaiseen vai ovatko piispat matkalla suoraan helvettiin.😎

Tausta: Avioliittolaki vs. kirkon oppi

Kaikki alkoi, kun Suomen avioliittolaki (234/1929) muuttui 1.3.2017. Uudistus salli samaa sukupuolta olevien parien solmia avioliiton, mikä oli historiallinen askel tasa-arvon tiellä. Mutta evankelis-luterilaisessa kirkossa tämä heitti bensaakin kuumempia liekkejä vanhaan teologiseen nuotioon. Kirkon virallinen kanta, joka on määritelty kirkkolaissa (1054/1993) ja kirkkojärjestyksessä, pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä liittona. Tämä kanta on kirkolliskokouksen käsissä, ja sen muuttaminen vaatii kolmen neljäsosan enemmistön – kynnys, jota ei ole vielä ylitetty, kuten nähtiin esimerkiksi toukokuussa 2025, kun esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä kaatui äänin 62–40.

Samaan aikaan jotkut papit alkoivat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, ja piispat ovat antaneet ohjeita, jotka ovat herättäneet kysymyksen: toimivatko piispat lain puitteissa vai kiertävätkö he kirkon omia sääntöjä? Juridinen analyysi vaatii, että erottelemme kaksi tasoa: Suomen lainsäädännön ja kirkon oman lainsäädännön.

1. Suomen laki: Avioliittolaki ja uskonnonvapaus

Avioliittolain muutos teki samaa sukupuolta olevien avioliitoista laillisia, mutta laki ei velvoita uskonnollisia yhteisöjä vihkimään pareja vastoin oppejaan. Tämä perustuu perustuslain (731/1999) 11 §:ään, joka takaa uskonnonvapauden. Uskonnonvapaus antaa kirkolle autonomian päättää omista vihkimiskäytännöistään, joten kirkko ei ole juridisesti pakotettu vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä on keskeistä: Suomen laki ei aseta kirkolle velvoitetta muuttaa avioliittokäsitystään, vaikka yhteiskunnallinen paine onkin varsin kova.

Mutta entä syrjintä? Eräät oikeusoppineet ovat varoittaneet, että kieltäytyminen vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja voisi teoriassa johtaa syrjintäsyytteisiin yhdenvertaisuuslain (1325/2014) nojalla, erityisesti jos vihkimistä pidettäisiin "palvelun" tarjoamisena. Tätä ei kuitenkaan ole vielä happotestattu leivättömän pöydän äärellä, joten juridinen tilanne on tältä osin avoin. Toistaiseksi mikään oikeusaste ei ole katsonut, että kirkon kieltäytyminen olisi lainvastaista – uskonnonvapaus painaa vaakakupissa raskaasti. 

2. Kirkon oma lainsäädäntö: Kirkkolaki ja kirkkojärjestys

Kirkon sisällä peli on monimutkaisempaa. Kirkkolaki ja kirkkojärjestys määrittelevät, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, ja tämä linjaus on kirkolliskokouksen vahvistama. Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin, ja sen päätökset sitovat muita toimijoita, myös piispoja. Kirkkojärjestyksen 2 luvun 16 § määrittelee avioliiton teologisesti, mutta ei nimenomaisesti kiellä samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä. Tämä juridinen aukko on kiistan ytimessä.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus linjasi vuonna 2019 (diaarinumero 00874/18/8202), että pappi, joka vihki samaa sukupuolta olevan parin, ei rikkonut kirkkojärjestystä, koska siinä ei ole yksiselitteistä kieltoa. Tämä päätös oli merkittävä, sillä se antoi papeille juridista selkänojaa toimia omantuntonsa mukaan ilman pelkoa kurinpidollisista seuraamuksista. Vielä vahvempi linjaus tuli Korkeimmalta hallinto-oikeudelta (KHO) vuonna 2020, kun se totesi, että pappi ei riko pappislupaustaan vihkiessään samaa sukupuolta olevan parin. KHO:n mukaan pappislupaus sitoo papin kirkon oppiin, mutta koska kirkkojärjestys ei nimenomaisesti kiellä tällaista vihkimistä, pappi toimii sallituissa rajoissa.

3. Piispojen rooli: Pastoraaliohjeet ja juridinen harmaa alue

Piispat kokoontuvat piispainkokoukseen, joka antaa suosituksia ja linjaa kirkon toimintaa. He eivät voi muuttaa kirkon oppia – se on kirkolliskokouksen heiniä – mutta he voivat antaa pastoraaliohjeita, jotka ohjaavat seurakuntia ja pappeja käytännön työssä. Vuonna 2020 piispainkokous antoi ohjeen, että samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä tai siunaamisesta ei tulisi määrätä kurinpidollisia seuraamuksia. Tämä ohje nojaa KHO:n päätökseen ja on herättänyt kiivasta keskustelua.

Kriitikot, erityisesti konservatiiviset tahot, väittävät, että piispat kiertävät kirkolliskokouksen linjaa. Esimerkiksi X:llä on esitetty väitteitä, että piispat "rikkovat kirkkolakia" tai "kaappaavat vallan" ohjeistamalla pappeja tavalla, joka vaikuttaa kirkon virallisen kannan vastaiselta. Juridisesti tämä on kuitenkin harmaata aluetta. Piispojen ohjeet eivät muuta kirkon virallista oppia, vaan ne ovat tulkintoja, jotka pyrkivät sovittamaan käytäntöjä muuttuneeseen yhteiskunnalliseen ja juridiseen todellisuuteen. KHO:n päätös antaa tähän selkänojaa: jos pappi ei riko lakia tai pappislupausta vihkiessään, piispoilla on perusteita suositella, että tällaisista vihkimisistä ei rangaista.

4. Kurinpitomenettelyt ja tuomiokapitulit

Kun pappi vihkii samaa sukupuolta olevan parin, asiasta voi seurata valitus tuomiokapituliin, joka valvoo papiston toimintaa. Tuomiokapituli voi määrätä kurinpidollisia seuraamuksia, kuten varoituksen, jos katsoo papin toimineen vastoin pappislupausta tai kirkkojärjestystä. Kuitenkin KHO:n linjauksen (2020) jälkeen tuomiokapitulit ovat olleet varovaisia määräämään rangaistuksia, koska juridinen pohja tällaisille sanktioille on heikko.

Esimerkiksi Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antoi vuonna 2017 varoituksen papille, joka vihki samaa sukupuolta olevan parin, mutta tämä päätös kumottiin hallinto-oikeudessa ja lopulta KHO:ssa. Tämä osoittaa, että vaikka kirkon virallinen oppi on perinteinen, yksittäisen papin toimintaa on vaikea juridisesti moittia, koska kirkkojärjestys ei kiellä toimintaa yksiselitteisesti.

5. Syrjintä ja oikeudellinen riski

Yksi mielenkiintoinen juridinen kysymys on, voisiko kirkon kieltäytyminen vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja johtaa syrjintäsyytteisiin. Yhdenvertaisuuslain 8 § kieltää syrjinnän mm. seksuaalisen suuntautumisen perusteella, mutta uskonnonvapaus antaa kirkolle poikkeuksen. Toistaiseksi yksikään tapaus ei ole edennyt oikeuteen asti, mutta teoriassa seurakunnan kieltäytyminen vihkimästä voisi johtaa valitukseen yhdenvertaisuusvaltuutetulle tai oikeuteen. Tällöin punnittaisiin, painaako uskonnonvapaus enemmän kuin syrjimättömyysperiaate. Tämä on kuitenkin spekulaatiota, sillä oikeuskäytäntöä ei vielä ole.

6. Käytännön tilanne: Skisma ja piispojen tasapainottelu

Käytännössä kirkon sisällä on tosiasiallinen kahtiajako. Osa papeista vihkii samaa sukupuolta olevia pareja, ja jotkut seurakunnat tarjoavat tilojaan vihkimisille. Piispainkokouksen ohjeet ovat pyrkineet rauhoittamaan tilannetta suosittelemalla, että näistä vihkimisistä ei rangaista. Tämä on linjassa KHO:n päätöksen kanssa, mutta se on saanut konservatiiviset tahot takajaloilleen, koska he kokevat piispojen ohittavan kirkolliskokouksen linjan.

Piispojen asema on hankala: he yrittävät tasapainoilla teologisen perinteen ja yhteiskunnan muutoksen välillä. Juridisesti heidän ohjeensa ovat toistaiseksi kestäneet oikeudellisen tarkastelun, mutta ne liikkuvat harmaalla alueella, koska ne eivät suoraan muuta kirkon oppia vaan ohjaavat käytäntöä. Esimerkiksi piispainkokouksen esitys kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä (2024) oli yritys löytää kompromissi, mutta sen kaatuminen kirkolliskokouksessa osoittaa, että juridinen ja teologinen jännite jatkuu.

Johtopäätös: Juridinen umpisolmu

Tämä kiista on juridinen miinakenttä, jossa Suomen laki, kirkon omat säännöt ja oikeuskäytäntö risteävät. Tärkeimmät kotiläksyt ovat:

- Suomen laki ei pakota kirkkoa vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, mutta syrjintäsyytteiden mahdollisuus on teoreettinen riski.

- Kirkkojärjestys ei nimenomaisesti kiellä samaa sukupuolta olevien vihkimistä, mikä antaa papeille ja piispoille juridista liikkumavaraa.

- KHO:n päätös (2020) tukee piispojen ohjeita, koska pappislupaus ei estä vihkimästä samaa sukupuolta olevia pareja.

- Piispojen pastoraaliohjeet liikkuvat harmaalla alueella: ne eivät muuta kirkon oppia, mutta ne voidaan tulkita yritykseksi ohittaa kirkolliskokouksen linja.

Lopulta kysymys on siitä, miten kirkko sovittaa yhteen uskonnonvapauden, yhteiskunnallisen muutoksen ja oman oppinsa. Juridisesti piispojen päätökset eivät näytä olevan lainvastaisia, mutta ne haastavat kirkon sisäistä järjestystä ja ruokkivat kiistaa. Tämä ei ole viimeinen luku tässä tarinassa – odotettavissa on lisää oikeuskäytäntöä ja kenties uusia lainsäädäntöaloitteita.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)