Historiallis-kriittisen eksegetiikan yksipuolisuuden haastaminen

 

Historiallis-kriittinen eksegetiikka on ollut modernin raamatuntutkimuksen kulmakivi jo vuosisatojen ajan, aina valistuksen ajoista lähtien, jolloin Raamatun tekstejä alettiin tarkastella historiallisina dokumentteina, ei pelkästään jumalallisena ilmoituksena. Tämä lähestymistapa, joka korostaa tekstien historiallista kontekstia, kirjallisia lähteitä ja toimitusprosesseja, on tuonut arvokkaita oivalluksia Raamatun syntyhistoriasta ja sen kulttuurisista taustoista. Mutta kun historiallis-kriittistä tutkimusta pidetään ainoana oikeana tapana tutkia Raamattua, se muuttuu dogmaattiseksi tutkaksi, joka kaventaa teologian rikkaan moniulotteisuuden pelkäksi historialliseksi arkeologiaksi. Tässä artikkelissa tarkastelen historiallis-kriittisen metodin rajoituksia ja esitän, miksi teologia kaipaa laajempaa, elävämpää ja hengellisempää lähestymistapaa.

Historiallis-kriittinen metodi: Voima ja vinouma

Historiallis-kriittinen metodi koostuu joukosta tutkimustekniikoita – kuten tekstikritiikki, muotokritiikki, lähdekritiikki ja redaktiokritiikki – jotka pyrkivät rekonstruoimaan Raamatun tekstien historiallista taustaa ja kehitystä. Se on ollut vallitseva paradigma erityisesti 1800- ja 1900-lukujen raamatuntutkimuksessa, ja sen ansioihin kuuluu esimerkiksi Vanhan testamentin tekstien monivaiheisten toimitusprosessien valaiseminen (esim. Julius Wellhausenin dokumenttihypoteesi) sekä Uuden testamentin evankeliumien synoptisten suhteiden selvittäminen. Suomessa historiallis-kriittistä metodia on kritisoitu 1970-luvulta lähtien paitsi konservatiivisista näkökulmista myös systemaattisen teologian piirissä sen teologisen näkökulman puutteellisuudesta.

Metodin vahvuus piilee sen kyvyssä avata Raamatun tekstien historiallista ja kulttuurista kontekstia. Esimerkiksi Paavalin kirjeiden ajoittaminen 50-luvulle ja niiden pseudepigrafisten kerrostumien erottaminen antaa tutkijoille mahdollisuuden ymmärtää varhaiskristillisyyden kehitystä tarkasti. Mutta jos metodia pidetään ainoana ”vakavasti otettavana” tutkimustapana se muuttuu yksipuoliseksi ja sulkee pois muita lähestymistapoja, kuten vaikkapa narratiivisen tai sosiologisen tulkinnan. Tämä dogmatismi ei ainoastaan rajoita teologian monitahoista luonnetta, vaan se voi myös vieraannuttaa uskovan yhteisön, joka etsii Raamatusta elävää sanomaa, ei pelkästään historiallista selitystä.

Eta Linnemannin kääntymys: Kriittisestä kristilliseksi

Eta Linnemann (1926–2009), saksalainen raamatuntutkija, on kiehtova esimerkki tutkijasta, joka koki paradigmanmuutoksen. Uransa alkuvaiheessa hän oli historiallis-kriittisen metodin vankkumaton kannattaja, mutta myöhemmin hän irtisanoutui siitä täysin. Teoksessaan Kriittisestä kristilliseksi: Kohti toisenlaista raamatuntutkimusta [1], Linnemann argumentoi, että historiallis-kriittinen metodi ei ainoastaan epäonnistu tavoittamaan Raamatun hengellistä ydintä, vaan se voi myös johtaa uskon kyseenalaistamiseen. Hän koki, että metodi redusoi Raamatun pelkäksi historialliseksi artefaktiksi, jota käsitellään samalla tavoin kuin mitä tahansa muinaista dokumenttia, ilman tilaa sen jumalalliselle ulottuvuudelle.

Linnemannin kritiikki keskittyy erityisesti metodin naturalistisiin oletuksiin. Historiallis-kriittinen tutkimus pääsääntöisesti sulkee pois yliluonnollisen mahdollisuuden, mikä näkyy esimerkiksi Hermann Samuel Reimaruksen (1694–1768) väitteissä, joissa hän kutsui Raamattua ”vanhojen satujen kokoelmaksi” ja kiisti Jeesuksen ihmeet ja ylösnousemuksen. Linnemannin mukaan tällainen lähestymistapa ei ainoastaan vääristä Raamatun sanomaa, vaan se myös asettaa tutkijan tuomariksi Jumalan sanan yläpuolelle. Hänen kääntymyksensä kristilliseen uskoon sai hänet hylkäämään metodin, koska hän näki sen estävän Raamatun lukemista uskon valossa – ei siksi, että hän olisi kiistänyt historiallisen tutkimuksen arvon, vaan koska hän koki sen olevan riittämätön teologian kokonaisvaltaiseen tehtävään.

Linnemannin kanta ei ole ongelmaton. Hänen täydellinen irtisanoutumisensa historiallis-kriittisestä metodista on saanut kritiikkiä siitä, että se heittää lapsen pesuveden mukana. Kuitenkin hänen näkemyksensä haastaa meitä pohtimaan, voiko teologia olla pelkästään historiallista analyysia vai tarvitaanko siihen väistämättä myös uskon ja hengellisyyden ulottuvuus.

Joseph Ratzingerin näkemys: Historia ei riitä

Joseph Ratzinger (paavi Benedictus XVI) tarjoaa toisen näkökulman historiallis-kriittisen metodin rajoituksiin teostensa Jeesus Nasaretilainen I ja II esipuheissa. Ratzinger tunnustaa metodin arvon historiallisten faktojen selvittämisessä, mutta hän korostaa, että se jättää tekstin ”menneisyyteen” ja epäonnistuu tavoittamaan Raamatun teologisen merkityksen nykypäivän uskovalle. Hänen mukaansa historiallis-kriittinen metodi on rajallinen, koska se ei kykene käsittelemään uskon ydinkysymyksiä, kuten Jeesuksen jumalallisuutta tai ylösnousemuksen merkitystä. Ratzingerin kritiikki on filosofisesti syvällinen: hän näkee, että metodin positivistinen ja historistinen perusta ei pysty vastaamaan näkymättömän todellisuuden, kuten Jumalan, olemassaoloon.

Ratzingerin lähestymistapa on tasapainoinen. Hän ei hylkää historiallis-kriittistä metodia, vaan asettaa sen osaksi laajempaa teologista hermeneutiikkaa, joka yhdistää historiallisen analyysin uskon ja kirkon tradition kanssa. Hänen mukaansa teologia ei voi olla pelkkää menneisyyden kaivelua, vaan sen on puhuttava nykyhetken ihmiselle, joka etsii merkitystä ja totuutta. Tämä resonoi hänen teoksensa Johdatus kristinuskoon kanssa, jossa hän korostaa uskon olevan ”olemisen liikettä” eikä pelkkää älyllistä akrobatiaa.

Egon Friedell ja teologian kulttuurinen ulottuvuus

Vaikka Egon Friedell (1878–1938), itävaltalainen kulttuurifilosofi ja historioitsija, ei ollut teologi, hänen näkemyksensä kulttuurin ja uskonnon suhteesta tarjoavat arvokkaan näkökulman tähän keskusteluun. Pääteoksessaan Uuden ajan kulttuurihistoria (I, II ja III) Friedell tarkastelee historiaa elävänä kertomuksena, jossa tiede, filosofia, uskonto ja taide kietoutuvat yhteen muodostaen kulttuurin dynaamisen kokonaisuuden. Hänelle uskonto ei ole pelkkä historiallinen ilmiö, vaan elävä voima, joka muokkaa ihmisen kokemusta ja yhteiskuntaa. Friedell todennäköisesti näkisi historiallis-kriittisen metodin ongelmana sen, että se pelkistää uskonnon pelkäksi menneisyyden jäänteeksi, unohtaen sen elävän, transformatiivisen voiman.

Neljä näkökulmaa Jeesuksen kiusauksiin

Matt. 4:1–11:

Kiusaaja koettelee Jeesusta

Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.» Mutta Jeesus vastasi: »On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’»

Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: »Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’» Jeesus vastasi hänelle: »On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’»

Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: »Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.» Silloin Jeesus sanoi hänelle: »Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’»

Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.

1. Historiallis-kriittinen metodi

Lähestymistapa: Keskittyy tekstin historialliseen, kirjalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin, tutkien sen alkuperää, kirjoittajaa ja tarkoitusta käyttämällä esimerkiksi lähdekritiikkiä ja redaktiokritiikkiä.

- Konteksti ja lähteet: Matteuksen kiusauskertomus (vrt. Luuk. 4:1–13, Mark. 1:12–13) pohjautuu todennäköisesti Q-lähteeseen ja Markukseen. Matteus korostaa Jeesuksen vastauksia Vanhan testamentin lainauksilla (5. Moos. 8:3, 6:16, 6:13), mikä on suunnattu juutalaiselle yleisölle.

- Historiallinen tausta: Kertomus linkittyy Israelin erämaavaellukseen (2. Moos. 16–17), ja kiusaukset heijastavat juutalaisten messiasodotuksia (taloudellinen pelastaja, ihmeidentekijä, poliittinen johtaja).

- Kirjallinen muoto: Kertomus on dialoginen tarina, jossa Jeesus osoittaa uskollisuutensa Jumalalle. Matteus esittää Jeesuksen uutena Israelina, joka voittaa kiusaukset toisin kuin Israel erämaassa.

- Kritiikki: Keskittyy historiallisiin detaljeihin, mikä voi ohittaa tekstin hengellisen merkityksen nykylukijalle.

Keskeinen tulkinta: Jeesus esitetään uutena Israelina, joka voittaa kiusaukset ja täyttää Jumalan suunnitelman, korostaen hänen messiaanista rooliaan.

2. Psykologinen analyysi

Lähestymistapa: Tarkastelee tekstiä ihmismielen ja käyttäytymisen näkökulmasta, hyödyntäen esimerkiksi psykoanalyysiä tai eksistentiaalista psykologiaa, keskittyen hahmojen motiiveihin ja symboliikkaan.

- Jeesuksen sisäinen kamppailu: Kiusaukset heijastavat Jeesuksen identiteetin ja kutsumuksen koettelemusta. Kiusaajan sanat "Jos kerran olet Jumalan Poika" haastavat hänen itsetuntemustaan.

- Kiusausten symboliikka:

  - Kivet leiviksi: Edustaa perustarpeiden (nälkä) houkutusta ja itsekkyyttä.

  - Heittäytyminen temppelistä: Symboloi egoistista tarvetta osoittaa erityisyyttä tai saada vahvistusta.

  - Maailman valtakunnat: Kuvastaa vallanhimoa ja eksistentiaalista kysymystä tarkoituksesta.

- Jeesuksen vastaukset: Jeesuksen sitoutuminen Jumalan sanaan osoittaa psyykkistä lujuutta ja itsensä kieltämistä, vastustaen nopeita ratkaisuja.

- Kritiikki: Saattaa projisoida moderneja psykologisia käsityksiä muinaiseen tekstiin, ohittaen historiallisen tai yhteisöllisen kontekstin.

Keskeinen tulkinta: Kertomus kuvaa universaalia ihmisen kamppailua perustarpeiden, itsetunnon ja vallanhimon kanssa, ja Jeesus on malli psyykkisestä ja hengellisestä vahvuudesta.

3. Sosiologinen analyysi

Lähestymistapa: Tarkastelee tekstiä yhteiskunnallisten rakenteiden, valtasuhteiden ja kulttuuristen normien kautta, hyödyntäen esimerkiksi marxilaista tai postkoloniaalista teoriaa.

- Yhteiskunnallinen konteksti: Matteus kirjoitettiin juutalais-kristilliselle yhteisölle Rooman vallan alla. Kiusaukset heijastavat messiasodotuksia: taloudellinen hyvinvointi (leipä), uskonnollinen auktoriteetti (temppeli) ja poliittinen valta (valtakunnat).

- Valtasuhteet: Kiusaajan tarjoamat vaihtoehdot edustavat maallisia valtarakenteita (esim. Rooman valta), jotka Jeesus hylkää valitessaan Jumalan valtakunnan arvojen mukaisen johtajuuden.

- Kulttuurinen symboliikka: Autiomaa ja 40 päivää linkittyvät Israelin erämaavaellukseen, mutta sosiologisesti ne symboloivat marginalisoitujen ryhmien (varhaiskristittyjen) identiteetin rakentumista.

- Kritiikki: Painottaa yhteiskunnallisia rakenteita, mutta voi jättää teologisen syvyyden tai yksilöllisen ulottuvuuden vähemmälle.

Keskeinen tulkinta: Kertomus heijastaa varhaiskristillisen yhteisön vastarintaa Rooman vallalle, korostaen hengellistä identiteettiä ja Jumalan valtakuntaa maallisia hierarkioita vastaan.

4. Teologinen analyysi

Lähestymistapa: Lähtee oletuksesta, että Jeesus on Jumalan inkarnaatio ja Raamattu on jumalallisesti inspiroitu. Keskittyy tekstin hengelliseen ja teologiseen merkitykseen, painottaen Jumalan pelastussuunnitelmaa ja uskon näkökulmaa.

- Jeesus Jumalan Poikana: Kertomus vahvistaa Jeesuksen jumalallisen identiteetin ja hänen täydellisen kuuliaisuutensa Isän tahdolle. Kiusaajan sanat "Jos kerran olet Jumalan Poika" ovat yritys horjuttaa tätä identiteettiä, mutta Jeesus pysyy uskollisena.

- Kiusausten teologinen merkitys:

  - Kivet leiviksi: Kiusaus käyttää jumalallista voimaa itsekseen tarkoitukseen haastaa Jeesuksen luottamuksen Jumalan huolenpitoon. Hänen vastauksensa (5. Moos. 8:3) korostaa Jumalan sanan ensisijaisuutta.

  - Heittäytyminen temppelistä: Kiusaus testata Jumalan lupauksia manipulatiivisesti on synti Jumalaa vastaan (5. Moos. 6:16). Jeesus osoittaa, että usko ei vaadi näyttäviä todisteita.

  - Maailman valtakunnat: Kiusaus kumartaa Saatanaa on yritys ohittaa Jumalan pelastussuunnitelma (ristin tie) maallisella vallalla. Jeesuksen vastaus (5. Moos. 6:13) vahvistaa yksin Jumalan palvomisen.

- Pelastushistoriallinen konteksti: Jeesus toistaa Israelin erämaakokemuksen mutta onnistuu siellä, missä Israel epäonnistui, täyttäen lain ja profeettojen odotukset. Hänen voittonsa Saatanasta ennakoi ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta saatavaa lopullista voittoa.

- Hengellinen merkitys: Kertomus opettaa uskoville, että kiusauksia voi vastustaa Jumalan sanalla ja Pyhällä Hengellä, ja Jeesus on esikuva uskon elämästä.

- Kritiikki: Teologinen analyysi voi ohittaa historialliset ja yhteiskunnalliset kontekstit, keskittyen yksinomaan uskon näkökulmaan, mikä voi rajoittaa tekstin moniulotteista ymmärrystä.

Keskeinen tulkinta: Jeesus, Jumalan inkarnaatio, voittaa Saatanan kiusaukset osoittaen täydellistä kuuliaisuutta Jumalalle, täyttäen pelastushistoriallisen roolinsa ja antaen uskoville mallin kiusausten voittamisesta.

Nämä neljä näkökulmaa täydentävät toisiaan: historiallis-kriittinen metodi antaa taustan, psykologinen analyysi henkilökohtaistaa, sosiologinen analyysi yhteiskunnallistaa ja teologinen analyysi korostaa uskon merkitystä. Yhdessä ne tarjoavat rikkaan tulkinnan Matteus 4:n kiusaustarinasta.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

1. Julkaistu postuumisti. Alkuteos Wissenschaft oder Meinung? Anfragen und Alternativen.

Lue myös: Kutistuiko omnipotentti jumalolento yhtäkkiä pelkäksi sään jumalaksi?