Mitä tarkoittaa, että tieto on "oikeutettu tosi uskomus"?

 

Tervetuloa sukeltamaan tieto-opin eli epistemologian kiehtovaan maailmaan. Jos olet joskus miettinyt, miksi uskot siihen, mitä uskot, ja milloin uskomuksesi muuttuu tiedoksi, olet oikeassa paikassa. Tieto-opissa on pyöritelty yhtä filosofiaa ikuisesti kiehtovaa kysymystä: mitä tarkoittaa, että tieto on "oikeutettu tosi uskomus"? Tänään pureudun lyhyesti tähän klassiseen määritelmään, joka kuulostaa yksinkertaiselta mutta on kaikkea muuta. Mennäänpä asiaan. 😎

Kolme palikkaa: tosi, uskomus, oikeutus

Aloitetaan purkamalla tämä kuuluisa määritelmä. Antiikin Kreikan filosofi Platon ehdotti jo aikanaan dialogissaan Theaitetos, että tieto (episteme) koostuu kolmesta osasta:

1. Uskomus: Sinun täytyy uskoa väitteeseen. Jos et usko, että kissa on sohvalla, et voi *tietää*, että se on siellä.

2. Tosiasia: Väitteen pitää olla totta. Jos kissa loikoilee keittiössä, et voi tietää, että se on sohvalla, koska väite ei pidä paikkaansa.

3. Oikeutus: Sinulla pitää olla hyvä syy uskoa väitteeseen. Ei riitä, että arvaat sokkona ja satut osumaan oikeaan – tieto vaatii perustelun.

Kuulostaa suoraviivaiselta, right? Jos uskot, että kissa on sohvalla, se on siellä, ja sinulla on perusteltu syy (esimerkiksi näit kissan loikoilemassa), sinulla on tietoa. Mutta odotas, tässä kohtaa moderni filosofia heittää kapuloita rattaisiin – ja tekee sen tyylillä.

Gettier iskee: Kun kaikki menee pieleen

Vuonna 1963 Edmund Gettier, tuo tieto-opin iloinen kapinallinen, julkaisi lyhyen mutta mullistavan artikkelin, joka käänsi perinteisen määritelmän päälaelleen. Gettier-ongelmat, kuten niitä kutsutaan, osoittavat, että pelkkä oikeutettu tosi uskomus ei aina riitä tiedoksi. Kuvitellaanpa seuraava skenaario:

Olet maatilalla ja näet pellolla lehmän muotoisen hahmon. Uskot: "Tuolla on lehmä." Väite on totta, koska pellolla on lehmä. Oikeutat uskomuksesi sillä, että näet lehmän omin silmin. Kaikki kunnossa, eikö? Väärin. Käy ilmi, että katsot vahingossa lehmän muotoista olkipaalua, mutta pellon takana, näkymättömissä, on oikea lehmä. Uskomuksesi on tosi, se on oikeutettu, mutta vaikuttaako se tiedolta? Ei, koska se perustuu sattumaan.

Gettier-ongelmat paljastavat, että perinteinen määritelmä vuotaa kuin seula. Tarvitaan jotain ekstraa – mutta mitä? Filosofit ovat tapelleet tästä vuosikymmenten ajan, ja ratkaisut ovat yhtä värikkäitä kuin karkkikaupan hylly.

Oikeutuksen monet kasvot

Jos oikeutettu tosi uskomus ei riitä, mitä oikeutus ylipäätään tarkoittaa? Tässä kohtaa tieto-oppi muuttuu suoranaiseksi filosofiseksi saippuaoopperaksi. On ainakin kaksi suurta koulukuntaa, jotka vääntävät kättä oikeutuksen luonteesta:

- Foundationalismi: Tämä on kuin talon rakentamista. Uskomuksesi perustuvat "perustuspalikoihin" – itsestään selviltä tuntuviin totuuksiin, kuten aistihavaintoihin ("näen kissan"). Näistä rakennat tietosi. Ongelma? Mistä tiedät, että perustus on luotettava? Aistithan voivat pettää, kuten lehmäesimerkki osoittaa.

- Koherentismi: Tässä uskomukset ovat kuin palapeli, jonka pitää olla sisäisesti johdonmukainen. Jos uskomuksesi kissasta sohvalla sopii yhteen muiden uskomustesi kanssa (esim. "kissa tykkää nukkua pehmeillä pinnoilla"), se on oikeutettu. Mutta entä jos koko palapeli on väärässä?

Lisäksi on moderneja ehdotuksia, kuten reliabilismi, joka sanoo, että oikeutus riippuu siitä, onko uskomuksesi muodostettu luotettavalla menetelmällä (esim. näköaistisi toimii hyvin valaistuksessa). Toiset taas ehdottavat, että tieto vaatii "ei-sattumanvaraisuutta" – uskomuksesi ei saa olla totta pelkän tuurin vuoksi.

Miksi tämä on tärkeää?

Nyt saatat miettiä: miksi ihmeessä vaivaan päätäni tällaisilla abstrakteilla ongelmilla? No, koska tieto on kaiken toimintamme ytimessä. Kun päätät, luotatko lääkärin diagnoosiin, uskotko ilmastonmuutokseen tai äänestätkö tiettyä puoluetta, kysyt itseltäsi – ehkä tiedostamatta – "onko tämä tieto luotettavaa?" Tieto-oppi auttaa meitä erottamaan jyvät akanoista, oli kyse sitten tieteestä, politiikasta tai arjen valinnoista.

Gettier-ongelmat muistuttavat meitä myös nöyryydestä. Vaikka uskomme olevamme oikeassa, voimme olla oikeassa väärästä syystä. Tämä on erityisen ajankohtaista aikana, jolloin misinformaatio ja "vaihtoehtoiset faktat" pyörivät villinä. Filosofia kehottaa meitä kyseenalaistamaan, tarkistamaan ja perustelemaan – mutta myös hyväksymään, että absoluuttinen varmuus voi olla harhaa.

Lopuksi: Tieto on matka, ei päätepysäkki

Joten, mitä tarkoittaa, että tieto on oikeutettu tosi uskomus? Se on yritys vangita jotain, mikä on samalla intuitiivista ja pirullisen hankalaa. Platon antoi meille rungon, Gettier rikkoi sen ja filosofit ovat siitä asti yrittäneet kasata palasia uudelleen. Ehkä tieto ei olekaan pelkkä määritelmä, vaan jatkuva prosessi: kyseenalaistamista, perustelujen hiomista ja totuuden jahtaamista, vaikka se välillä livahtaisikin käsistä.

Seuraavan kerran, kun väität tietäväsi jotain – oli se sitten kissan olinpaikka tai kvanttifysiikan salat – pysähdy hetkeksi. Kysy itseltäsi: Uskonko tähän? Onko se totta? Ja ennen kaikkea, onko minulla hyvä syy uskoa siihen? Saatat huomata, että tieto on paljon kiehtovampaa – ja koukuttavampaa – kuin osasit odottaa.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)