Vilma Nissinen ja Cancel-Giljotiini®

 

Viime päivinä "parempia ihmisiä" on puhuttanut maastohiihtäjä Vilma Nissisen kommentti Tour de Ski -haastattelussa. Nissinen vertasi Vantaan Hakunilaa "Suomen Mogadishuksi" ja sanoi hiihtävänsä sata kertaa mieluummin Italiassa. Lausunto oli selvästi kärjistettyä huumoria, mutta se sai somessa ja mediassa aikaan myrskyn – erityisesti koska vertaus voidaan tulkita viittaavan alueen monikulttuurisuuteen ja somalialaistaustaisiin asukkaisiin.

Suomen Hiihtoliitto reagoi nopeasti: irtisanoutui lausunnosta, piti sitä epäasiallisena, keskusteli Nissisen kanssa ja sai tämän pyytämään anteeksi. Toiminnanjohtaja vielä vihjasi, että "katsotaan, seuraako jotain muuta". Moni näkee tässä tutun cancel-kaavan: 1) julkinen tuomio, 2) anteeksipyyntö ja 3) mahdolliset seuraamukset. Mutta entä juridiikka? Onko tällainen reagointi lain mukaista, ja missä menee raja, kun puhutaan sopimuksen purkamisesta?

Aloitetaan rikosoikeudesta. Nissisen lausunto on mauton ja voi loukata, mutta se ei täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RL 11:10) edellyttää selkeää panettelua tai solvausta, joka herättää vihaa etnisen ryhmän perusteella. Tässä kyse on liioittelevasta vertauksesta kaupungista toiseen – ei suorasta hyökkäyksestä. Kunnianloukkauskaan ei sovellu, koska kohde ei ole yksilö. Sananvapaus (Perustuslaki 12 §) suojaa mielipiteitä, ellei raja rikokseen ylity. Poliisi voisi periaatteessa tutkia rikosilmoituksen, mutta se olisi joka tapauksessa pelkkää tuulen tavoittelua.

Mutta se varsinainen kinkkisyys piilee sopimusoikeudessa. Hiihtoliitto ei ole viranomainen, vaan yksityinen yhdistys. Maajoukkue-edustus perustuu usein urheilijasopimuksiin tai edustusoikeuksiin, joissa on tyypillisesti klausuuleja "hyvän tavan mukaisesta" käytöksestä tai maineen suojaamisesta. Jos liitto haluaisi mennä pidemmälle – esimerkiksi evätä maajoukkuepaikan – kyse olisi sopimuksen purkamisesta tai kurinpidosta.

Sopimuslain (228/1929) 25 § mukaan sopimus voidaan purkaa vain, jos toinen osapuoli on rikkonut sitä olennaisella tavalla. Pelkkä mauton kommentti ei riitä – tarvitaan jotain, joka turhauttaa sopimuksen tarkoituksen tai aiheuttaa merkittävää haittaa. Lain esitöissä (HE 98/1928 ja pohjoismaiset mietinnöt) tätä ei määritellä tyhjentävästi juuri siksi, että arviointi on aina tapauskohtaista. Ohjeena on: onko rikkomus vakava, tahallinen ja aiheuttaako se konkreettista vahinkoa (esim. sponsorien lähtö tai selkeä mainehaitta)?

Oikeuskäytännössä painotetaan suhteellisuutta: haastattelukommentti ei yleensä ole olennainen rikkomus, ellei se ole toistuvaa tai erityisen vahingollista. Liitolla on liikkumavaraa, sillä se saa vapaasti määritellä arvojaan. Toisaalta jos seuraamus menee yli, urheilija voi viedä asian oikeusturvalautakuntaan tai käräjäoikeuteen.

Jäädään seuraamaan tilannetta. 😎

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)