Moraalin yhteinen perusta: C.S. Lewisin luonnollinen moraalilaki vs. Immanuel Kantin kategorinen imperatiivi (Osa II)

 

Immanuel Kantin tärkeimmät moraalifilosofiset työt ovat Moraalin metafysiikan perustus ja Käytännöllisen järjen kritiikki. Nämä teokset luovat perustan hänen eettiselle ajattelulleen ja esittelevät hänen kuuluisan käsitteensä, kategorinen imperatiivi. Kantin filosofiaa pidetään syystäkin hyvin haastavana, mutta se on myös loogisesti jäsennelty ja syvällinen. Aloitetaan pintapuolisella yleiskatsauksella. Tämä kirjoitussarja tulee siis olemaan vähintään 4-osainen.

Moraalin metafysiikka

Kant halusi luoda moraalifilosofian, joka olisi vapaa subjektiivisista ja epäselvistä käsitteistä, kuten tunteista tai seurauksista. Täten hän keskittyi moraalin metafysiikkaan, mikä tarkoittaa moraalisten periaatteiden tutkimista niiden puhtaimmassa muodossa, ilman konkreettisia käytännön sovelluksia tai psykologisia tekijöitä. Tavoitteena oli löytää moraalin "kova ydin" – ne periaatteet, jotka ovat objektiivisesti totta riippumatta mistään ulkoisista tekijöistä.

Hyvä tahto

Kantin järjestelmän lähtökohta on hyvä tahto. Kantin mukaan hyvä tahto on ainoa asia, joka on ehdottomasti ja aina hyvä, riippumatta sen vaikutuksista tai seurauksista. Hyvä tahto toimii moraalisen toiminnan lähtökohtana, ja sen arvo on siinä, että se pyrkii toimimaan moraalilain mukaisesti, eikä siksi että se toisi henkilökohtaista hyötyä tai mielihyvää. Hyvä tahto toimii itsenäisesti ja haluaa tehdä oikein velvollisuudentunnosta. Se ei perustu mihinkään ulkoisiin motiiveihin kuten pelkoon tai palkkioon, vaan yksinkertaisesti siihen, että ihminen tietää, mikä on oikein.

Moraalilain periaatteet

Kant siirtyy tämän jälkeen tarkastelemaan sitä, mikä tekee toiminnasta moraalisesti arvokasta. Hän esittää, että moraalilain täytyy olla universaali ja välttämätön – sen täytyy olla kaikkia koskeva ja se ei voi olla riippuvainen yksittäisistä olosuhteista tai tavoitteista. Tämä ajatus johtaa hänen tunnettuun käsitteeseensä, kategorinen imperatiivi.

Kategorinen imperatiivi

Kategorinen imperatiivi on Kantin mukaan moraalilain ydin, ja sen perusmuotoilu kuuluu:

"Toimi vain sellaisen maksiimin mukaan, jonka voit samalla tahtoa tulevan yleiseksi laiksi."

Tämä tarkoittaa, että ennen kuin teemme jonkin moraalisen päätöksen, meidän on kysyttävä itseltämme: Voisiko se periaate, jonka mukaan toimin, olla sellainen, että kaikki muut voisivat toimia sen mukaan ilman ristiriitoja? Jos vastaus on kyllä, toiminta on moraalisesti oikein. Tämä tekee Kantin järjestelmästä universaalin ja objektiivisen, koska se ei perustu yksittäisten henkilöiden toiveisiin tai tilanteisiin.

Kategorinen imperatiivi on nimensä mukaisesti "kategorinen", eli se ei ole riippuvainen mistään muusta. Toisin kuin "hypoteettinen imperatiivi", joka on ehdollinen ("Jos haluat X, tee Y"), kategorinen imperatiivi koskee kaikkia toimia ilman minkäänlaisia ehtoja.

Autonomian ja moraalilain yhteys

Kant esittää myös, että moraalilaki on autonominen, eli se on peräisin ihmisen omasta rationaalisuudesta. Tämä tarkoittaa, että ihmiset asettavat itse moraalilait itselleen järkensä avulla, eivätkä ne ole riippuvaisia ulkoisista auktoriteeteista tai jumalallisista käskyistä. Moraalinen toiminta on siis itse määrättyä, ja tämä tekee ihmisestä moraalisesti vastuullisen. Kantin mukaan moraalinen autonomia on ihmisen järjellisen luonteen olennainen piirre. Kun ihminen toimii moraalisesti, hän ei toimi ulkoisten vaikutteiden, kuten tunteiden tai halujen, perusteella, vaan hän noudattaa itseasettamaansa universaalia moraalilakia.

Ihmisarvo ja päämäärien valtakunta

Kant katsoo, että koska ihmiset ovat autonomisia ja järjellisiä olentoja, heillä on itseisarvo. Tämä tarkoittaa, että ihmiset eivät ole pelkästään välineitä toistensa päämäärien saavuttamiseksi, vaan heitä tulee kohdella itseisarvoisina, itsenäisinä päämäärinä. Tämä periaate ilmenee Kantin toisessa kategorisen imperatiivin muotoilussa:

"Toimi siten, että kohtelet ihmisyyttä, niin omassa itsessäsi kuin jokaisessa muussa, aina päämääränä sinänsä eikä koskaan pelkästään välineenä."

Tämä ajatus muodostaa pohjan Kantin käsitykselle päämäärien valtakunnasta, jossa kaikki järjelliset olennot kunnioittavat toisiaan ja toimivat yhdessä universaalien moraalilakien mukaisesti.

Moraalinen velvollisuus ja moraalinen arvo

Kant korostaa, että moraaliset teot eivät ole moraalisia, koska niillä on hyviä seurauksia, vaan koska ne perustuvat velvollisuudentuntoon toimia moraalilain mukaisesti. Teko on moraalisesti arvokas vain, jos se tehdään velvollisuudesta, eikä esimerkiksi henkilökohtaisen hyödyn tai tunteen vuoksi. Tämä on deontologinen lähestymistapa moraaliin, joka keskittyy velvollisuuteen ja moraaliseen sääntöön pikemminkin kuin tekojen seurauksiin.

Yhteenveto

Kantin moraalifilosofia perustuu järjen, autonomian ja universaalin moraalilain käsitteisiin. Hän rakentaa järjestelmänsä siten, että se on riippumaton yksilöllisistä olosuhteista, tunteista ja haluista, ja keskittyy siihen, mikä on moraalisesti välttämätöntä ja universaalisti pätevää. Kantin kategorinen imperatiivi toimii moraalisen toiminnan ehdottomana periaatteena, ja hänen järjestelmänsä painottaa velvollisuutta ja ihmisten kunnioittamista päämäärinä sinänsä.

Seuraavassa osassa asiat menevät jo perin monimutkaisiksi. Kant ei nimittäin ole vetänyt näitä ajatuksia taikurin hatusta, vaan ne pohjautuvat erittäin huolelliseen analyysiin.

Anssi H. Manninen (aka "Kant II")