Aristoteles nousee haudasta – Logiikan isä vs. modernit ristiriidat

 

Eräänä harmaana maaliskuun aamuna vuonna 2025, kun kevätaurinko yritti turhaan murtautua Ateenan pilvipeitteen läpi, alkoi Aristoteleen hautakivestä kuulua kummallista rapinaa. Maan uumenista kohosi hahmo – pitkäpartainen, toogaan kääriytynyt filosofi, joka hieroi silmiään ja mutisi: "Mitä ihmettä? Olenko ollut unessa 2300 vuotta vai onko tämä joku Platonin luolavertaus 2.0?"

Aristoteles oli herännyt, ja syy oli selvä: hän oli saanut käsiinsä blogikirjoituksen nimeltä "Ristiriidan laki: Logiikan normi vaitodellisuuden luonne? Heideggerin, Meillassoux’n ja Kantin näkökulmat". Teksti oli kuin punainen vaate tälle logiikan isälle, ja hän päätti nousta haudastaan pistämään asiat ojennukseen.

"Ensimmäisenä tämä Heidegger!" Aristoteles ärähti, heilutellen kädessään haalistunutta kopiota Metafysiikasta. "Mitä tämä hölynpöly on, että ristiriita voisi olla ’todella olevan todellisuusluonteen sisäistä elämää’? Minä sanoin selvästi: ’On mahdotonta, että jokin sama kuuluu ja ei kuulu jollekin samalle samassa suhteessa!’ Ei siinä ole mitään tulkinnanvaraa! Ja kuka tämä Hegel muka on? Joku sofisti, joka on päässyt valloilleen?"

Aristoteles käveli Ateenan kaduilla, mutisten itsekseen. Ohikulkijat luulivat häntä cosplay-harrastajaksi ja yrittivät ottaa selfieitä, mutta hän torjui heidät ärtyneenä: "Ei nyt ole aikaa teidän kuvaleikkeihinne! Minulla on ristiriitoja selvitettävänä!"

Seuraavaksi hän tarttui Meillassoux’hun. "Tämä ranskalainen keikari kehtaa sanoa, että ristiriidattomuus on vain ’ajattelun vähimmäisnormi’, mutta todellisuudessa voisi olla ristiriitoja? Mitä seuraavaksi – sanotaanko, että taivas voi olla sininen ja ei-sininen samaan aikaan? Minä keksin logiikan, jotta ihmiset eivät puhuisi tällaista roskaa!"

Mutta varsinainen meltdown heilahti eetteriin, kun Aristoteles pääsi Kantin osuuteen. "Tämä saksalainen besserwisser uskaltaa kritisoida MINUN muotoiluani? Että ’samaan aikaan’ on muka ongelmallista, koska aika on empiirinen käsite? Kuulkaas nyt, Immanuel, minä yritin vain tehdä asiasta selkeän! Jos sanon, että ’tämä neliö ei voi olla pyöreä’, en tarkoita, että se voisi olla pyöreä huomenna – tarkoitan, että se on mahdotonta, piste!"

Aristoteles istahti (tai pikemminkin leijui paikallaan) Akropoliin varjossa ja alkoi nauraa käkättää kuin hyeena. "Ja sitten tämä kvanttifysiikka! Hiukkanen voi olla ’paikassa A ja ei paikassa A’? Mitä seuraavaksi – kissani on elossa ja kuollut samaan aikaan? Oi Zeuksen parta, mihin maailma on mennyt minun jälkeeni?"

Lopulta hän päätti kirjoittaa vastineen blogikirjoitukseen – käsin, pergamentille, koska "nämä modernit koneet ovat pelkkää noituutta". Hänen tekstinsä alkoi näin: "Kuulkaas, te jälkipolvien sekopäät! Minä loin ristiriidan lain, jotta teillä olisi jotain järkeä pääkopassa. Heidegger, Meillassoux ja Kant – te kaikki olette eksyneet johonkin olemisen ja ajan sumuun. Palatkaa perusasioihin: A ei voi olla ei-A, ja sillä sipuli!"

Mutta ennen kuin hän ehti julkaista manifestinsa, hän huomasi kahvilassa vieressään istuvan nuoren opiskelijan lukevan samaista blogiraapustusta. Aristoteles kurkisti olkansa yli ja kuuli tämän mutisevan: "Heideggerin pointti on kyllä aika cool…" Filosofi lysähti maahan ja huokaisi: "Minä luovutan. Palaan hautaan. Tehkää mitä haluatte ristiriidoillenne!"

Ja niin Aristoteles katosi takaisin maan poveen, jättäen jälkeensä vain pienen papyruskäärön, jossa luki: "PS. Kant, ’samaan aikaan’ oli täysin pätevä ilmaus. Älä nipota."

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)