Schopenhauer ja Platonin ideaoppi

 

Eräänä sateisena iltapäivänä Frankfurtissa, vuonna 1842, Arthur Schopenhauer istui työpöytänsä ääressä ja mutisi itsekseen: "Platon, tuo nero, mutta miksi hänen piti jättää Ideat niin pirun abstrakteiksi?" Yhtäkkiä hänen huoneeseensa pöllähti savua, ja esiin ilmestyi omituinen, höyrykäyttöinen aikakone – selvästi joku oli lukenut liikaa steampunkia. Koneen ovi avautui, ja Pelle Pelotonta muistuttava keksijä huikkasi: "Hyppää kyytiin, Arthur! Mennään katsomaan, mitä Platonilla on sanottavaa!"

Schopenhauer, joka ei ollut tunnettu spontaaniudestaan, murahti: "Minulla on tärkeitä esseitä kesken!" Mutta uteliaisuus voitti, ja pian hän istui koneessa, joka surrasi ja tärisi matkalla kohti antiikin Ateenaa, vuotta 380 eaa.

Perillä Platon käveli vastaan Akatemiansa pihalla, sandaalit läpsyen ja toga liehuen. "Terve, muukalainen! Näytät siltä, kuin kantaisit maailman tahtoa harteillasi", hän sanoi hymyillen. Schopenhauer kohotti kulmiaan. "Maailman tahto? Hmm… pidän tuosta. Mutta kuule, Platon, sinun Ideasi – eikö niistä puutu vähän... elämän karua realismia?"

Platon naurahti. "Realismia? Katsopa tuota puuta – sen takana on täydellinen Puun Idea. Sinä vain näet varjon!" Schopenhauer pyöritteli silmiään. "Varjoja, varjoja... minä sanon, että elämä on kärsimystä, ja sinun Ideasi ovat vain lohtua etsivän mielen keksintöjä!" Keskustelu kiihtyi, ja pian he huutelivat toisilleen kuin torikauppiaat, mutta lopulta Platon taputti Schopenhaueria olalle. "Tiedätkö, Arthur, sinä kuulostat melkein siltä kuin olisit lukenut minun juttujani – mutta lisännyt niihin vähän ekstrasynkkyyttä."

Aikakoneen keksijä keskeytti: "Herrat, filosofia ei vanhene – se vain pukee uudet vaatteet joka vuosisadalla! Platon, sinun Ideasi pomppasivat Schopenhauerin päähän, ja hänen Tahtonsa elää vielä 2000-luvulla hipstereiden kahvipöytäkeskusteluissa." Schopenhauer mutisi: "Hipsterit? Mitä ne ovat?" Platon nyökkäsi. "Jotain ikuista varmaan, kuten Ideat."

Lopulta Schopenhauer palasi koneeseen, mutta ei ennen kuin Platon huikkasi: "Ota mukaasi tämä oliivi – se on täydellisen Oliivin varjo!" Arthur murahti, mutta hymyili salaa. Filosofia, hän ajatteli, oli kuin aikakone: se kuljettaa samoja ajatuksia ajasta toiseen, vain moottori vaihtuu.

---

Mainitsin aiemmassa kirjoituksessa käsitteleväni teosta Tahdottoman tietämisen autuus – Estetiikka ja taiteenfilosofia, joka sisältää Schopenhauerin Maailma tahtona ja mielteenä (Die Welt als Wille und Vorstellung) -teoksen estetiikkaa käsittelevät osat.

Platonin kuuluisa ideaoppi toimi yhtenä Schopenhauerin filosofian keskeisistä ponnistuslaudoista, joten pyrin tässä kirjoituksessa esittelemään sen ydinajatukset. Lisäksi sisällytän kirjoitukseeni keskeisiä moderneja tulkintoja, jotta lukija saa laajemman käsityksen siitä, miten ideaoppi on vaikuttanut myöhempään filosofiaan.

Johdanto Platonin ideaoppiin

Platonin ideaoppi (kreikaksi theoria tôn eidôn) on yksi länsimaisen filosofian kulmakivistä. Se esittää, että todellisuus jakautuu kahteen erilliseen tasoon: aistittavaan maailmaan ja ideoiden maailmaan.

• Aistittava maailma: Tämä on se todellisuus, jota havaitsemme aisteillamme – konkreettiset, muuttuvat ja epätäydelliset asiat, kuten puut, ihmiset tai kauniit esineet. Platonille nämä ovat vain varjoja tai jäljennöksiä jostakin todellisemmasta.
• Ideoiden maailma: Tämä on ikuinen, muuttumaton ja täydellinen todellisuus, joka koostuu ideoista (tai muodoista). Ideat ovat asioiden todellisia olemuksia. Esimerkiksi kaikki kauniit asiat ovat kauniita, koska ne ”osallistuvat” (methexis) kauneuden ideaan. Samoin jokainen kolmio osallistuu kolmion ideaan, joka määrittelee, mitä kolmio todella on.

Platonin mukaan vain ideat ovat aidosti olemassa olevia, kun taas aistittavan maailman oliot ovat epätäydellisiä kopioita näistä ideoista. Ideat voidaan saavuttaa rationaalisen ajattelun ja filosofisen pohdinnan kautta, ei aistihavainnoilla.

Ideaopin keskeiset piirteet

• Ontologinen dualismi: Todellisuus jakautuu kahteen tasoon – aistittavaan ja ideaaliseen.
• Epistemologinen ero: Todellinen tieto (episteme) koskee ideoita, kun taas aistihavaintoihin perustuva tieto on vain mielipidettä (doxa).
• Ideoiden hierarkia: Ideoilla on järjestys, ja niiden huipulla on hyvän idea, joka on kaiken olemassaolon ja tiedon perusta.
• Osallistuminen: Aistittavan maailman oliot saavat ominaisuutensa osallistumalla vastaaviin ideoihin.

Platon havainnollistaa tätä eroa tunnetussa luola-allegoriassa (Valtio, kirja VII). Siinä ihmiset ovat kuin luolassa olevia vankeja, jotka näkevät vain varjoja seinällä – aistittavan maailman heijastuksia – kun todellinen maailma, ideoiden maailma, on ulkopuolella luolan valossa.

Schopenhauerin tulkinta Platonin ideaopista

Arthur Schopenhauer oli suuri Platonin ihailija. Hän piti ideaoppia yhtenä filosofian suurimmista saavutuksista ja sisällytti sen omaan metafyysiseen järjestelmäänsä, joskin muokattuna vastaamaan omaa näkemystään.

Schopenhauerin filosofian ydin

Schopenhauerin mukaan todellisuuden perusta on tahto – sokea, irrationaalinen ja päämäärätön pyrkimys, joka ilmenee kaikessa olemassaolossa. Tämä tahto on Kantin ”Ding an sich” -käsitteen (”asia itsessään”) schopenhauerilainen tulkinta. Toisin kuin Kant, Schopenhauer uskoi, että tahto voidaan kokea suoraan intuition kautta, esimerkiksi oman kehomme liikkeissä.

Ideat Schopenhauerin järjestelmässä

Schopenhauerille Platonin ideat ovat tahdon objektivaatioita – ikuisia ja muuttumattomia muotoja, jotka välittävät tahdon ja aistittavan maailman yksittäisten ilmiöiden välillä. Ne edustavat yleisiä olemuksia, kuten:

• Kiven idea (kaikkien kivien yhteinen olemus).
• Eläimen idea (kaikkien eläinten olemus).
• Ihmisen idea (ihmisyyden ydin).

Toisin kuin aistittavan maailman muuttuvat oliot, ideat ovat pysyviä ja itsenäisiä entiteettejä.

Taide ja ideat

Schopenhauerin omaperäisin panos liittyy taiteeseen. Hän näki, että taide tarjoaa keinon päästä käsiksi ideoihin ja vapautua tahdon aiheuttamasta kärsimyksestä. Esteettisessä kokemuksessa ihminen voi hetkellisesti irtautua tahdon ikeestä ja kohdata ideat puhtaasti.

• Kuvataiteet (esim. maalaus, veistokset) esittävät ideoita visuaalisesti.
• Runous välittää ideoita kielen kautta.
• Musiikki on Schopenhauerille erityinen: se ei esitä ideoita, vaan suoraan tahtoa itseään. Siksi musiikki on korkein taidemuoto, joka paljastaa todellisuuden syvimmän luonteen.

Schopenhauerin tulkinnassa Platonin ideat toimivat siltana tahdon ja ilmiömaailman välillä, ja ne ovat avainasemassa hänen estetiikassaan ja kärsimyksestä vapautumisen filosofiassaan.

Modernit tulkinnat ja kritiikit

Platonin ideaoppi on inspiroinut ja haastanut filosofeja vuosisatojen ajan. Alla esittelen lyhyesti keskeisiä moderneja näkemyksiä ja kritiikkejä.

Matemaattiset ja loogiset tulkinnat

Alfred North Whitehead ja Bertrand Russell ovat nähneet Platonin ideat abstrakteina entiteetteinä, jotka ovat olennaisia matematiikalle ja logiikalle. Esimerkiksi matematiikan ”täydellinen ympyrä” ei ole aistittavissa, mutta se on välttämätön matemaattiselle ajattelulle. Whiteheadin kuuluisan toteamuksen mukaan länsimainen filosofia on ”sarja alaviitteitä Platonin teoksiin”, korostaen ideoiden pysyvää merkitystä.

Metafyysinen realismi

Ideaoppi on vaikuttanut metafyysisen realismin perinteeseen, joka pitää universaaleja (esim. ”punaisuus”, ”oikeudenmukaisuus”) todellisina, itsenäisinä olioina. Tämä näkemys näkyy keskiajan skolastiikassa ja analyyttisessä filosofiassa.

Aristoteleen kritiikki: Kolmannen ihmisen argumentti

Jo Platonin oppilas Aristoteles kritisoi ideaoppia. Hänen mukaan pitäisi olla ”kolmas ihminen” selittämään ihmisen ja ihmisen idean suhde, mikä johtaa loputtomaan regressioon.

Poliittinen kritiikki: Karl Popper

Karl Popper kritisoi ideaoppia teoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1945). Hän näki, että Platonin ideaoppi, erityisesti sen soveltaminen Valtiossa filosofikuninkaiden valtaan, tukee totalitarismia asettamalla ”totuuden” eli ideoiden tuntijat hallitsijoiksi.

Fenomenologiset tulkinnat

Edmund Husserl tulkitsi ideat ”eidoksina” (olemuksina), jotka paljastuvat fenomenologisen analyysin kautta. Martin Heidegger puolestaan näki ideat osana metafysiikan historiaa, joka johti ”olemisen unohtamiseen”.

Postmoderni kritiikki

Jacques Derrida ja muut postmodernit ajattelijat ovat kyseenalaistaneet ideoiden muuttumattomuuden ja absoluuttisuuden. Derrida näkee Platonin logokeskisyyden harhaanjohtavana ja korostaa todellisuuden dynaamisuutta.

Yhteenveto

Platonin ideaoppi jakaa todellisuuden aistittavaan maailmaan ja ideoiden maailmaan, joista jälkimmäinen on muuttumaton ja todellisempi. Schopenhauer omaksui tämän ja näki ideat tahdon objektivaatioina, jotka mahdollistavat esteettisen kokemuksen ja vapautumisen kärsimyksestä. Modernit tulkinnat vaihtelevat matemaattisesta kannatuksesta (Whitehead, Russell) poliittiseen kritiikkiin (Popper) ja fenomenologisiin näkemyksiin (Husserl, Heidegger), osoittaen Platonin ideoiden monitahoisen vaikutuksen.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)