Tahdottoman tietämisen autuus – Estetiikka ja taiteenfilosofia (Schopenhauer)

 

Gaudeamus julkaisi viime vuonna teoksen Tahdottoman tietämisen autuus – Estetiikka ja taiteenfilosofia, joka sisältää Arthur Schopenhauerin Maailma tahtona ja mielteenä (Die Welt als Wille und Vorstellung) -teoksen estetiikkaa käsittelevät osat. Hyvä puolena voi ainakin mainita, että sen vaikeusaste on Tex Willer -tasoa verrattuna Kantin, Hegelin tai Husserlin tuotantoon.

Otan teoksen käsittelyyn blogissani, mutta pohjustuksena on syytä käsitellä lyhyesti Schopenhauerin väitöskirjaa Über die vierfache Wurzel des Satzes vom zureichenden Grunde (Riittävän perusteen periaatteen nelinkertaisesta juuresta), sillä se on hänen filosofisen uransa varhainen merkkipaalu ja keskeinen askel hänen ajattelunsa kehityksessä.

Väitöskirjan tausta ja tavoite

Schopenhauerin väitöskirja tutkii riittävän perusteen periaatetta, joka on ollut filosofiassa keskeinen käsite jo antiikin ajoista lähtien. Periaatteen mukaan kaikella olemassa olevalla tai tapahtuvalla on peruste tai syy, miksi se on olemassa tai tapahtuu. Schopenhauerin tavoitteena on analysoida ja erottaa tämän periaatteen eri ilmenemismuodot, joita hän pitää neljänä selkeästi toisistaan eroavana ”juurena”. Hän kritisoi aiempia filosofeja, kuten Leibnizia ja Kantia, siitä, että he eivät ole riittävästi erottaneet näitä muotoja, mikä on hänen mukaansa johtanut sekaannuksiin.

Riittävän perusteen periaatteen neljä muotoa

Schopenhauer jakaa riittävän perusteen periaatteen neljään eri muotoon, joista jokainen liittyy tiettyyn tiedon ja todellisuuden osa-alueeseen.

1. Riittävä peruste luonnontieteissä

• Määritelmä: Tämä muoto koskee fyysistä maailmaa ja luonnonlakeja. Se viittaa kausaliteettiin eli syy-seuraussuhteisiin, joissa tapahtumat tai ilmiöt aiheutuvat tietyistä syistä.
• Selitys: Schopenhauerin mukaan tämä on empiirisen tiedon perusta, eli tiedon, joka pohjautuu aistihavaintoihin ja kokemukseen. Fyysisessä maailmassa mikään ei tapahdu ilman syytä, ja luonnonlait, kuten painovoima tai termodynamiikka, ohjaavat näitä kausaaliketjuja.
• Esimerkki: Jos pallo vierii alas mäkeä, sen liikkeen riittävä peruste on painovoima ja kalteva pinta.
• Merkitys: Tämä muoto korostaa Schopenhauerin näkemystä siitä, että luonnontieteellinen tieto on riippuvainen aistimaailmasta ja sen säännönmukaisuuksista.

2. Riittävä peruste matematiikassa ja logiikassa 

• Määritelmä: Tämä muoto liittyy tiedon ja ajattelun rakenteisiin, erityisesti loogisiin päättelyihin ja matemaattisiin todistuksiin.
• Selitys: Tässä kontekstissa riittävä peruste on looginen perusta, joka oikeuttaa tietyn väitteen tai tuloksen. Se ei liity fyysisiin syihin vaan siihen, miten johtopäätökset seuraavat premisseistä tai aksioomista. Schopenhauer näkee tämän tiedon alueena, joka on riippumaton empiirisestä kokemuksesta.
• Esimerkki: Jos tiedämme, että ”kaikki ihmiset ovat kuolevaisia” ja ”Trump on ihminen”, looginen riittävä peruste johtopäätökselle ”Trump on kuolevainen” löytyy näistä premisseistä.
• Merkitys: Tämä muoto korostaa järjen ja abstraktin ajattelun roolia tiedonhankinnassa, erottaen sen fyysisestä kausaliteetista.

3. Riittävä peruste moraalissa

• Määritelmä: Tämä muoto koskee inhimillistä toimintaa ja sen motiiveja tai tarkoituksia.
• Selitys: Schopenhauerin mukaan teoilla on aina päämäärät tai tavoitteet, jotka toimivat niiden riittävinä perusteina. Tämä liittyy etiikkaan, sillä se auttaa ymmärtämään, miksi ihmiset toimivat tietyllä tavalla. Toisin kuin luonnontieteissä, tässä peruste ei ole mekaaninen vaan intentionaalinen.
• Esimerkki: Jos henkilö opiskelee ahkerasti saavuttaakseen hyvän ammatin, hyvä ammatti on teon riittävä peruste.
• Merkitys: Tämä muoto tuo esiin Schopenhauerin kiinnostuksen inhimilliseen tahtoon, joka on keskeinen teema hänen myöhemmässä filosofiassaan.

4. Riittävä peruste metafysiikassa (causa essendi)

• Määritelmä: Tämä muoto liittyy olemassaolon perimmäisiin perusteisiin, eli siihen, miksi ylipäätään on olemassa jotain eikä ei mitään.
• Selitys: Schopenhauer käsittelee tässä yhteydessä ontologisia ja metafyysisiä kysymyksiä. Riittävä peruste on tässä olemassaolon perusta, joka voi olla esimerkiksi Jumala (kuten joissakin perinteisissä filosofioissa) tai Schopenhauerin omassa ajattelussa myöhemmin tahto (Wille).
• Esimerkki: Kysymys ”miksi maailma on olemassa?” etsii metafyysistä riittävää syytä, joka selittää kaiken olemassaolon.
• Merkitys: Tämä muoto vie riittävän perusteen periaatteen filosofian "syvään päätyyn" ja ennakoi Schopenhauerin myöhempää näkemystä tahdosta kaiken perustana.

Heidegger ja Schopenhauer

Heidegger ei lainkaan mainitse Schopenhaueria teoksessaan Perusteen periaate. Tämä hiljaisuus voi johtua useista syistä. Ensinnäkin Heideggerin filosofinen projekti oli vahvasti suunnattu kohti olemisen historian uudelleenarviointia, ja hän pyrki irtautumaan perinteisestä metafysiikasta, johon Schopenhauerin ajattelu – erityisesti hänen kantilainen ja tahdon keskeinen metafysiikkansa – selvästi kuuluu. Heidegger saattoi nähdä Schopenhauerin lähestymistavan liian "subjektikeskeisenä" tai "tahto-keskeisenä", mikä ei resonoinut hänen oman Dasein-analyysinsä ja olemisen kysymyksen kanssa.

Toiseksi, Heidegger mainitsee harvoin suoraan muita moderneja filosofeja, kuten Schopenhaueria tai Nietzscheä, ilman että hän samalla purkaa heidän ajatteluaan kriittisesti. Nietzsche saa osakseen enemmän huomiota Heideggerin kirjoituksissa, ehkä koska hänen olemisen nihilismin kritiikkinsä oli Heideggerille ajankohtaisempi haaste. Schopenhauerin pessimismi ja hänen riittävän perusteen periaatteen tulkintansa, joka painottaa kausaliteettia ja inhimillistä kokemusta, eivät välttämättä tarjonneet Heideggerille samanlaista tarttumapintaa hänen pyrkiessään kohti perustavamman ontologisen kysymyksen äärelle: "Miksi ylipäätään on jotakin eikä pikemminkin ei mitään?"

Vaikka suoraa mainintaa ei ole, voisi spekuloida, että Schopenhauerin vaikutus saattaa kaikua epäsuorasti Heideggerin ajattelussa esimerkiksi Kantin kautta, jota molemmat lukivat hyvin tarkasti. Heideggerin tapa käsitellä perustetta (Grund) on kuitenkin niin radikaalisti erilainen – olemisen avautumisen (Ereignis) ja totuuden (aletheia) kontekstissa – että Schopenhauerin panos jäänee hänen horisontissaan marginaaliseksi tai jopa tietoisesti sivuutetuksi.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)