Foucault’n Seksuaalisuuden historia ja pedofiliaväitteet: Filosofinen analyysi ja kiistanalaiset tulkinnat

 

”Maailmassa on enemmän epäjumalia kuin realiteetteja: siinä on minun "paha silmäni" tälle maailmalle, ja myös minun "paha korvani"… Esittää tässä kysymyksiä vasaralla kerran, ja ehkä kuulla vastaukseksi se tunnettu ontto ääni, joka kertoo paisuneista sisälmyksistä – miten ihastuttavaa sellaiselle, jolla on korvat jopa korviensa takana…”

– Friedrich Wilhelm Nietzsche, Götzen-Dämmerung, oder, Wie man mit dem Hammer philosophiert

Michel Foucault’n Seksuaalisuuden historia (1976–1984) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä filosofisista teoksista, joka tarkastelee seksuaalisuuden diskursseja, vallan mekanismeja ja subjektiviteetin muotoutumista länsimaisessa kulttuurissa. Teos on herättänyt laajaa akateemista keskustelua, mutta viime vuosina sitä on varjostanut kiistanalainen väite: onko Foucault’n työssä, erityisesti sen loppuosassa, rivien välistä yritystä legitimoida pedofiliaa? Lisäksi vuonna 2021 esitetyt syytökset Foucault’n henkilökohtaisesta elämästä, erityisesti Guy Sormanin väitteet hänen Tunisiassa harjoittamastaan toiminnasta, ovat lisänneet spekulaatioita. Tässä artikkelissa analysoi näitä väitteitä, pyrkien asialliseen ja tasapainoiseen tarkasteluun ottamatta lopullista kantaa syytösten todenperäisyyteen.

Seksuaalisuuden historia: Filosofinen konteksti

Foucault’n Seksuaalisuuden historia koostuu kolmesta osasta: Tiedontahto (1976), Nautintojen käyttö (1984) ja Huoli itsestä (1984). Teos tutkii, miten seksuaalisuus on historiallisesti rakentunut vallan, tiedon ja diskurssien kautta. Erityisesti teoksen jälkimmäiset osat keskittyvät antiikin Kreikan ja Rooman seksuaalisiin käytäntöihin, mukaan lukien pederastia, eli aikuisten miesten ja nuorten poikien väliset suhteet. Foucault analysoi pederastiaa osana antiikin eettistä järjestelmää, jossa se toimi pedagogisena ja yhteiskunnallisena institutiona. Hänen lähestymistapansa on analyyttinen ja historiallinen, ei normatiivinen, mikä jättää tilaa erilaisille tulkinnoille.

Foucault’n metodologia korostaa diskurssien historiallista ehdollisuutta: seksuaalisuuden normit eivät ole universaaleja, vaan ne muotoutuvat tiettyjen valtasuhteiden ja kulttuuristen käytäntöjen kautta. Esimerkiksi Huoli itsestä -osassa hän tarkastelee, miten antiikin etiikka keskittyi yksilön suhteeseen itseen ja nautintoihin, mikä erosi modernista moraalikäsityksestä. Tämä lähestymistapa voi nykylukijalle vaikuttaa moraalisesti neutraalilta tai jopa ongelmalliselta, erityisesti kun pederastiaa ei eksplisiittisesti tuomita. On kuitenkin tärkeää erottaa Foucault’n analyyttinen ote normatiivisesta kannanotosta: hänen tarkoituksensa ei välttämättä ole puolustaa antiikin käytäntöjä, vaan ymmärtää niiden roolia vallan ja tiedon dynamiikassa.

Väite rivien välisestä legitimoimisesta

Eräät kriitikot, erityisesti konservatiiviset kommentaattorit, ovat väittäneet, että Foucault’n tapa käsitellä pederastiaa ja seksuaalisuuden historiallista muovautuvuutta implikoi pedofilian normalisointia. Tämä tulkinta perustuu siihen, että Foucault ei moralisoi antiikin käytäntöjä vaan tarkastelee niitä osana historiallista kontekstia. Esimerkiksi hänen pohdintansa antiikin etiikasta, jossa yksilön vapaus suhteessa nautintoihin korostuu, voidaan tulkita relativistiseksi näkemykseksi, joka kyseenalaistaa modernit suojaikärajat. Tämä tulkinta on kuitenkin kiistanalainen, sillä Foucault’n teksteistä ei löydy suoraa kannanottoa pedofilian puolesta.

On syytä huomioida Foucault’n aikakauden konteksti. 1970-luvun Ranskassa seksuaalisuuden normeja haastettiin radikaalisti, ja Foucault osallistui keskusteluihin ikärajoja koskevista laeista, esimerkiksi allekirjoittamalla vuonna 1977 vetoomuksen, joka kritisoi Ranskan seksuaalilakeja. Tämä vetoomus, jota tukivat myös muut pseudointellektuellit, kuten Jean-Paul Sartre ja Simone de Beauvoir, on jälkikäteen tulkittu moraalisesti ongelmalliseksi, mutta sen tarkoitus oli kyseenalaistaa valtion kontrolli yksilön seksuaalisuuteen, ei eksplisiittisesti puolustaa pedofiliaa. Foucault’n filosofinen projekti, joka korostaa vallan ja normien historiallista ehdollisuutta, voi kuitenkin antaa tilaa tulkinnoille, joissa hänen työnsä nähdään haastavan nykyisiä moraalikäsityksiä liiankin radikaalisti.

Guy Sormanin syytökset ja niiden kritiikki

Vuonna 2021 ranskalais-amerikkalainen esseisti Guy Sorman esitti The Sunday Timesin haastattelussa (28.3.2021) vakavia syytöksiä Foucault’n henkilökohtaisesta elämästä. Sorman väitti, että Foucault harjoitti pedofiliaa asuessaan Tunisiassa vuosina 1966–1968, erityisesti maksamalla seksistä 8–10-vuotiaiden poikien kanssa Sidi Bou Saïdin hautausmaalla. Väitteet perustuivat Sormanin omiin muistoihin ja toisen käden havaintoihin, mutta hän ei esittänyt konkreettisia todisteita, kuten asiakirjoja tai muiden silminnäkijöiden lausuntoja.

Sormanin syytökset saivat osakseen sekä huomiota että kritiikkiä. Konservatiiviset mediat, kuten Partisaani ja Valeurs actuelles, käyttivät väitteitä hyökätäkseen Foucault’n filosofiaa ja laajemminkin vasemmistoälymystöä vastaan. Toisaalta esimerkiksi Libération-lehti (12.4.2021) ja lundi.am-sivusto ovat kyseenalaistaneet väitteiden luotettavuuden, kutsuen niitä epämääräisiksi ja sensaatiohakuisiksi. Sormanin ideologinen tausta uusliberalismin puolestapuhujana on myös herättänyt epäilyjä, että hänen syytöksensä voivat olla osin poliittisesti motivoituneita, erityisesti kun Foucault’n filosofia on usein tulkittu kapitalismikriittiseksi.

Akateeminen yhteisö on suhtautunut Sormanin väitteisiin varovaisesti. Ilman konkreettisia todisteita syytökset jäävät spekulatiivisiksi, ja ne heijastavat osin nykypäivän taipumusta arvioida historiallisia hahmoja nykyarvojen kautta. Sosiaalisessa mediassa käydyissä keskusteluissa väitteet saivat jonkin verran näkyvyyttä, mutta ne jakautuivat selkeästi ideologisiin leireihin: konservatiiviset käyttäjät toistivat syytöksiä, kun taas toiset kyseenalaistivat niiden perustan.

Filosofinen ja tieteellinen arvio

Filosofisesti tarkasteltuna Foucault’n Seksuaalisuuden historia ei sisällä eksplisiittistä pedofilian puolustamista, mutta sen analyyttinen ote ja historiallinen relativismi voivat herättää tulkintoja, joissa hänen työnsä nähdään haastavan moderneja moraalinormeja. Tämä on linjassa Foucault’n laajempien teoreettisten päämäärien kanssa: kyseenalaistaa universaalit totuudet ja osoittaa, miten normit ovat historiallisesti rakentuneita. Tieteellisesti arvioituna Sormanin väitteet jäävät toistaiseksi vailla vahvistusta, ja niiden epämääräisyys sekä kontekstuaalinen irtonaisuus Foucault’n akateemisesta työstä tekevät niistä ongelmallisia.

Lienee syytä erottaa Foucault’n henkilökohtainen elämä hänen filosofisesta tuotannostaan. Huhut ja syytökset, vaikka ne olisivat totta, eivät välttämättä muuta hänen teostensa analyyttista arvoa. Toisaalta nykypäivän eettiset standardit ja #MeToo-liikkeen jälkeinen herkkyys seksuaaliseen hyväksikäyttöön korostavat tarvetta kriittiseen arvioon myös historiallisten hahmojen toiminnasta.

Lopuksi

Michel Foucault’n Seksuaalisuuden historia ja siihen liittyvät pedofiliaväitteet heijastavat monimutkaista jännitettä filosofisen analyysin, historiallisen kontekstin ja nykyarvojen välillä. Teoksen käsittely pederastiasta ja seksuaalisuuden normeista voi herättää tulkintoja rivien välisestä legitimoimisesta, mutta nämä tulkinnat ovat kiistanalaisia ja riippuvat lukijan näkökulmasta. Guy Sormanin esittämät syytökset Foucault’n henkilökohtaisesta elämästä ovat puolestaan toistaiseksi todistamattomia ja herättävät kysymyksiä niiden motiiveista. Tämä artikkeli ei ota lopullista kantaa väitteiden todenperäisyyteen, vaan korostaa tarvetta kriittiseen ja kontekstisidonnaiseen analyysiin. Foucault’n perintö jää akateemisesti merkittäväksi, mutta sen varjoissa käydään edelleen keskustelua, joka heijastaa aikamme moraalista ja filosofista ilmapiiriä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)