Psykologinen ja sosiologinen sukellus Toivon revontuliin

 

Juonipaljastusvaroitus: Tämä artikkeli pureutuu Toivon revontulet -sarjan (Yle Areena, alk. Northern Lights, 2023) päähahmojen Lloydin ja Áinen psyykeisiin sekä tarinan yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Jos et ole vielä katsonut sarjaa ja haluat välttää juonipaljastukset, sulje selain ja suuntaa Areenaan – märkä Dublinin yö odottaa. Muille: sukeltakaamme surun, toivon ja inhimillisen yhteyden syövereihin. 😎

Dublinin sateinen Grattan Bridge on näyttämö, jossa kaksi särkynyttä sielua, Lloyd ja Áine, törmäävät toisiinsa Toivon revontulet -sarjassa. Tämä irlantilais-belgialainen draama ei ole pelkkä ihmissuhdetarina – se on syvällinen tutkielma surusta, resilienssistä ja siitä, miten vieraat voivat sytyttää toivon liekin pimeimpäänkin yöhön. Tässä artikkelissa luotaan Lloydin ja Áinen psyykeä psykologisen profiloinnin keinoin, yhdistellen syvyyspsykologiaa ja modernia persoonallisuuspsykologiaa. Samalla tarkastelen sarjan juonta sosiologisesta näkökulmasta, pohtien, miten se heijastaa modernin yhteiskunnan yksinäisyyttä, stigmaa ja yhteisöllisyyden kaipuuta.

Psykologinen profilointi: Lloyd ja Áine särkyneinä sankareina

Lloyd – toivon airut vai haavoittunut parantaja?

Lloyd, sarjan keski-ikäinen optimisti, on hahmo, joka kantaa suruaan kuin näkymätöntä reppua, mutta ei anna sen lannistaa itseään. Hänen psykologinen profiilinsa voidaan jäsentää yhdistämällä Carl Jungin arkkityyppejä ja Big Five -persoonallisuuspiirteitä, höystettynä kiintymyssuhdeteorian vivahteilla.

Jungilainen tutka: Lloydissa on piirteitä Parantajan arkkityypistä. Hänen päätöksensä lähestyä Áinea Grattan Bridgellä – peläten tämän aikeita sillan kaiteella – heijastaa syvää empatiaa ja tarvetta pelastaa muita, ehkä korvatakseen oman kyvyttömyytensä pelastaa menetetty lapsensa, Saoirsen. Jungin näkökulmasta Lloydin optimismi voi olla myös Naamio-arkkityyppi, defenssi, joka peittää hänen sisäisen haavoittuvuutensa. Hänen ilonsa on kuin sateenvarjo, joka suojaa häntä omalta surultaan, mutta ei täysin estä sen läpimurtoa.

Big Five -persoonallisuuspiirteet:

• Ekstraversio: Lloyd on korkealla ekstaversiossa. Hänen lämmin, avoin käytöksensä ja halunsa luoda yhteys Áineen kanssa osoittavat sosiaalista rohkeutta ja energisyyttä, vaikka ne saattavatkin olla osin defensiivisiä.
• Sovinnollisuus: Lloydin korkea sovinnollisuus näkyy hänen empatiassaan ja halussaan auttaa Áinea, vaikka tämä on hänelle vieras. Hänen altruisminsa voi kuitenkin kummuta syyllisyydestä tai tarpeesta löytää tarkoitus lapsensa menetyksen jälkeen.
• Neuroottisuus: Vaikka Lloyd vaikuttaa pinnallisesti vakaalta, hänen neuroottisuutensa on kohtalaisen korkea. Takaumat paljastavat, miten lapsen menetys ja etääntyminen puolisostaan Denisestä ovat jättäneet häneen syviä emotionaalisia arpia.
• Avoimuus uusille kokemuksille: Lloydin kyky heittäytyä Áinen tarinaan ja avata omia haavojaan viittaa korkeaan avoimuuteen, mutta hänen optimisminsa voi myös rajoittaa hänen kykyään kohdata täysin omat pimeät puolensa.
• Tunnollisuus: Lloyd vaikuttaa tunnolliselta, mutta hänen elämänsä tuntuu osin ajautuneen kaaokseen surun vuoksi, mikä viittaa siihen, että hänen tunnollisuutensa on keskittynyt muiden auttamiseen oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Kiintymyssuhdeteoria: Lloydin suhde Deniseen on etääntynyt lapsen menetyksen myötä, mikä viittaa turvattomaan kiintymyssuhteeseen, mahdollisesti välttelevään tyyliin. Hänen halunsa auttaa Áinea voi olla yritys luoda uusi, turvallinen kiintymyssuhde, joka korvaa menetettyjä yhteyksiä. Psykologisesti Lloydin tarina on klassinen esimerkki siitä, miten trauma (lapsen menetys) voi kanavoitua altruismiin, mutta samalla jättää yksilön kamppailemaan oman surunsa kanssa.

Filosofinen ulottuvuus: Lloydin hahmo resonoi eksistentialistisen Viktor Franklin logoterapian kanssa. Franklin mukaan ihmisen on löydettävä merkitys kärsimyksestään, ja Lloyd etsii tätä merkitystä auttamalla Áinea. Hänen optimisminsa on kuitenkin hauras: onko se aitoa toivoa vai defenssi, joka estää häntä kohtaamasta eksistentialistista tyhjyyttä?

Áine – haavoittunut kapinallinen ja syyllisyyden varjo

Áine, 29-vuotias dublinilainen kampaaja, on Lloydin vastinpari – sulkeutunut, mutta sisältä kiehuva tulivuori. Hänen psykologinen profiilinsa paljastaa syyllisyyden ja resilienssin kamppailun, jota tarkastelemme jälleen Jungin, Big Fiven ja kiintymyssuhdeteorian kautta.

Jungilainen tutka: Áinessä on piirteitä Varjo-arkkityypistä, joka edustaa psyyken tukahdutettuja puolia. Hänen syyllisyytensä poikaystävänsä Seánin itsemurhasta – erityisesti takaumien paljastama kärsimättömyys Seánin mielenterveysongelmia kohtaan – on hänen Varjonsa ydin. Samalla Áinessä on Sankarin piirteitä: hänen halunsa selviytyä ja avautua Lloydille viittaa sisäiseen voimaan, joka taistelee surua vastaan.

Big Five -persoonallisuuspiirteet:

• Ekstraversio: Áine on matalalla ekstraversiossa, erityisesti sarjan alussa. Hänen eristäytymisensä ja epäluuloisuutensa Lloydia kohtaan heijastavat introverttia, vetäytyvää asennetta.
• Sovinnollisuus: Áinen sovinnollisuus on keskitasoa. Hän on aluksi pisteliäs ja puolustautuva, mutta hänen avautumisensa Lloydille osoittaa kykyä empatiaan ja yhteyteen.
• Neuroottisuus: Áinen neuroottisuus on korkea, mikä näkyy hänen syyllisyydessään, ahdistuksessaan ja kyvyttömyydessään käsitellä Seánin menetystä. Hänen seisomisensa sillalla sateessa voidaan tulkita passiivis-aggressiiviseksi ilmaisuksi emotionaalisesta myllerryksestä.
• Avoimuus uusille kokemuksille: Áinen avoimuus on kohtalainen. Hänen halukkuutensa seurata Lloydia ja jakaa tarinansa viittaa uteliaisuuteen ja kykyyn reflektoida, mutta hänen surunsa rajoittaa tätä piirrettä.
• Tunnollisuus: Áinen tunnollisuus on alhainen, erityisesti hänen kamppaillessaan syyllisyyden ja itseään syyttelyn kanssa. Hänen elämänsä tuntuu ajautuneen kaaokseen Seánin itsemurhan jälkeen.

Kiintymyssuhdeteoria: Áinen suhde Seániin viittaa ambivalenttiin kiintymyssuhteeseen. Hänen syyllisyytensä kumpuaa osin siitä, että hän ei kyennyt tarjoamaan Seánille tarvittavaa tukea, mikä heijastaa hänen pelkoaan hylätyksi tulemisesta. Lloydin kanssa muodostuva ystävyys tarjoaa Áinelle mahdollisuuden rakentaa turvallisempi kiintymyssuhde, mutta hänen alkuvaiheen epäluuloisuutensa osoittaa, miten trauma on heikentänyt hänen luottamustaan muihin.

Filosofinen ulottuvuus: Áinen hahmo resonoi Søren Kierkegaardin eksistentialistisen ahdistuksen (angst) kanssa. Hänen seisomisensa sillalla voidaan tulkita eksistentialistiseksi hetkeksi, jossa hän kohtaa elämän mielettömyyden ja vapauden pelon. Áinen matka sarjassa on askel kohti Kierkegaardin "uskon hyppyä" – ei uskonnollisessa mielessä, vaan kyvyssä löytää toivoa ja yhteyttä toisen ihmisen kautta.

Sosiologinen analyysi: Yhteisöllisyys ja vieraantuminen modernissa Dublinissa

Toivon revontulet ei ole pelkkä kahden ihmisen tarina; se on peili, joka heijastaa modernin yhteiskunnan haasteita – yksinäisyyttä, mielenterveyden stigmaa ja yhteisöllisyyden kaipuuta. Käyttäen Émile Durkheimin, Georg Simmelin ja Zygmunt Baumanin sosiologisia kehyksiä, tarkastelen, miten sarja käsittelee näitä teemoja.

Durkheim ja sosiaalinen solidaarisuus

Émile Durkheimin käsite sosiaalisesta solidaarisuudesta on keskeinen sarjan analyysissä. Lloydin ja Áinen kohtaaminen Grattan Bridgellä on esimerkki orgaanisesta solidaarisuudesta – modernin yhteiskunnan spontaanista, yksilöiden välisestä yhteydestä, joka syntyy erilaisuuden ja yhteisen inhimillisyyden kautta. Durkheimin mukaan moderni yhteiskunta kärsii anomiasta, normien ja merkitysten puutteesta, mikä näkyy Áinen eristäytymisessä ja Lloydin etääntymisessä Denisestä. Heidän viikonloppunsa yhdessä on mikroskooppinen vastarinta tätä anomiaa vastaan: he luovat oman pienen yhteisönsä, joka perustuu empatiaan ja jaettuun suruun.

Simmel ja urbaani vieraantuminen

Georg Simmelin essee "The Metropolis and Mental Life" tarjoaa linssin Dublinin rooliin sarjassa. Kaupunki on sekä anonyymi että täynnä mahdollisuuksia satunnaisiin kohtaamisiin. Grattan Bridge, sateinen ja melankolinen, on Simmelin kaupunkisymboli: paikka, jossa yksilöt ovat fyysisesti lähellä mutta emotionaalisesti etäällä. Lloydin päätös puuttua Áinen tilanteeseen rikkoo Simmelin kuvaaman "välinpitämättömyyden panssarin", joka suojaa kaupunkilaisia emotionaaliselta ylikuormitukselta. Tämä teko korostaa, miten pienet, inhimilliset eleet voivat murtaa urbaanin vieraantumisen.

Bauman ja nestemäinen moderniteetti

Zygmunt Baumanin käsite nestemäisestä moderniteetista sopinee sarjan analyysiin täydellisesti. Moderni yhteiskunta on "nestemäinen" – ihmissuhteet ovat hauraita, ja yksilöt kamppailevat löytääkseen pysyviä merkityksiä. Lloydin ja Áinen suhteet (Deniseen ja Seániin) ovat hajonneet surun paineessa, mikä heijastaa Baumanin näkemystä ihmissuhteiden ohimenevyydestä. Kuitenkin heidän ystävyytensä on vastavoima tälle: se on spontaani, mutta merkityksellinen yhteys, joka haastaa nestemäisen moderniteetin yksinäisyyden.

Mielenterveyden stigma ja irlantilainen konteksti

Sarja käsittelee rohkeasti mielenterveyttä, erityisesti Seánin itsemurhan kautta. Irlannissa itsemurha on historiallisesti ollut tabu, osin katolisen kulttuurin vuoksi, ja vaikka asenteet ovat muuttuneet, stigma on edelleen olemassa. Áinen syyllisyys heijastaa yhteiskunnallista painetta, jossa mielenterveysongelmista kärsivien läheiset kokevat epäonnistuneensa "hoivaajina". Sarja kritisoi tätä stigmaa osoittamalla, miten Áine ja Lloyd löytävät lohtua jakamalla tarinansa, ilman institutionaalista tukea. Tämä korostaa epävirallisten tukiverkostojen merkitystä modernissa yhteiskunnassa, jossa muodolliset rakenteet (kuten mielenterveyspalvelut) ovat usein riittämättömiä.

Yhteisöllisyys ja toivo

Sarjan ydinsanoma on toivo, joka syntyy ihmissuhteista. Lloydin ja Áinen ystävyys on sosiologisesti merkittävä, koska se osoittaa, miten satunnaiset kohtaamiset voivat toimia vastavoimana modernin yhteiskunnan yksilöllisyydelle ja vieraantumiselle. Heidän tarinansa muistuttaa, että yhteisöllisyys ei aina vaadi suuria rakenteita – joskus riittää yksi ihminen, joka pysähtyy sateessa ja kysyy: "Oletko kunnossa?"

Lopuksi

Toivon revontulet on enemmän kuin draamasarja; se on filosofinen ja sosiologinen pohdinta ihmisyydestä. Lloydin ja Áinen psykologiset profiilit paljastavat, miten suru ja syyllisyys muovaavat meitä, mutta myös miten resilienssi ja yhteys voivat sytyttää toivon. Sosiologisesti sarja muistuttaa, että moderni yhteiskunta on täynnä yksinäisyyttä, mutta myös mahdollisuuksia inhimillisiin kohtaamisiin. Kuten Dublinin sateiset kadut, elämä voi olla kylmä ja armoton, mutta joskus yksin satunnainen kohtaaminen voi sytyttää revontulet sydämeen.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)