Nuorten mielenterveyskriisi: Juurisyihin pureutumista vai laastaria haavaan?

 

Tänään syvennymme vakavaan aiheeseen: nuorten mielenterveyskriisiin. Helsingin Sanomien artikkeli (21.7.2025) tuo esiin Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Julia Sangervon näkemykset siitä, miksi nuorten pahoinvointi kasvaa ja miten sitä tulisi ratkaista. Onko kyseessä yhteiskunnallinen noidankehä vai resurssipula? Heivataan tiede mikroskoopin alle ja pureudutaan artikkelin väitteisiin.

Artikkelin ydin: Nuorten mielenterveyskriisi kaipaa järeitä toimia

Sangervo korostaa, että nuorten mielenterveyskriisi on monisyinen ongelma, joka vaatii määrätietoisempia toimia kuin nykyiset. Keskeisiä haasteita ovat yksinäisyys, sosiaalinen ahdistus ja riittämättömät mielenterveyspalvelut. Artikkeli nostaa esiin, että vaikka ongelmasta puhutaan paljon, konkreettiset ratkaisut – kuten terapiatakuun laajentaminen ja kolmansien tilojen luominen – jäävät puolitiehen. Sangervo peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista ja nuorten kuuntelemista, jotta itsensä etsimiselle ja mokailulle olisi tilaa.

Tieteellinen konteksti: Mielenterveyskriisin tausta

Nuorten mielenterveysongelmien lisääntyminen on globaali ilmiö, joka on dokumentoitu laajasti. Esimerkiksi THL:n kouluterveyskysely (2023) osoittaa, että 15–19-vuotiaista suomalaisnuorista noin 20 % raportoi ahdistuneisuusoireita ja 13 % masennusoireita, ja luvut ovat kasvussa. Artikkelin keskeiset teemat – yksinäisyys ja sosiaalinen ahdistus – ovat linjassa tutkimusnäytön kanssa. Yksinäisyys korreloi vahvasti mielenterveysongelmien, kuten masennuksen ja ahdistuksen, kanssa. Korona-aika pahensi tilannetta vähentämällä sosiaalisia kontakteja, mikä näkyi erityisesti nuorten keskuudessa.

Sangervon mainitsema sosiaalinen ahdistus (SAD) on yleisin nuorten mielenterveysoire, ja sen esiintyvyys on kasvanut: noin 10–15 % nuorista kärsii siitä kliinisellä tasolla. Korona-ajan eristäytyminen vähensi sosiaalisia vuorovaikutustilanteita, mikä on voinut heikentää nuorten sosiaalisia taitoja ja lisätä ahdistusta.

Sangervon ratkaisuehdotusten arvio

Sangervo esittää kolme keskeistä ratkaisua: terapiatakuun laajentaminen, kolmansien tilojen luominen ja nuorten tarpeiden kuunteleminen. Analysoidaan näitä lyhyesti.

1. Terapiatakuun laajentaminen

- Väite: Nykyinen terapiatakuu kattaa vain lievän ja keskivaikean masennuksen sekä ahdistuksen, mutta ei riitä vakavien oireiden hoitoon. Nuorten avunsaantiin tulisi investoida kuten työterveyshuoltoon.

- Tieteellinen pohja: Terapiatakuu, joka tuli voimaan 2023, lupaa hoitoa kahden viikon sisällä perusterveydenhuollossa, mutta sen rajallisuus on dokumentoitu. Esimerkiksi vakavat mielenterveyshäiriöt, kuten syömishäiriöt tai psykoosit, vaativat erikoissairaanhoitoa, johon pääsy on hidasta. Työterveyshuollon mallissa nopea pääsy psykologille ja lyhytpsykoterapiaan vähentää oireiden kroonistumista. Kognitiivis-behavioraalinen terapia (CBT) on osoitettu tehokkaaksi ahdistuksen ja masennuksen hoidossa nuorilla, mutta resurssipula rajoittaa sen saatavuutta.

- Arvio: Sangervon ehdotus on vahvasti tutkimusnäytön tukema. Terapiatakuun laajentaminen kattaisi laajemman kirjon häiriöitä ja vähentäisi hoitoviiveiden aiheuttamaa kuormitusta. Kuitenkin rahoitus ja koulutettujen terapeuttien puute ovat pullonkauloja, joita artikkeli ei käsittele.

2. Kolmansien tilojen luominen

- Väite: Ei-kaupalliset kohtaamispaikat (kodin ja koulun/työpaikan ulkopuolella) voisivat vähentää yksinäisyyttä ja sosiaalista ahdistusta.

- Tieteellinen pohja: Kolmansien tilojen (esim. nuorisotalot, harrastusryhmät) on osoitettu tukevan sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja vähentävän yksinäisyyttä. Sosiaalinen tuki ja kasvokkain tapahtuva vuorovaikutus ovat keskeisiä mielenterveyden suojatekijöitä. Korona-ajan rajoitukset vähensivät näitä tiloja, mikä lisäsi nuorten yksinäisyyttä. Sosiaalisen median rooli on kaksijakoinen: se voi tukea yhteydenpitoa, mutta ei korvaa fyysistä vuorovaikutusta.

- Arvio: Ehdotus on lupaava, sillä kolmansien tilojen puute on selkeä ongelma. Kuitenkin niiden toteuttaminen vaatii rahoitusta ja yhteisöllisiä resursseja, ja niiden vaikutusta mielenterveyteen tulisi tutkia tarkemmin satunnaistetuissa tutkimuksissa.

3. Nuorten tarpeiden kuunteleminen

- Väite: Nuorille on annettava tilaa mokailuun ja itsensä etsimiseen, sillä yksilöllisyyttä korostava kulttuuri ja suorituspaineet kuormittavat.

- Tieteellinen pohja: Yksilökeskeinen kulttuuri ja suorituspaineet lisäävät nuorten stressiä ja riittämättömyyden tunnetta. Identiteetin kehitys on nuoruuden keskeinen tehtävä, ja liialliset ulkoiset vaatimukset voivat häiritä sitä. Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö, kuten kouluissa tapahtuva psykososiaalinen tuki, vähentää oireita.

- Arvio: Väite on linjassa kehityspsykologian kanssa, mutta jää yleisluontoiseksi. Konkreettiset toimet, kuten nuorten osallistaminen päätöksentekoon, voisivat vahvistaa tätä lähestymistapaa, mutta niiden toteutus jää artikkelissa avoimeksi.

Resurssipula ja hoitojärjestelmän haasteet

Sangervo korostaa, että julkinen mielenterveyshoito on aliresursoitu: psykiatriseen erikoissairaanhoitoon on pitkät jonot, ja hoitosuhteet voivat päättyä ennenaikaisesti. Tämä on linjassa tutkimusnäytön kanssa: Suomessa psykiatristen osastojen paikat ovat vähentyneet 2000-luvulla, ja perusterveydenhuollon resurssit eivät riitä vastaamaan kasvavaan tarpeeseen. Nuorten kokemus toistuvista hoitosuhteista ja tarinoidensa uudelleen kertomisesta lisää drop-out-riskiä.

Yhteiskunnalliset juurisyyt: Yksinäisyys ja kulttuurin vaikutus

Artikkelin mukaan yksinäisyys ja yksilökeskeinen kulttuuri ovat keskeisiä kriisin ajureita. Yksinäisyys on biologisesti ja psykologisesti haitallista, sillä ihmisen tarve yhteenkuuluvuuteen on evoluution sanelema. Yksilöllisyyttä korostava kulttuuri voi lisätä vertailua ja riittämättömyyden tunnetta, erityisesti nuorilla, joiden identiteetti on kehitysvaiheessa. Korona-ajan vaikutukset, kuten sosiaalisten kontaktien väheneminen, ovat pahentaneet tilannetta, mutta ongelma oli olemassa jo ennen pandemiaa.

Kriittinen arvio: Mitä puuttuu?

Artikkeli tuo esiin tärkeitä näkökulmia, mutta jättää eräitä keskeisiä kysymyksiä avoimiksi:

- Rakenteelliset ratkaisut: Sangervo ei tarkenna, miten terapiatakuun laajentaminen tai kolmansien tilojen luominen rahoitettaisiin tai toteutettaisiin.

- Ennaltaehkäisy vs. hoito: Vaikka ennaltaehkäisy mainitaan, konkreettisia keinoja (esim. koulujen mielenterveysopetuksen vahvistaminen) ei esitetä.

- Syrjäytymisriski: Artikkeli ei käsittele, miten mielenterveyskriisi linkittyy syrjäytymiseen, vaikka se on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma (OECD, 2021).

Lopuksi: Kohti juurisyitä vai pintasilausta?

Sangervon viesti on kristallinkirkas: nuorten mielenterveyskriisi vaatii rohkeita, juurisyihin pureutuvia toimia. Tutkimus tukee hänen näkemyksiään yksinäisyyden ja sosiaalisen ahdistuksen roolista sekä palveluiden aliresursoinnista. Terapiatakuun laajentaminen ja kolmansien tilojen luominen ovat lupaavia ehdotuksia, mutta niiden toteutus vaatii merkittäviä investointeja ja poliittista tahtoa. Nuorten kuunteleminen ja tilan antaminen identiteetin kehitykselle ovat psykologisesti perusteltuja, mutta ilman rakenteellisia uudistuksia ne jäävät haaveiksi.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Ehdotus kännyköiden käyttörajoitusten toteuttamiseen kouluissa