Ammattikehonrakentajat ja hiilarimättö – miksi pro-ukkojen massakausi ei kumoa lihaspommihypoteesia?

 

Aiemmassa artikkelissani esittämäni lihaspommihypoteesi pyrki paljastamaan, miten ketoluolaihmisen harvinaiset hiilihydraattipiikit – esimerkiksi marjat ja mammutinliha – turboahtoivat luustolihasanaboliaa tehostetun insuliini- ja IGF-1-vasteen kautta ketoosin ylläpitämän korkean insuliinisensitiivisyyden ansiosta. Mutta sitten joku heittää vastaväitteen: "Hetkinen, ammattikehonrakentajat mättävät off-seasonilla eli massakaudella valtavia määriä hiilihydraatteja joka aterialla, heidän lihaksensa ovat jättimäiset, eikä rasvakaan aina kerry ylettömästi – eikö tämä kumoa lihaspommihypoteesin?" Ei, ei kumoa – päinvastoin, se tukee hypoteesia tietyin tavoin. Ammattikehonrakentajat ovat poikkeustapaus geneettisen perimän, anabolisten lääkkeiden ja ultraintensiivisen harjoittelun vuoksi. Sukelletaan lyhykäisesti siihen, miksi heidän hiilarimättönsä ei romuta hypoteesiani, vaan paljastaa evoluution mekanismien nerokkuuden modernissa äärikontekstissa.

Ammattikehonrakentajat: Geneettinen lottovoitto

Ensinnäkin, ammattikehonrakentajat ovat geneettisesti äärimmäisen poikkeuksellisia. Heidän luustolihaksensa ovat hypervastaanottavaisia anabolisille signaaleille. Tämä tarkoittaa, että heidän lihaksensa kasvavat tehokkaasti vasteena koviin voimaharjoitussessioihin ja suuriin annoksiin välttämättömiä aminohappoja. Tutkimukset osoittavat, että geneettiset variaatiot, esimerkiksi myostatiiniin liittyvissä geeneissä voivat tehdä joistakin yksilöistä "superrespondereja" lihasharjoitteluun. Ammattikehonrakentajat ovat juuri tällaisia: heidän kehonsa on optimoitu lihasproteiinisynteesiin, joten he voivat hyötyä jatkuvasta hiilihydraattien saannista, toisin kuin lihaspommihypoteesin ketoluolaihminen, joka tarvitsi harvinaisia hiilaripiikkejä maksimoidakseen insuliinivasteen.

Tämä geneettinen etu selittää, miksi massakauden hiilarimättö toimii heillä. Hiilihydraatit täyttävät glykogeenivarastoja, jotka tukevat intensiivisiä treenejä ja edistävät lihaskasvua insuliinin ja IGF-1:n kautta, vaikka insuliinisensitiivisyys ei olisi yhtä korkea kuin ketoluolaihmisellä. Toisin sanoen, heidän lihaksensa ovat kuin ravintoainesieniä, jotka imevät hyötyä hiilareista ja proteiinista poikkeuksellisen tehokkaasti – mutta tämä on geneettinen poikkeus, ei normi.

Anaboliset ja lipolyyttiset lääkkeet: Eri ihmislaji?

Toinen – ja vielä isompi – syy on ammattikehonrakentajien yleinen anabolisten ja lipolyyttisten lääkkeiden käyttö. Tämä tekee heistä ikään kuin "eri ihmislajin" kehonkoostumuksen muokkaamisessa. Anaboliset steroidit, kuten testosteroni, lisäävät lihasproteiinisynteesiä ja vähentävät lihasten hajoamista riippumatta insuliinisensitiivisyydestä, mikä on lihaspommihypoteesin ydinelementti. Steroidit myös tehostavat IGF-1:n toimintaa, mikä maksimoi lihaskasvun energiaylijäämässä, kun hiilihydraatteja syödään runsaasti.

Lisäksi lipolyyttiset lääkkeet ja tiukka harjoittelu pitävät rasvankertymisen kurissa, vaikka hiilihydraatteja mätettäisiin. Tutkimukset osoittavat, että anaboliset steroidit ja eräät lipolyyttiset yhdisteet (esim. klenbuteroli, efedriini) parantavat ravintoaineiden jakautumista (nutrient partitioning). Tämä on kaukana luolaihmisen niukasta ympäristöstä, jossa harvinaiset hiilaripiikit olivat evoluution sanelema tapa maksimoida lihasanabolia. Ammattikehonrakentajat siis operoivat keinotekoisessa tilassa, jossa lääkkeet ohittavat lihaspommihypoteesin edellyttämän insuliinisensitiivisyyden ja niukkuuden.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)