Hans J. Eysenckin Ihmisten erilaisuus – aikansa provokaattori, joka haastaa yhä

 

Tervetuloa sukeltamaan psykologian syövereihin. Tällä kertaa kaivoin antikvariaatista Hans J. Eysenckin Ihmisten erilaisuus (The Inequality of Man, 1973), teoksen, joka herättää tunteita vielä vuosikymmenten jälkeenkin. Kirja on kuin antiwokekapseli, joka ravistelee tasa-arvon ihanteita ja korostaa ihmisten eroja – älykkyydessä, persoonallisuudessa ja jopa sosiaalisissa asenteissa. Ennen kuin pureudumme siihen, mitkä ideat ovat kestäneet aikaa ja mitkä eivät, tutustutaan lyhyesti tähän kiisteltyyn psykologiin.

Kuka oli Hans J. Eysenck?

Hans Jürgen Eysenck (1916–1997), saksalaissyntyinen brittiläinen psykologi, pakeni natsi-Saksasta 1930-luvulla ja loi uransa Lontoossa. Tuottelias tiedemies – yli 80 kirjaa ja tuhansia artikkeleita – tunnetaan parhaiten persoonallisuusteoriastaan, erityisesti PEN-mallista (Psychoticism, Extraversion, Neuroticism), joka selittää temperamenttia biologisilla eroilla, kuten aivojen kiihottumistasoilla. Eysenck oli myös älykkyystutkimuksen pioneeri, mutta hänen uraansa varjostivat rajut kiistat. Hänen väitteensä älykkyyden ja persoonallisuuden vahvasta perinnöllisyydestä herättivät syytöksiä rasismista ja datamanipulaatiosta. Provokaattorina Eysenck rakasti vallitsevien näkemysten haastamista, mutta se teki hänestä myös kriitikoiden maalitaulun. Filosofisesti hän oli empiristi ja reduktionisti, joka vaati psykologialta tieteellistä tarkkuutta mitattavin menetelmin.

Nyt itse kirjaan. Ihmisten erilaisuus on 222-sivuinen esseekokoelma, joka pureutuu ihmisten välisiin eroihin – älykkyydestä yhteiskunnallisiin asenteisiin ja kiistanalaisiin rotukysymyksiin. Analysoidaanpa tieteellisesti ja filosofisesti, mitkä ideat ovat kestäneet aikaa ja mitkä on heivattu kaatopaikalle.

Mitä ajatuksia aika ei ole syönyt?

Eysenckin teos ei ole pelkkää menneen ajan jäännettä – osa sen ydinkohdista resonoi yhä.

1. Älykkyyden perinnöllisyys: Eysenck hyödynsi kaksostutkimuksia osoittaakseen, että älykkyysosamäärällä (IQ) on vahva geneettinen pohja, arvioiden perinnöllisyyden osuudeksi jopa 80 %. Tämä oli radikaalia aikana, jolloin ympäristötekijät, kuten koulutus, hallitsivat keskustelua. Nykyiset meta-analyysit vahvistavat, että älykkyyden periytyvyys on n. 50–80 % aikuisilla, vaikka varhaislapsuudessa ympäristöllä on suurempi rooli. Filosofisesti tämä haastaa John Locken "tyhjän taulun" -ajatuksen: geeneillä on sanansa sanottavana, emmekä ole pelkkiä kasvatuksen muovaamia savitauluja. Tämä näkemys seisoo yhä pystyssä, sillä se nojaa vankkaan empiiriseen dataan.

2. Persoonallisuuden biologiset juuret: Eysenckin PEN-malli kuvaa persoonallisuutta dimensioina – psykotismi, ekstroversio, neuroottisuus – jotka kytkeytyvät aivojen fysiologiaan. Tämä ennakoi moderneja tieteellisiä löydöksiä, kuten Big Five -persoonallisuusmallia, joka on nykyisin laajalti hyväksytty. Esimerkiksi fMRI-tutkimukset osoittavat, miten ekstrovertit reagoivat eri tavalla sosiaalisiin ärsykkeisiin. Filosofisesti tämä tukee materialistista näkemystä: persoonallisuus ei ole pelkkää kulttuuria, vaan osa biologista koneistoamme. Eysenckin tieteellinen rigorismi inspiroi yhä.

3. Sosiaalisten asenteiden perinnöllisyys: Eysenck väitti, että jopa poliittiset näkemykset, kuten konservatiivisuus tai liberalismi, voivat olla osin geneettisiä. Nykygenetiikka tukee tätä: kaksostutkimukset osoittavat, että asenteet, kuten autoritaarisuus, periytyvät n. 40–60 %:sti. Tämä ei tarkoita "fasistigeeniä", vaan temperamentin vaikutusta maailmankuvaan. Filosofisesti tämä kyseenalaistaa vapaan tahdon absoluuttisuutta – olemme ehkä vähemmän rationaalisia kuin luulemme.

Mitä aika on nakertanut?

Kaikki Eysenckin ideat eivät ole ikääntyneet yhtä hyvin.

1. Rotuerot IQ:ssa: Eysenckin väite, että roturyhmien väliset IQ-erot (esim. mustat vs. valkoiset Yhdysvalloissa) ovat osin geneettisiä, oli jo aikanaan kiistanalainen ja on nykyään suurelta osin hylätty. Modernit tutkimukset korostavat ympäristötekijöitä – sosioekonomisia eroja, koulutusta, ravitsemusta ja testien kulttuurisia vinoumia – jotka selittävät eroja paremmin kuin genetiikka. Filosofisesti tämä paljastaa Eysenckin reduktionismin rajat: hän aliarvioi sosiaalisten rakenteiden monimutkaisuutta ja historiallisia konteksteja, kuten orjuuden perintöä. Kriitikot, kuten Stephen Jay Gould, osoittivat hänen datansa valikoivuuden ja virheet.

2. Metodologiset yksinkertaistukset: Eysenckin luottamus faktorianalyysiin ja g-tekijään (yleisälykkyys) oli uraauurtavaa, mutta hieman liian yksioikoista. Nykyään tiedämme, että älykkyys on moniulotteisempaa, kuten Howard Gardnerin moniälykkyysteoria tai emotionaalisen älykkyyden mallit (esim. Goleman) osoittavat [1]. Lisäksi Eysenckin uran loppupuolen datamanipulaatioepäilyt (esim. tupakointi- ja syöpätutkimukset) heikentävät hänen uskottavuuttaan. Filosofisesti tämä korostaa tieteen itsekorjaavaa luonnetta: popperilainen falsifiointi on testannut ja kumonnut osan Eysenckin väitteistä.

3. Ideologinen vinouma: Eysenck kytkee psykologian yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten meritokratiaan, jossa erot nähdään "luonnollisina". Tämä sivuuttaa rakenteellisen epätasa-arvon ja heijastaa 1970-luvun konservatiivista vastareaktiota tasa-arvoliikkeille. Nykykatsannossa tämä näyttäytyy aikansa lapselta.

Miksi lukea tätä yhä?

Ihmisten erilaisuus muistuttaa vanhaa, pölyistä viinipulloa: osa on hapantunut, mutta jäljellä on hyvin teräviä makuja, jotka herättävät pohdintaa. Eysenck muistuttaa, että tiede ei ole staattista – se kehittyy, korjaa itseään ja haastaa ennakkoluuloja. Lue teos kriittisin silmin: se opettaa yhtä paljon Eysenckin virheistä kuin hänen oivalluksistaan.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

1. Jordan Peterson suhtautuu skeptisesti sekä Gardnerin että Golemanin teorioihin. Hän korostaa, että g-tekijä on psykologian parhaiten validoitu konstruktio, joka ennustaa laajasti elämänmenestystä (esim. koulutuksessa, työelämässä ja sosioekonomisessa asemassa). Petersonin mukaan Gardnerin ja Golemanin mallit laajentavat älykkyyden käsitettä liikaa, sekoittaen siihen taitoja, persoonallisuuspiirteitä ja kulttuurisia tekijöitä ilman riittävää empiiristä tukea. Hän pitää näitä teorioita osin ideologisesti motivoituneina, koska ne pyrkivät tasa-arvoistamaan älykkyyden käsitettä korostamalla erilaisia vahvuuksia. Ks. esim. Different Forms of Intelligence | Jordan B Peterson