Hegelin raskaan vasaran alla: Cancelointi Vol. 2:n dialektinen dissektio

 

Johdanto: Ei "valtamedian" näpertelyä

Tämä ei ole "valtamedian" kierrätettyä klikkijournalismia, joka pelkää koskea kulttuurisodan syvimpiin ristiriitoihin. Tämä on sen sijaan metafyysistä syväanalyysiä, joka repii auki Cancelointi Vol. 2:n – oikeiston vastaiskun – ytimen Hegelin dialektiikan skalpellilla. Charlie Kirkin murhaan liittyvä doxxaus ja potkut (2025) eivät ole pelkkä someraivo, vaan historiallinen käänne, jossa cancel-kulttuurin logiikka kohtaa oman peilikuvansa. Tämä osio on vasta dissektio, ei lopullinen totuus – Hegelin hengessä me vasta raivaamme tietä kohti ilmiön absoluuttista ydintä. 😎

Hegelin dialektiikka ja cancel-kulttuurin ristiriita

Hegelin Logiikan tiede opettaa, että totuus ei ole staattista, vaan kehittyy ristiriitojen kautta: teesi kohtaa antiteesinsä, ja niiden törmäyksestä muodostuu synteesi, joka säilyttää mutta samalla kumoaa edelliset [1]. Cancelointi Vol. 1 (vasemmistovetoinen) oli teesi: moraalinen hegemonia, joka rankaisi "vihapuhetta" (esim. JK Rowlingin transfobiasyytökset) somehäpäisyllä ja potkuilla. Sen väitettiin suojelevan marginalisoituja, mutta se loi samalla autoritaarisen koneiston, joka tukahdutti sananvapautta. Hegelin termein: Vol. 1 oli "olemisen" vaihe, itsevarma mutta yksipuolinen totuus.

Cancelointi Vol. 2 – oikeiston masinoima reaktio Kirkin murhan kommentoijia vastaan – on antiteesi. Se kaappaa saman mekanismin (some-moraali → firmojen pelko → potkut) mutta kääntää sen konservatiivisten arvojen palvelukseen. Oikeiston doxxauslistat (esim. Charlie Kirk Data Foundationin "Trophy Case" X:ssä, yli 50 000 nimeä) ja Trumpin twiitit ("Hyvä, että nää vasemmistoidiootit menettää duuninsa") osoittavat, että cancelointi ei ole vasemmiston patentti, vaan universaali vallan työkalu. Hegelin kielellä: Vol. 2 on "kieltämisen" vaihe, joka paljastaa Vol. 1:n kaksinaismoraalin – sananvapaus oli pyhä vain, kun se palveli vasemmistoa.

Ristiriita aksiooman ytimessä 

Hegelin dialektiikan ydin on ristiriita, joka ei ole pelkkä riita, vaan käsitteen sisäinen jännite. Cancel-kulttuurin aksiooma – poliittiset mielipiteet johtavat some-häpäisyyn ja rangaistuksiin – on molempien versioiden ytimessä. Vol. 1 väitti, että "puhe on väkivaltaa"; Vol. 2 väittää, että "epäkunnioitus on hyökkäys arvoja vastaan". Molemmat käyttävät samaa logiikkaa: moraalipaniikki somessa pakottaa firmat (esim. Delta, Washington Post) toimimaan pelosta (boikotit, mainevauriot). Hegelin termein tämä on Aufhebung: Vol. 1:n idea säilyy (moraalinen tuomio), mutta sen yksipuolisuus kumoutuu, kun oikeisto osoittaa, että kuka tahansa voi tarttua samaan aseeseen.

Kohti synteesiä – vai loputonta taistelua? 

Hegelin mukaan ristiriita ei tuhoa, vaan synnyttää uutta. Vol. 2:n ja Vol. 1:n törmäys paljastaa cancel-kulttuurin metafyysisen ytimen: se on vallan mekanismi, joka palvelee kulloistakin hegemoniaa. Synteesi voisi olla joko: 

1. Sananvapauden renessanssi: Yhteiskunta tajuaa canceloinnin symmetrian ja hylkää sen molemmissa muodoissa. 

2. Eskalaatio: Molemmat puolet institutionalisoivat canceloinnin, ja kulttuurisota muuttuu pysyväksi valtapeliksi.

Tämä on vasta dissektio – emme ole vielä absoluutin äärellä. Hegelin hengessä Vol. 2 pakottaa meidät kysymään: onko cancelointi väistämätön osa modernia yhteiskuntaa vai voiko dialektiikka synnyttää jotain aidosti uutta? Jatkoa seuraa, kun historia etenee ja some paljastaa seuraavan käänteen. 😎

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

1. Tämä kieltämättä kuulostaa ensinäkemältä ristiriitaiselta, joten asiaan pitää vielä palata.