Bayesilaisen ajattelun kumous rikosoikeudessa: Loogis-filosofinen analyysi

 

Tämä kirjoitus on jatkoa aiemmalle artikkelisarjalleni ”Todisteiden yhteisvaikutus ja vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen poissulkeminen Suomen rikosoikeudellisessa näytönarvioinnissa”, jonka Osa III:ssa esitin bayesilaisen todennäköisyysajattelun vielä suhteellisen myönteisenä teoreettisena linssinä vapaan todistusharkinnan taustalla. Asiaa tarkemmin pohdittuani joudun kuitenkin kääntämään kelkkani täysin: bayesilainen malli ei ole ainoastaan ongelmallinen – se on loogisesti virheellinen perusta sekä rikosoikeudelliselle että tieteelliselle päätöksenteolle. Mennäänpä asiaan – ja kuten aina, ex cathedra. 😎

Bayesin ydinongelma: Priorin subjektiivisuus on korjaamaton 

Bayesin teoreema 

P(H|E) = P(E|H) × P(H) / P(E)

toimii vain, jos prior P(H) voidaan määritellä objektiivisesti. Rikosoikeudessa priorin pitäisi olla ”neutraali” (esim. 50/50 syyllinen–syytön) tai jopa vahvasti syyttömyyden hyväksi (in dubio pro reo). Mutta:

- Mikään laki, KKO-prejudikaatti tai kansainvälinen ihmisoikeussopimus ei anna numeerista arvoa priorille. 

- Jos prior on 0,5 → syyttäjän näyttötaakka kevenee kohtuuttomasti. 

- Jos prior on 0,999 → käytännössä mikään näyttö ei riitä tuomioon, koska posteriori ei koskaan ylitä 0,9999… rajaa kohtuullisella evidenssillä.

Johtopäätös: priorin valinta on aina tuomarin subjektiivinen päätös. Bayesilainen ”objektiivisuus” on siis illuusio, joka naamioi tuomarin henkilökohtaiset ennakkokäsitykset matemaattisiksi laskutoimitukseksi.

Todennäköisyysfunktio P(E|H) on yhtä subjektiivinen kuin prior 

Oikeussalissa arvioidaan, kuinka todennäköinen todiste E (esim. uhrin kertomus, DNA, motiivi) on, jos hypoteesi H (esim. pakottaminen) pitää paikkansa. Mutta tämäkin on puhtaasti tuomarin tulkinta:

- Onko uhrin hatara kertomus 20 %, 40 % vai 80 % todennäköisempi pakotetulta uhrilta kuin suostumustilanteessa? 

- Onko syrjäinen paikka 30 % vai 70 % todennäköisempi pakotukselle?

Ei ole olemassa minkäänlaista objektiivista taulukkoa näistä luvuista. Kaikki ovat tuomarin ja/tai lautamiesten subjektiivisia arvioita. Bayesilainen laskenta antaa näille subjektiivisille arvoille näennäisen matemaattisen muodon.

Rikosoikeuden kategorinen imperatiivi: in dubio pro reo ei ole posterioriraja 

Rikosoikeus ei vaadi ”todennäköisyyttä 95 %” tai ”99,9 %”. Se vaatii, että syyllisyys on osoitettu ilman kohtuullista epäilyä. Tämä on looginen kategorisointi, ei asteittainen vaatimus.

Bayesilainen malli pakottaa kuitenkin aina asteittaiseen päätökseen: ”posteriori on 94,7 %, joten vapautetaan”. Mutta laki itse asiassa kieltää tällaisen numeerisen kynnyksen. Seuraus: joko rikotaan lakia tai luovutaan kokonaan bayesilaisesta ajattelusta.

Vaihtoehtoisten hypoteesien poissulkeminen on mahdotonta bayesilaisittain 

Oletetaan sata mahdollista viatonta selitystä (esim. uhri keksi tarinan kostaakseen, muisti vääristyi trauman takia, kolmas osapuoli lavasti jne.). Bayesilaista ajattelua käyttävä tuomari joutuisi antamaan jokaiselle vaihtoehdolle priorin ja päivittämään niitä erikseen. Käytännössä tämä on mahdotonta, sillä vaihtoehtoja on ääretön määrä.

Popperilainen falsifikaatio sen sijaan toimii: syyttäjän on esitettävä hypoteesi, joka on falsifioitavissa, ja osoitettava, että kaikki kohtuulliset vaihtoehdot on suljettu pois yksitellen deduktiivisella ristiriidalla. Ei tarvita prioreja.

Bayesilainen malli rikkoo syyttömyysolettaman loogisen rakenteen 

Syyttömyysolettama on loogisesti absoluuttinen: syytettyä on pidettävä viattomana, kunnes syyllisyys on osoitettu. Bayesilainen malli pakottaa kuitenkin aina jonkin posteriorin antamisen – eli jonkinasteisen syyllisyysuskomuksen. Se on jo itsessään syyttömyysolettaman kieltäminen.

Johtopäätös 

Bayesilainen todennäköisyysajattelu rikosoikeudessa on paitsi teoreettisesti virheellinen myös käytännössä vaarallinen. Se:

1. Naamioi tuomarin subjektiiviset ennakkokäsitykset matemaattiseksi laskennaksi. 

2. Rikkoo syyttömyysolettaman kategorisen luonteen. 

3. Tekee vaihtoehtoisten selitysten poissulkemisesta mahdotonta. 

4. On historiallisesti johtanut vakaviin oikeusmurhiin.

Oikea menetelmä on popperilais-deduktiivinen: syyttäjän on esitettävä falsifioitavissa oleva hypoteesi. Todennäköisyyksiä ei tarvita.

Bayesilainen malli rikosoikeudessa on kuollut.  On siis aika haudata se lopullisesti.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Saganin standardin kumous: Loogis-filosofinen analyysi