Skientismi vai tieteen puolustus? – Tiedevastaisuuden määritelmästä

 

Helsingin yliopiston tuoreessa artikkelissa määritellään tiedevastaisuus seuraavasti: 

”Tiedevastaisuus viittaa ajattelutapoihin, joiden johtopäätökset poikkeavat merkittävästi tiedeyhteisön vastaavista. Nämä ajattelutavat tuottavat päätelmiä, jotka ovat ristiriidassa kyseisen alan tutkijoiden konsensuksen kanssa, mutta tämän lisäksi metodit, joita soveltamalla näihin lopputulemiin päädytään, ovat rikkinäisiä.“

Artikkelissa on järkeviä pointteja: häirintä, misinformaatio ja disinformaation leviäminen ovat todellisia ongelmia, jotka uhkaavat riippumatonta tutkimusta. Mutta tiedevastaisuuden määritelmä lipsahtaa skientismin puolelle.

Mitä skientismi on? 

Skientismi on näkemys, että luonnontiede – ja laajemmin kaikki tieteenalat, jotka omaksuvat luonnontieteistä lainatun empiirisen ja kvantifioivan tutkimusotteen – on ainoa luotettava tiedonlähde. Se korottaa tieteellisen konsensuksen erehtymättömäksi auktoriteetiksi ja pitää poikkeamia siitä automaattisesti virheellisinä tai vihamielisinä.

Artikkelissa esitetty tieteenvastaisuuden määritelmä tekee juuri tämän: 

- Poikkeama konsensuksesta = tiedevastaisuus. 

- Plus "rikkinäiset metodit" – mutta kuka arvioi metodit? Konsensusporukka itse?

Tiede ei etene konsensuksella vaan kyseenalaistamisella. Historia on täynnä tapauksia, joissa konsensuksen kyseenalaistaminen osui maaliin. Jos poikkeama konsensuksesta määritellään tiedevastaisuudeksi, tieteen eteneminen pysähtyy kuin seinään. Konsensuksen kyseenalaistaminen hyvillä argumenteilla ja evidenssillä on tieteen ydintä – ei suinkaan tiedevastaisuutta.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Saganin standardi ja konsensusharha: Loogis-filosofinen analyysi