Sosiaalipsykologinen korttitalo – replikaatiokriisi paljasti heikon perustan

 

Viime aikoina olemme puhuneet ravitsemusepidemiologian romahduksesta – siitä, miten systemaattiset mittausvirheet heivaavat kymmeniä tuhansia artikkeleita suoraan kaatopaikalle. Nyt siirrymme toiseen tieteenalaan, joka on ollut replikaatiokriisin keskiössä: sosiaalipsykologiaan.

Tämä ala, joka väittää kertovansa meille, miten ihmiset ajattelevat, tuntevat ja toimivat sosiaalisissa tilanteissa, on rakentanut narratiivinsa usein heikoille empiirisille perustuksille. Vuosikymmenen mittaiset replikaatiohankkeet ovat paljastaneet, että monet "klassiset" löydökset eivät kestä päivänvaloa. Onko kyseessä kauttaaltaan degeneroituva tutkimusohjelma vai pelkkä tilapäinen kriisi? Pureudutaan asiaan – ex cathedra. 😎

Replikaatiokriisi alkoi toden teolla 2010-luvun alussa, kun suuret hankkeet yrittivät toistaa tunnettujen sosiaalipsykologisten tutkimusten tuloksia. Tunnetuin on Open Science Collaborationin Reproducibility Project: Psychology, jossa 270 tutkijaa yritti replikoida 100 tutkimusta kolmesta alan huippulehdestä. Tulos? Alkuperäisistä 97 tilastollisesti merkitsevästä tuloksesta vain 36 % replikoitui. Efektikoot olivat usein puolet pienempiä. Sosiaalipsykologian osuus oli erityisen huono – moni mediaseksikäs löydös vedettiin suoraan vessanpöntöstä alas.

Miksi näin? Syitä on useita: pieni otoskoko, p-hacking (datan kaivelu ja analyysien säätö kunnes p < 0.05), julkaisuharha (vain merkitsevien tulosten julkaiseminen) ja kyseenalaiset tutkimuskäytännöt. Vuonna 2012 julkaistu kysely paljasti, että yli 60 % sosiaalipsykologeista myönsi käyttäneensä ainakin yhtä tällaista käytäntöä, kuten valikoivaa raportointia tai datan keräämistä tulosten katsomisen jälkeen.

Otetaan konkreettisia esimerkkejä, jotka valottavat ongelman ydintä.

1. Sosiaalisen pohjustuksen vaikutukset (social priming)

John Barghin klassinen "elderly priming" -tutkimus väitti, että vanhuksiin liittyvien sanojen lukeminen saa ihmiset kävelemään hitaammin. Se oli oppikirjaesimerkki tiedostamattomasta eli ”alitajuisesta” vaikutuksesta. Mutta useat replikaatiot epäonnistuivat tyystin. Samoin monet muut priming-efektit – kuten rahan ajattelun tekeminen ihmisistä itsekkäämpiä – eivät kestäneet suurissa replikaatiohankkeissa.

2. Voima-asennot (power poses)

Amy Cuddyn TED-puhe ja alkuperäinen tutkimus väittivät, että voima-asennot (esim. supersankariasento) nostavat testosteronia ja laskevat kortisolia, tehden ihmisistä itsevarmempia. Replikaatiot ja suuret meta-analyysit eivät kuitenkaan löytäneet hormonaalisia muutoksia. Efekti oli todennäköisesti p-hackingin ja pienen otoksen tulosta.

3. Egon ehtyminen (ego depletion)

Roy Baumeisterin teorian mukaan tahdonvoima on rajallinen resurssi kuten lihas, joka väsyy käytössä. Lukuisat tutkimukset näyttivät tukevan tätä – kunnes suuret replikaatiot kaatoivat sen. Baumeister edelleen puolustaa teoriaasa, mutta monet näkevät sen replikaatiokriisin malliesimerkkinä: alkuperäiset efektit olivat liioiteltuja julkaisuharhan ja p-hackingin vuoksi.

Nämä eivät ole poikkeuksia – ne ovat sääntö. Koko ala kärsi uskottavuusongelmasta, ja vanha tutkimuskirjallisuus on erityisen epäilyttävää. Open science -käytännöt ovat kuitenkin yleistyneet, joten ala on parantunut 2010-luvun jälkeen. Mutta vanhat narratiivit – kuten monet oppikirjojen "totuudet" – lepäävät hyvin heikolla pohjalla.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)