Hoitohenkilöstön indusoima plasebo/nosebo (CIP/N): Psykedeelitutkimuksen näkymätön voimatekijä

 

Hyvä herrasväki, ehdotan alkuun tälle heikosti tunnistetulle ilmiölle seuraavaa termiä: hoitohenkilöstön indusoima plasebo/nosebo. Englanniksi ehdotan clinician-induced placebo/nocebo (CIP/N), joka kuvaa tarkasti, miten kliininen henkilöstö (hoitajat, terapeutit, tutkijat) voi tietoisesti tai tiedostamattaan vahvistaa positiivisia (plasebo) tai negatiivisia (nosebo) odotuksia ja siten muokata tuloksia. Tämä termi täydentää olemassa olevia käsitteitä kuten "placebo-by-proxy" tai "investigator bias", mutta korostaa nimenomaan hoitohenkilöstön aktiivista roolia vuorovaikutuksessa – etenkin kun sokkoutus pettää pahan päiväisesti.

CIP/N-näkökulma jäi täysin huomiotta aiemmassa artikkelissani – myönnän syntini. Mutta nyt sukelletaan siihen varsin syvällisesti: miten hoitohenkilöstö indusoi näitä efektejä, miksi se on erityisen ongelmallista psykedeelitutkimuksissa ja miten se voi dramaattisesti vinouttaa tilastollisia tuloksia. Mennäänpä tämän termiesittelyn jälkeen itse asiaan. 😎

Miksi hoitohenkilöstö voi olla avaintekijä plasebo- ja nosebodynamiikassa

Plasebo ja nosebo eivät synny tyhjiössä – ne ovat psykobiologisia prosesseja, joissa odotukset aktivoivat aivojen palkitsemis- ja kipujärjestelmiä. Kliinikon sanat, eleet, asenne ja jopa non-verbaaliset signaalit (hymy, kulmien kurtistus, äänen sävy jne.) voivat indusoida CIP/N-efektejä. Tutkimukset osoittavat, että empaattinen ja uskova hoitaja vahvistaa plaseboa, kun taas negatiivinen tai epäilevä viestintä vääntää ruuvia nosebon suuntaan.

Kliinikon viestintätyyli voi siis selittää merkittävän osan plasebo- ja nosebovasteesta – etenkin psykiatriassa ja kliinisessä psykologiassa, jossa mittarit kuten MADRS perustuvat subjektiivisiin haastatteluihin. Jos hoitohenkilöstö tietää (tai epäilee) potilaan ryhmäjaon sokkoutuksen rikkouduttua, vuorovaikutus vinoutuu: aktiiviryhmäläiset saavat tahatonta ja myöskin tahallista buustia innostuneista kysymyksistä ("Miltä tuo mystinen kokemus tuntui?"), kun taas plaseboryhmäläiset voivat tuntea pettymystä eleistä tai neutraalista suhtautumisesta, mikä pahentaa oireita nosebon kautta. (Jos kategorinen väite tahallisesta plasebovaikuksen indusoimisesta tuntuu rajulta, katso hetki huippu-urheilua. Myös huipputieteessä on kaikki keinot käytössä – ja kilpailu on viritetty huippuunsa.)

Psykedeelitutkimuksissa CIP/N korostuu, koska aineiden vaikutukset ovat niin räjähtäviä – sokkoutus pettää helposti, ja henkilöstö muuttuu tahattomiksi ja tahallisiksi "efektien vahvistajiksi".

DMT-tutkimuksen konteksti: Hoitohenkilöstön rooli vinouman taustalla

Nature Medicinen DMT-faasi II -tutkimuksessa sokkoutus rikkoutui todennäköisesti jo pystymetältä – ja tässä hoitohenkilöstön indusoima efekti nousee kriittiseksi. Kuvittele tutkija, joka on intohimoisesti kehittänyt ja tutkinut jotain hemmetin molekyyliä (esim. potentiaalista lääkeyhdistettä) vuosikymmeniä: kun sokkoutus pettää, subjektiivisia kysymyksiä voidaan esittää johdattelevasti. Aktiiviryhmässä plasebo vahvistuu: potilas tuntee olevansa erityinen, saa empatiaa ja positiivista palautetta intensiivisestä kokemuksestaan, mikä buustaa odotuksia ja masennuksen helpotusta. Plaseboryhmässä sen sijaan pikkuserkku nosebo aktivoituu: pettymys ei-saadusta tripistä voi näkyä hoitajan eleissä tai neutraalissa suhtautumisessa, mikä pahentaa masennusoireita – etenkin kun odotukset ovat korkealla mediassa ja Dr. Googlessa.

Tämä vinouma voi olla dramaattinen psykiatriassa ja kliinisessä psykologiassa: MADRS-mittari on "leveä pensseli", riippuvainen haastattelijan vinoumista. Jos hoitohenkilöstö indusoi CIP/N-efektejä, ryhmien välinen ero voi osittain tai jopa valtaosin johtua tästä, ei pelkästään DMT:n farmakologiasta. Nosebo on usein vahvempi ja kestävämpi kuin plasebo, mikä tekee plaseboryhmästä erityisen haavoittuvan.

Lopuksi

Tämä ei mitätöi DMT:n potentiaalia masennuksen hoidossa, mutta se muistuttaa, että psykedeelitutkimuksissa tarvitaan entistä tiukempaa metodologiaa. Ilman CIP/N:n hallintaa jäämme hypen ja piilotettujen vinoumien armoille.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)