Kantin Puhtaan järjen kritiikki ja totaalinen radiohiljaisuus

 

”Muuan Kantin tulisieluinen vastustaja julkaisi kolmiosaisen teossarjan Anti-Kant, jossa ihmisluonnon ikuisille tunnusmerkeille uskollisesti kohteen kimppuun käytiin paitsi argumentein myös vihjailemalla häväistysjutuista.” – Esa Saarinen

Kun Immanuel Kant julkaisi Puhtaan järjen kritiikin vuonna 1781 (ns. A-laitos), tapahtui jotain, mikä on filosofian historiassa lähes ainutlaatuista: täydellinen hiljaisuus.

Ei kiitosta. Ei moitetta. Ei edes kunnon väärinymmärrystä. Vain hiljaisuus. 😶

Lähes tuhat sivua äärimmäisen tiivistä, teknistä ja uusilla termeillä ladattua akateemista saksaa – siis sellaista luotaantyöntävää tekstiä, joka vaati lukijalta paitsi äärimmäistä keskittymistä myös täysin uuden ajattelutavan omaksumista. Tunnetuimmatkin leipäfilosofit, valeproffat ja aikalaisgurut vain ohittivat sen. Joko eivät lukeneet, eivät ymmärtäneet tai eivät halunneet ymmärtää. Se oli liian raskassoutuista, liian outoa, liian uhkaavaa.

Sitten tuli se yksi mollaava, anonyymi arvostelu (Göttingische Gelehrte Anzeigen, 1782) – ja sekin oli surkea väärinymmärrys: Kantin transsendentaalinen idealismi sekoitettiin Berkeleyn subjektiiviseen idealismiin, ydinkysymys (synteettiset a priori -arvostelmat) ohitettiin tykkänään. Kant oli raivostunut, mutta samalla ironinen: arvostelija ei ollut edes vaivautunut lukemaan teosta kunnolla.

Prolegomena-teoksessa (1783) hän purkaa tätä sarkastisesti:

"Kun silmäni olivat osuneet näille riveille, tajusin heti, millaisesta arvostelusta tulisi olemaan kyse, aivan kuten jos joku, joka ei ole koskaan kuullut mitään geometriasta tai nähnyt sitä, löytäisi Eukleideen teoksen ja huomattuaan selailun perusteella sen sisältävän paljon kuvioita, antaisi pyydettäessä seuraavan arvion: tämä kirja on järjestelmällinen piirustusopas."  

Tämä on klassinen esimerkki siitä, miten vallitseva paradigma torjuu radikaalin uutuuden: ensin hiljaisuus (ei haluta huomata), sitten nopea vääristely (kääntää kantapäät), lopuksi leimaus tai unohtaminen. Ei tarvitse edes kiistää – riittää, että ei katso.

Joskus suurin vastarinta ei ole hyökkäys – se on täydellinen välinpitämättömyys. 😎

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: UPDATE: Looginen silmukka – betoniseinä on yhä pystyssä, mutta vastapuoli on oppinut kiertämään sen kaukaa