Luentosarja: Epistemologia ja tieteenfilosofia – Peircen henki mukana

 

Aiemmin lupasin blogiini Peirce-luentosarjan, mutta päätin yhdistää asian isompaan kokonaisuuteen. Charles Peircen keskeisin anti – abduktio, pragmatismi tiedon muodostumisessa, fallibilismi ja merkkiteoria tiedon kasvuna – sopii loistavasti yhteen epistemologian (tieto-opin) ja tieteenfilosofian kanssa.

Mikä näiden ero on ja miksi ne kuuluvat yhteen?

Epistemologia käsittelee yleisesti tiedon luonnetta: Mitä ylipäätään on tieto? Miten uskomukset oikeutetaan? Mitkä ovat tiedon lähteet, rajat ja sudenkuopat (skeptisismi, vinoumat, Gettier-ongelmat jne.)?

Tieteenfilosofia taas on pitkälti sovellettua epistemologiaa juuri tieteellisessä kontekstissa: Mikä tekee tieteellisestä tiedosta luotettavaa ja edistyksellistä? Miten induktio toimii (tai ei toimi)? Mitä ovat paradigmat, falsifiointi, tutkimusohjelmat? Se zuumautuu empiiriseen, kokeelliseen ja kollektiiviseen tiedonhankintaan – mutta pohjimmiltaan sekin kysyy epistemologisia kysymyksiä: Miten tiedämme, mitä tiedämme tieteessä?

Eli lyhyesti: epistemologia antaa yleisen kehyksen, tieteenfilosofia soveltaa sitä tieteen erikoistapaukseen

Sarjan kivijalka – pakolliset klassikot

Sarja rakentuu kuuden avainpelurin ympärille – klikkaamalla teoksen nimeä saat auki PDF-version.

Epistemologia:

1. Platon: Theaetetus 

Antiikin ydin: ”Mitä on tieto?” – kuuluisa yritys määritellä tieto ”oikeutettuna totena uskomuksena”. Täältä kaikki lähtee, ja Gettier-ongelmatkin ampuvat suoraan tätä kohti.

2. René Descartes: Meditations on First Philosophy

Radikaali epäily → ”Cogito ergo sum” → yritys rakentaa varma tietoperusta epävarmasta maailmasta. Käynnistää modernin rationalismin ja skeptisismin keskustelun.

3. David Hume: An Enquiry Concerning Human Understanding 

Induktio-ongelma, kausaalisuuden kritiikki, empirismi venytetään äärimmilleen. Hume herättää kysymyksen: Mistä tiedämme, että aurinko nousee huomennakin? – ja jättää jälkensä kaikkeen myöhempään.

Tieteenfilosofia:

1. Karl Popper: The Logic of Scientific Discovery

Falsifioitavuus kriteerinä: tiede edistyy kumoamalla, ei vahvistamalla. Hyvät teoriat ovat rohkeita ja vaarassa kumoutua.

2. Thomas Kuhn: The Structure of Scientific Revolutions 

Paradigmat, normaali tiede, vallankumoukset. Tiede ei kasva lineaarisesti, vaan paradigmasiirtymät muuttavat koko pelikentän.

3. Imre Lakatos: The Methodology of Scientific Research Programmes

Tutkimusohjelmat: degeneratiiviset vs. progressiiviset. Pehmeämpi versio Kuhnista – tiedettä ei hylätä yhden falsifikaation takia, vaan kokonaisuutta arvioidaan pitkällä aikavälillä.

Nämä kuusi muodostavat sarjan rungon – Peircen pragmatismi ja abduktio kietoutuvat niihin luontevasti läpi matkan.

Suomenkieliset ”aputeokset”

- Haaparanta & Niiniluoto: Johdatus tieteelliseen ajatteluun (ehkä paras starting point)

- Lammenranta: Johdatus tieto-oppiin (paljon hyödyllistä peruskauraa)

- Juti: Tiedon filosofia – Antiikista nykyaikaan (erinomainen esitys epistemiologian ja tieteenfilosofian kehityksestä)

- Kiikeri & Ylikoski: Tiede tutkimuskohteena – Filosofinen johdatus tieteentutkimukseen (moderni katsaus tieteentutkimukseen – sopii laajentamaan näkökulmaa pelkästä ”puhtaasta” tieteenfilosofiasta)

- Raatikainen: Ihmistieteet ja filosofia (humanistista näkökulmaa luonnontieteellisesti painottuneeseen keskusteluun).

Heivaan ensimmäisen luennon eetteriin ensi viikolla.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)