Evoluutiopsykologia kriittisessä valokeilassa – Osa II: Evoluutiopsykologien puolustuspuhe

 

Lue ensin: Evoluutiopsykologia kriittisessä valokeilassa: Metodologiset heikkoudet, filosofiset ongelmat ja tutkijoiden kognitiiviset linssit

Ensimmäisessä evoluutiopsykologiaa käsitelleessä artikkelissani nostin esiin alan keskeisiä heikkouksia: just-so stories -tarinointia, vastaavuusongelmaa, massiivista modulaarisuutta, reduktiota ja tutkijoiden kognitiivisia vinoumia. Evoluutiopsykologit eivät luonnollisesti ole levänneet laakereillaan, vaan ovat ryhtyneet ponnekkaasti puolustamaan poteroaan.

American Psychologist -lehden tuore artikkeli "Evolutionary Psychology Hypotheses Are Testable and Falsifiable" on suora ja systemaattinen vastaus juuri näihin kritiikkeihin. David Bussin johtama ryhmä väittää, että evoluutiopsykologiset hypoteesit eivät ole pelkkiä spekulatiivisia tarinoita, vaan ne tuottavat tarkkoja, testattavia ja kumottavissa olevia ennusteita – ja he antavat konkreettisia esimerkkejä, joissa hypoteeseja on todellakin kumottu empiirisesti.

Miksi evoluutiobiologiaa pidetään yleensä robustimpana kuin evoluutiopsykologiaa?

Ennen kuin mennään artikkelin sisältöön, lyhyt selvennys kontekstista lienee paikallaan. Evoluutiobiologia (EB) on laajempi, monitasoinen ja empiirisesti vankka tiede. Se tutkii muun muassa geenitaajuuksien muutoksia, fossiileja, kokeellisia malleja ja sukulaislajien vertailua. Sen hypoteesit ovat usein suoraan testattavissa ja falsifioitavissa, ja se tunnustaa useita mekanismeja (valinta, geneettinen drifti, kehityspakotteet, epigenetiikka jne.). EB on kypsä tieteen ala, jossa useat paradigmaattiset kehykset elävät rinnakkain ja kriisit ratkeavat pääosin empiirisesti ilman suuria ideologisia kiistoja.

Evoluutiopsykologia (EP) puolestaan on kapeampi sovellus: se keskittyy ihmismieleen ja käyttäytymiseen, painottaa ultimaattisia selityksiä (evoluutiomukautumisen ympäristö, EEA) ja nojaa usein kyselyihin, ristikulttuurisiin vertailuihin ja funktionaaliseen analyysiin. Sen heikkouksia ovat spekulatiivisempi EEA-rekonstruktio, vaikeampi falsifiointi (post hoc -tarinat) ja voimakkaampi adaptationismi, joka altistaa reduktioon ja alimääräytyneisyydelle. Siksi EB:tä pidetään yleisesti robustimpana: sen menetelmät ovat monipuolisemmat ja tulokset vankempia.

Nyt kuitenkin Bussin ryhmä väittää, että EP-hypoteesit ovat testattavia ja falsifioitavissa. Katsotaan, mitä he sanovat. 😎

Artikkelin ydin: Hierarkia ja falsifioitavissa olevat ennusteet

Kirjoittajat käyttävät Popperin kriteeriä: hypoteesi on tieteellinen, jos se tuottaa falsifioitavissa olevia ennusteita, jotka voivat kumoutua yhdellä vastahavainnolla. He erottelevat EP:n tasot:

- Metateoria (luonnonvalinta) – ei falsifioitavissa suoraan.

- Keskitason teoriat (esim. vanhempien investointiteoria) – suojaavat ydintä.

- Spesifiset hypoteesit ja ennusteet – näitä voidaan falsifioida.

He väittävät, että moderni EP (post-1990) on täynnä empiirisiä testejä ja toimii Lakatosin progressiivisena tutkimusohjelmana: anomalioita ratkaistaan tarkentamalla apuhypoteeseja ilman ydin- eli keskitason teorioiden (esim. vanhempien investointiteoria) välitöntä hylkäämistä.

Kolme konkreettista esimerkkiä, joissa empiiriset tutkimukset eivät tukeneet hypoteesia

1. Hedelmällisyysvaiheen preferenssimuutos/kaksoisstrategiahypoteesi

Tämän hypoteesin mukaan hedelmällisessä vaiheessa olevat naiset suosivat maskuliinisia piirteitä ("hyviä geenejä"), mutta eivät pitkäaikaisissa suhteissa. 

Alkuperäinen tutkimus näytti tukevan hypoteesia, mutta isot replikaatiot ja meta-analyysit eivät tue syklistä preferenssimuutosta. Empiiriset tutkimukset (ml. hormonimittauksilla varmennetut within-subject-tutkimukset) eivät löytäneet odotettua efektiä. Extra-pari-isyyden osuus on matala (1–3 %), eli vain 1–3 % lapsista on biologisesti äidin ulkopuolisen suhteen tulosta, joten strategia ei näytä yleiseltä. 

→ Hypoteesi kumoutuu empiirisesti.

2. Raiskauksen kumppanipuutehypoteesi   

Tämän hypoteesin mukaan raiskaus johtuu vähäisestä parin saatavuudesta tai matalasta sosiaalisesta statuksesta. 

Empiiriset tutkimukset eivät tue hypoteesia – analyysit osoittavat päinvastastaista: korkean statuksen miehet ovat todennäköisempiä raiskaajia. Incelit eivät erotu muusta väestöstä. 

→ Hypoteesi kumoutuu empiirisesti.

3. Miesten homoseksuaalisuuden sukulaisaltruismihypoteesi

Tämän hypoteesin mukaan homoseksuaalisuus säilyy populaatiossa, sillä homomiehet tukevat sukulaistensa lisääntymistä.

Empiiriset tutkimukset eivät tue hypoteesia – kyselyt eivät osoittaneet kohonnutta sukulaisinvestointia, ja Hamiltonin sääntö ei täyttynyt [1].

→ Hypoteesi kumoutuu empiirisesti.

Nämä esimerkit ovat vahva puolustus: EP tuottaa ennusteita, jotka voivat kumoutua, ja kun ne kumoutuvat, hypoteeseja hylätään tai vähintäänkin tarkennetaan.

Mitä artikkeli jättää sanomatta?

Vaikka artikkeli on reilu falsifioiduissa tapauksissa, siinä on muutamia heikkouksia:

- Valikoiva fokus: Esimerkit ovat spesifejä hypoteeseja, eivät ydin- eli keskitason teorioita (esim. seksuaalistrategiateoria, vanhempien investointiteoria). Ydin pysyy tuettuna, mutta artikkeli ei käsittele sitä, miksi monet keskitason teoriat ovat alimääräytyneitä.

- Vastaavuusongelma jää auki: Artikkeli ei vastaa Subrena Smithin kritiikkiin – miten todistaa, että nykyinen mekanismi on juuri EEA-sopeutuma?

- Lakatos vs. Popper: Paperi nojaa enemmän Lakatosin progressiiviseen ohjelmaan (tarkennukset, ei keskitason teorioiden hylkäystä) kuin puhtaaseen Popperiin. Tämä on reilu siirto, mutta heikentää "kovan tieteen" imagoa.

- Panadaptationismi (näkemys, jossa lähes kaikki piirteet selitetään sopeutumina ilman muita mekanismeja): Artikkeli ei käsittele tätä kritiikkiä suoraan – vaikka falsifioituja esimerkkejä esitetään, monet selitykset nojaavat yhä voimakkaaseen adaptationismiin.

Lopuksi: Reilu tuomio

Artikkeli on vahva puolustuspuhe: EP ei ole pseudotiedettä – se tuottaa testattavia ennusteita, ja jotkut niistä kumoutuvat empiirisesti. Bussin ryhmä myöntää virheitä avoimesti, mikä on merkki hyvästä tieteellistä käytännöstä. Toisaalta se ei kumoa kaikkea kritiikkiä: vastaavuusongelma, panadaptationismi ja kognitiiviset vinoumat ovat yhä voimassa.

EP:ssä on potentiaalia, mutta se tarvitsee ankarampia testejä, vähemmän ydinsuojausta ja enemmän integraatiota evoluutiobiologian monitasoisiin malleihin. Ehkä tulevaisuus on juuri siinä – EB:n vankkuuden ja EP:n mielenfokuksen yhdistelmässä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

1. Hamiltonin sääntö on evoluutiobiologian klassinen kaava, joka selittää, milloin altruistinen käyttäytyminen (esim. uhrautuminen toisen hyväksi) voi kehittyä luonnollisen valinnan kautta.