Evoluutiopsykologia kriittisessä valokeilassa: Metodologiset heikkoudet, filosofiset ongelmat ja tutkijoiden kognitiiviset linssit

 

Hyvä herrasväki, tällä kertaa sukelletaan evoluutiopsykologiaan (EP), joka on yksi psykologian kiistanalaisimmista ja samalla kiehtovimmista alueista. EP pyrkii selittämään ihmisen käyttäytymistä ja mieltä evoluution tuloksena: psykologiset mekanismit ovat sopeutumia (adaptaatioita), jotka kehittyivät esi-isiemme kivikauden ympäristössä (evoluutiomukautumisen ympäristö, EEA) ratkaisemaan selviytymis- ja lisääntymishaasteita. Tunnettuja esimerkkejä ovat miesten ja naisten erilaiset parinvalintastrategiat, pelot tiettyihin uhkiin (esim. käärmeet, hämähäkit) sekä moraalin ja uskonnon evoluutio.

Vaikka ala on tuonut kiinnostavia oivalluksia universaaleista käyttäytymismalleista, se on saanut myös voimakasta kritiikkiä – sekä empiiristä että tieteenfilosofista. Tässä artikkelissa tarkastelen EP:n keskeisiä heikkouksia ja tuoretta Nature Human Behaviour -lehden tutkimusta, joka valottaa, miksi jakolinjat alalla ovat niin sitkeitä.

Just-so stories ja testattavuuden haaste

Yksi tunnetuimmista kritiikeistä on, että monet EP-selitykset muistuttavat Rudyard Kiplingin satuja: ne rakennetaan jälkikäteen sopimaan havaintoihin, mutta eivät esitä selkeitä, falsifioitavissa olevia ennusteita. Esimerkiksi väite, että miehet suosivat nuoria kumppaneita hedelmällisyyden vuoksi, voi selittää tiettyjä havaintoja, mutta jos data ei sovi, voidaan aina vedota piilotettuihin sopeutumisiin, kulttuurisiin tekijöihin tai EEA:n epämääräisyyteen.

David Buller (Adapting Minds, 2006) ja Subrena Smith (”Is Evolutionary Psychology Possible?”, 2019) korostavat ns. vastaavuusongelmaa: miten osoittaa, että nykyinen psykologinen mekanismi on juuri se muinainen sopeutuma, eikä esimerkiksi oppimisen, kulttuurin tai kehityksen tulos? Popperin falsifikaation hengessä monista EP-hypoteeseista puuttuu se riskialtis, kumottavissa oleva ennuste, joka erottaisi ne pseudotieteestä.

Massiivinen modulaarisuus ja reduktionismi

EP nojaa usein massiiviseen modulaarisuuteen: mieli koostuu erillisistä, evoluution muokkaamista moduuleista (esim. petosdetektori, parinvalintamoduuli). Jerry Fodorin modulaarisuusajattelusta ammentava idea on mielenkiintoinen, mutta näyttö moduulien geneettisestä koodauksesta ja erillisestä evoluutiosta on ohutta.

Tämä johtaa reduktioon: psykologiset ilmiöt pelkistetään geeneihin ja kivikauden valintaan, jolloin kulttuurin, oppimisen, kehityssysteemien (evo-devo) ja nyky-ympäristön rooli jää aliarvioiduksi. Tämä voi myös vahingossa naturalisoida sukupuoli- tai persoonallisuuseroja, mikä herättää ideologisia vastaväitteitä.

Tutkijoiden kognitiiviset ominaisuudet selittävät jakolinjoja

Nature Human Behaviour -lehdessä julkaistu artikkeli tuo asiaan uutta dataa. Tutkijat kyselivät 7 973 psykologian tutkijalta heidän kantojaan 16 kiistanalaiseen teemaan ja mittasivat kognitiivisia piirteitä (epävarmuuden sietokyky, tarve kognitiolle, holistinen vs. analyyttinen ajattelu jne.).

Keskeiset löydökset:

- Evoluutiopsykologit painottavat systemaattisesti evoluution roolia (β = 1.293, p < 0.001) ja klusteroituvat "biologiseen/essentialistiseen" faktoriin.

- Matalampi epävarmuuden sietokyky korreloi vahvasti biologistis-reduktionistisiin näkemyksiin (esim. rationaalinen itsekkyys: β = 0.136, p < 0.001).

- Korkeampi sietokyky linkittyy holistisiin, kontekstuaalisiin ja sosiaalisiin selityksiin.

- Jakolinjat ovat bimodaalisia: ääripäitä enemmän kuin keskitietä – selkeitä leirejä, ei lievää hajontaa.

- Yhteydet pysyvät voimassa, vaikka kontrolloidaan tutkimusalue, metodit ja aihe – ja näkyvät jopa julkaisujen semantiikassa, sitaatioverkoissa ja yhteiskirjoittajuuksissa.

Sama data voi siis johtaa erilaisiin johtopäätöksiin tutkijan kognitiivisten "prioreiden" vuoksi. Matala epävarmuuden sietokyky suosii yksinkertaisia, essentialistisia selityksiä (kuten EP:n adaptationismia), kun taas korkeampi sietokyky sallii monimutkaisempia malleja. Tämä selittää osin, miksi EP:n kritiikki ei aina vakuuta sen harjoittajia – kyse voi olla syvemmästä kognitiivisesta taipumuksesta.

Linkki tieteenfilosofiaan

Tämä resonoi vahvasti teorioiden alimääräytyneisyyden kanssa: data ei aina ratkaise, kumpi teoria on parempi, varsinkaan kun induktiivinen paremmuuden arviointi ei ole mahdollista. Kuhnin paradigmojen hengessä EP:n kannattajat ja kriitikot edustavat erilaisia koulukuntia, jotka eivät ole pelkästään rationaalisia vaan kognitiivisesti juurtuneita. Lakatosin tutkimusohjelmatkin (The Methodology of Scientific Research Programmes, 1978) saavat tukea: degeneratiiviset piirteet voivat pysyä hengissä kognitiivisten preferenssien ansiosta.

Kohti moninaisempaa ja Itsetietoista evoluutiopsykologiaa

EP on arvokas yritys yhdistää evoluutio ja mieli, mutta sen heikkoudet – heikko testattavuus, reduktio ja kognitiiviset vinoumat – tekevät siitä haavoittuvan. Ratkaisu voisi olla:

- tiukemmat testausvaatimukset (falsifioitavissa olevat ennusteet)

- integraatio evo-devoon, kulttuurievoluutioon ja systeemibiologiaan

- tietoisuus omista kognitiivisista prioreista

Onko evoluutiopsykologia lähinnä spekulatiivista tarinankerrontaa, arvokas heuristiikka vai jotain siltä väliltä? Lukija päättäköön itse.

Pieni ironinen sivujuonne: Sapolskyn vapaa tahto

Robert Sapolsky ei ole varsinainen evoluutiopsykologi, mutta hänen deterministinen tulkintakehyksensä (Determined: A Science of Life Without Free Will, 2024) on sukua EP:n reduktiivisemmille piirteille: kaikki käyttäytyminen selitetään biokemiallisilla, hormonaalisilla ja evoluutiohistoriallisilla ketjuilla – ilman tilaa vapaalle tahdolle. Sapolsky on käynyt läpi argumentteja puolesta ja vastaan, punninnut niitä huolellisesti ja päätynyt ehdottomaan johtopäätökseen: vapaata tahtoa ei ole olemassakaan, ei edes hitusen vertaa.

Mutta nyt tulee kikkeri: koko hänen kirjansa – argumenttien punnitseminen, johtopäätöksen tekeminen ja sen puolustaminen – on vakuuttava osoitus juuri siitä, mitä hän kiistää. Jos vapaata tahtoa ei ole, miten Sapolsky itse päätyi rationaaliseen prosessiin, jossa hän hylkäsi toisen vaihtoehdon? Ironia on melkoinen: hänen deterministinen manifestinsa on paradoksaalisesti yksi vakuuttavimmista esimerkeistä hänen omasta vapaasta tahdostaan.

In sum, Sapolsky is BUSTED. 😎

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Evoluutiopsykologia kriittisessä valokeilassa – Osa II: Evoluutiopsykologien puolustuspuhe