Havanna syndrooma – energia-ase vai massahysteria? Tuore 60 Minutes -jakso herättää kysymyksiä

 


Katsoin juuri CBS:n 60 Minutes -erikoisjakson Havana Syndrome | 60 Minutes Full Episodes (1 h 35 min). Scott Pelley ja tiimi pureutuivat yhdeksän vuoden ajan raportoituihin mystisiin aivovammoihin, joita Yhdysvaltain diplomaatit, tiedustelu-upseerit ja sotilaat ovat kokeneet Kuubasta lähtien – ja sittemmin ympäri maailmaa.

Uhrit kuvailevat äkillistä painetta tai ”poraavaa” ääntä päässä, voimakasta kipua, huimausta, tasapainohäiriöitä, näkö- ja kuulovaurioita sekä pitkäkestoisia kognitiivisia ongelmia. Oireet ovat olleet johdonmukaisia sadoissa tapauksissa, ja osa uhreista on invalidisoitunut pysyvästi.

Viimeisin uutispommi: vuonna 2024 Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset (Homeland Securityn undercover-agentit, Pentagonin rahoittamana) ostivat venäläiseltä rikollisverkostolta kannettavan, hiljaisen mikroaaltolaitteen noin 15 miljoonalla dollarilla. Laitetta on testattu salaisesti sotilastukikohdassa eläimillä (rotilla ja lampailla) yli vuoden ajan, ja aiheutetut vauriot vastaavat ihmisuhrien oireita. Laite on ohjattavissa, lävistää seiniä ja ikkunoita, käyttää pulssitettua mikroaaltosäteilyä ja operoi venäläisten komponenttien varassa.

Stanfordin professori David Relman, joka johti hallituksen asiantuntijapaneeleja, pitää radiofrekvenssi- tai mikroaaltosäteilyä todennäköisimpänä selityksenä osalle tapauksista. Jaksossa puhutaan myös peittelystä: uhreja on pilkattu sisäisesti ”massahysterian” uhreiksi, ja tutkinta on monien mielestä lopetettu liian aikaisin.

Lisäksi Havannan oirekuva on poikkeuksellisen yhtenäinen eri uhrien kesken, vaikka tapaukset ovat erillisiä ja uhrit eivät tunne toisiaan. Ja testattu laite tukee teoriaa suunnatusta energiasta. Venäjällä on pitkät perinteet mikroaaltojen aivovaikutustutkimuksissa, ja useissa tapauksissa on ollut Venäjä-yhteys.  

Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön virallinen linja on edelleen, että vieraan vallan ase on hyvin epätodennäköinen useimmissa tapauksissa.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ozempic oikeustaisteluissa: Miljardien dollarien korvausvaateet vatsahalvausten ja näönmenetysten vuoksi

Ketogeeninen ruokavalio ja sydän: Kritiikkiä tulosten raportoinnista

Valheenpaljastuksen tapaustutkimus nro 1: Jari Sillanpään anteeksipyyntö syynissä