Kun proteiinipatukka maistuu Fazer Sinisen ja Jappin mikstuuralta

 

Manninen Nutraceuticals Oy:n aikoihin valmistutimme belgialaisessa tehtaassa mm. proteiini- ja palautusjuomasekoituksia. Eräänä aamuna tehtaan ykköspomo ja pääomistaja laittoi minulle emailia: ”Anssi, lähetin pikana mielenkiintoisen proteiinipatukkanäytteen. Testaa heti ja anna palautetta asap. Niillä on oman katon alla parhaat suklaaspesialistit.”

Kävi hetken päästä ilmi, että se prototyyppi oli kehitetty lähellä sijaitsevassa karkkitehtaassa. Eli logistinen plussa alkupaloiksi. Kävi myös ilmi, että tämä tehdas takoo mm. Lidilille Snickers- ja Mars-kopioita sun muita. Kyseessä ei siis ollut mikään nyrkkipaja. Noihin aikoihin turhanpäiväinen proteiinibuumi oli nousussaan, ja myös suuret yritykset kiinnostuivat proteiinipatukkamarkkinoista.  

Oman katon alla oli tosiaan spesialistit: karkkitehtaan yhteydessä oli pienehkö mutta kehittynyt R&D-yksikkö. Jos esim. Mars julkaisee uuden patukkaversion, tuolla R&D-yksikössä se pilkotaan atomeiksi, jotta voidaan valmistaa mahdollisimman hyvin täsmäävä kopiotuote.

All right… mikä voi muka olla mielenkiintoista jossain hemmetin proteiinipatukassa? Well, se ei ollut mikä tahansa patukka. Se oli puhdasverinen taideteos. 😘

Hyvä herrasväki, kelaktaa hetki: jos nämä heput tekevät maailman parhaimman makuisia karkkipatukoita, miten he eivät osaisi tehdä todella herkullista proteiinipatukkaa? Tämä ei ole juridinen tuotekategoria, mutta tarkoittaa sitä, että karkkipatukan ravitsemuksellisia ominaisuuksia on parannettu.

Mutta nyt siihen prototyyppiin. Suutuntuma oli kuin alkuperäisellä Fazerin Sinisellä – se samettinen, hidas sulaminen, joka ei jätä suuhun mitään liitumaista tai vahamaista jälkimaistuvaa. Sinisen makua voi ehkä kuvata jopa melankoliseksi – erityisesti, jos verrataan moderneihin ultramakeutettuihin karkkeihin. Siitäkö tuo Sininen-nimi tulee? Mutta jatketaan prototyypin ominaisuuksien purkamista.

Maku muistutti hämmästyttävällä tarkkuudella Japp-patukkaa: täyteläinen, karamellimainen syvyys ilman turhia kikkailuja. Ja reseptissä oli tehty oikeasti järkeviä ravitsemuksellisia parannuksia. Sokeria ja siirappia vähennetty reilusti, tilalle laadukasta maitopohjaista proteiinia. Ei niitä amerikkalaisten ketofirmojen epätoivoisia sokerialkoholitemppuja, joista vatsa kiittää myöhemmin illalla. Ei erytritolia, ei maltitolia, ei mitään "zero sugar" -huijausta, joka maistuu purukumille. Pointti oli laittaa kohtuullinen määrä ihan aitoa sokeria ja siirappia.

Sitten iskivät taloudelliset realiteetit. Isot tehtaat eivät vaivaudu puhdistamaan kokonaisia tuotantolinjoja muutaman lavallisen takia. Määrät eivät yksinkertaisesti yltäneet sille tasolle, jota massatuotannon logiikka vaatii. Minimitilaus per erä ei ollut yksi lava, vaan yksi kontti. Tuotantotekniset yksityiskohdat oli nimenomaisesti säädetty konttituotantoon. Tämä säästää aikaa ja leikkaa tuotantohinnan ihan minimiin.

 

Teesi (herkullinen, fiksu patukka), antiteesi (tuotannon realiteetit) ja synteesi (markkinat täyttyvät keskinkertaisista kompromisseista).

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)