Hegel, Logiikan tiede ja mekanismi-kemismi-teleologia – Osa III: Teleologia

 

Kirjoitussarjan viimeisessä osassa tarkastelemme teleologiaan. Tässä vaiheessa pureskelemme vielä Hegelin tuotannon helposti sulavaa alkuruokaa. Seuraavaksi käsittelemme ideaa (die Idee), jolloin Hegelin metafyysinen mielikuvitus pääsee täyteen laukkaan.

Johdanto

Hegel erottaa siis kolme objektiviteetin muotoa: mekanismin, kemismin ja teleologian. Nämä muodot edustavat dialektisia kehitysvaiheita, joissa käsite konkretisoituu yhä monimutkaisemmiksi suhteiksi. Kuten artikkelisarjan ensimmäisessä osassa todettua, mekanismi on näistä alkeellisin taso, jossa objektien suhteet ovat ulkoisia ja mekaanisia. Toisessa osassa kuvattu kemismi tuo mukanaan sisäisten affiniteettien ulottuvuuden, mutta vasta teleologia edustaa objektiviteetin huipentumaa, jossa suhteet perustuvat sisäiseen tarkoitukseen. Artikkelisarjan viimeinen osa keskittyy teleologian luonteeseen, sen rooliin Hegelin dialektisessa logiikassa ja sen filosofiseen merkitykseen.

Teleologian asema Hegelin logiikassa

Kerrataan vielä, että käsiteltävä aihe sijoittuu Tieteen logiikan kolmanteen osaan: subjektiivinen logiikka eli oppi käsitteestä (The Science of Subjective Logic or The Doctrine of the Concept). Teleologia esiintyy käsitteen opin "Objectivity"-alajaksossa kemismin jälkeen ja edustaa objektiviteetin kehittyneintä muotoa. Hegelin logiikassa käsite (Begriff) kehittyy kolmivaiheisen prosessin kautta: yleisyys (das Allgemeine), erityisyys (das Besondere) ja yksilöllisyys (das Einzelne). "Objectivity"-vaiheessa käsite realisoituu konkreettisiksi objekteiksi ja niiden suhteiksi, ja teleologia on tämän prosessin korkein ilmentymä.

Toisin kuin mekanismissa, jossa objektit liittyvät toisiinsa ulkoisten lakien kautta, tai kemismissä, jossa suhteet perustuvat sisäisiin affiniteetteihin, teleologiassa objektien vuorovaikutus ohjautuu sisäisen tarkoituksen (Zweck) kautta. Tämä tarkoitus ei ole ulkoinen lisäys, vaan objektien olemukseen sisältyvä periaate, joka tekee niistä itseään ylläpitäviä ja organisoivia kokonaisuuksia. Teleologia on näin ollen vaihe, jossa subjektiivinen käsite saavuttaa täydellisimmän objektiivisen muotonsa.

Teleologian luonne ja keskeiset piirteet

Teleologiassa objektien väliset suhteet ovat sisäisesti määrättyjä ja tarkoituksenmukaisia. Hegel korostaa kahta keskeistä ominaisuutta:

• Sisäinen tarkoitus: Teleologisessa järjestelmässä jokainen osa palvelee kokonaisuuden päämäärää, ja kokonaisuus ylläpitää itseään osiensa kautta. Esimerkiksi elävä organismi, kuten ihminen, on teleologinen kokonaisuus: sydän pumppaa verta koko kehon hyväksi, ja keho ylläpitää sydämen toimintaa.
• Itseorganisoituminen: Teleologiset kokonaisuudet eroavat mekaanisista ja kemiallisista systeemeistä siinä, että ne ohjaavat omaa kehitystään sisäisen logiikkansa perusteella. Ne eivät ole pelkästään ulkoisten voimien tai affiniteettien armoilla, vaan niillä on itseään ylläpitävä rakenne.

Hegel käyttää usein elollisten organismien analogiaa havainnollistaakseen teleologiaa. Organismissa jokainen osa – juuret, lehdet, varsi – on olemassa kokonaisuuden vuoksi, ja kokonaisuus ilmenee osiensa toiminnassa. Tämä erottaa teleologian mekanismista ja kemismistä, joissa tällainen sisäinen tarkoituksellisuus puuttuu.

Dialektinen siirtymä kemismistä teleologiaan

Kuten artikkelisarjan toisessa osassa todettua, kemismi edustaa objektiviteetin vaihetta, jossa objektien väliset suhteet perustuvat sisäisiin affiniteetteihin, kuten kemiallisissa reaktioissa. Kemismissä ykseys jää kuitenkin epätäydelliseksi: affiniteetit voivat hajota, ja prosessit ovat osin riippuvaisia ulkoisista olosuhteista. Tämä epätäydellisyys luo dialektisen jännitteen, joka johtaa siirtymään teleologiaan.

Teleologiassa kemismin ristiriita ratkeaa, kun objektien suhteet saavat sisäisen tarkoituksen, joka ohjaa ja ylläpitää kokonaisuutta. Esimerkiksi elollisissa organismeissa kemialliset prosessit, kuten aineenvaihdunta, eivät ole pelkästään affiniteettien ohjaamia, vaan ne palvelevat kokonaisuuden elämää ja kehitystä. Tämä siirtymä kuvastaa Hegelin dialektista menetelmää, jossa jokainen vaihe sisältää ristiriidan, joka ratkeaa seuraavassa, kehittyneemmässä vaiheessa.

Teleologian kehitys kohti ideaa

Vaikka teleologia on objektiviteetin korkein muoto, se EI ole Hegelin logiikan lopullinen päämäärä. Teleologiassa on edelleen jännite: tarkoitus on sidoksissa konkreettisiin objekteihin ja niiden suhteisiin, mikä rajoittaa sen absoluuttisuutta. Tämä jännite ohjaa teleologian kehittymään kohti "ideaa" (die Idee), joka on käsitteen logiikan huipentuma.

Idea edustaa subjektiivisen ja objektiivisen täydellistä ykseyttä, jossa käsite ja sen realisoituminen ovat täysin sopusoinnussa. Teleologia valmistaa tietä tälle siirtymälle osoittamalla, miten käsite voi ohjata objektien kehitystä sisäisesti. Vasta ideassa tämä ohjaus saavuttaa absoluuttisen muodon, jossa subjektiivinen ja objektiivinen sulautuvat yhteen ilman ristiriitoja.

Käytännön esimerkkejä teleologiasta

Teleologiaa voidaan havainnollistaa konkreettisilla esimerkeillä.

• Elolliset organismit: Puu on teleologinen kokonaisuus. Sen juuret imevät vettä ja ravinteita, lehdet suorittavat fotosynteesiä, ja runko tukee rakennetta – kaikki palvelee puun elämää ja lisääntymistä. Kokonaisuus ohjaa osiaan ja osat ylläpitävät kokonaisuutta.
• Ihmisen toiminta: Kun ihminen rakentaa talon, hänellä on mielessään päämäärä – asumisen tarve – joka ohjaa jokaista vaihetta, kuten suunnittelua, materiaalien valintaa ja rakentamista. Tämä tarkoituksenmukaisuus on teleologian ydin.

Nämä esimerkit osoittavat, miten teleologia eroaa mekanismista (esim. koneen osien ulkoinen yhteys) ja kemismistä (esim. kemiallinen reaktio ilman sisäistä päämäärää).

Teleologian filosofinen merkitys

Teleologia on keskeinen osa Hegelin filosofiaa, sillä se ilmentää hänen näkemystään todellisuudesta dynaamisena, tarkoituksenmukaisena prosessina. Se haastaa mekaanisen maailmankuvan, jossa kaikki redusoituu ulkoisiin syihin, ja osoittaa, että monimutkaiset systeemit – kuten organismit, yhteiskunnat tai historialliset prosessit – toimivat sisäisen logiikan ja päämäärän ohjaamina.

Lisäksi teleologia valmistaa tietä Hegelin absoluuttiselle idealismille. Se on välivaihe kohti ideaa, joka yhdistää subjektiivisen ja objektiivisen täydellisesti. Teleologian kautta Hegel korostaa, että todellisuus ei ole staattinen, vaan kehittyvä prosessi, jossa osat ja kokonaisuus ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa.

Yhteenveto

Hegelin teleologia edustaa objektiviteetin kehittyneintä muotoa, jossa objektien väliset suhteet perustuvat sisäiseen tarkoitukseen. Se ylittää mekanismin ulkoisuuden ja kemismin affiniteetit, muodostaen itseorganisoituvia kokonaisuuksia, joissa osat palvelevat kokonaisuutta ja kokonaisuus ylläpitää osiaan. Dialektisena vaiheena teleologia ratkaisee kemismin ristiriidat ja valmistaa tietä idealle, subjektiivisen ja objektiivisen lopulliselle ykseydelle. 

Anssi H. Manninen (aka "Kant II")