"Ruusu on ilman sitä, miksi; se kukkii koska se kukkii, Se ei huomio itseään, ei kysy, näkeekö sen joku muu."

 

”Tähän voi toki heti väittää vastaa, että tuo lähde [Johannes Angelus Silenius] on mystiikkaa ja runoutta ja ettei kummallakaan ole paikkaa ajattelussa. Kumpikaan niistä ei todellakaan kuulu ajatteluun, mutta ehkäpä ajattelun edelle.” -- Martin Heidegger

Hankin jo muutama kuukausi takaperin Martin Heideggerin teoksen Perusteen periaate (Der Satz vom Grund). Siinä on paljon mielenkiintoisia ajatuksia, mutta muiden kiireiden vuoksi teos jäi odottelemaan syvällisempää paneutumista.

Ruusu on ilman sitä, miksi; se kukkii koska se kukkii,
Se ei huomio itseään, ei kysy, näkeekö sen joku muu.

Tämä runo vaikuttaa ensi silmäyksellä viattomalta, mutta sen syvempi tarkastelu Heideggerin filosofian kontekstissa paljastaa monitasoisia merkityksiä. Runo kuvaa ruusua, joka kukkii ilman ulkoista syytä tai tarkoitusta.

1. "Ruusu on ilman sitä, miksi" 
   
• Tämä viittaa siihen, että ruusun olemassaolo ja kukkiminen eivät perustu mihinkään ulkoiseen selitykseen tai päämäärään. "Miksi" edustaa kysymystä syystä tai tarkoituksesta, ja runo kieltää tämän kysymyksen ruusun kohdalla. Ruusu vain on, itsensä vuoksi, ilman tarvetta oikeuttaa olemassaoloaan.
  
2. "Se kukkiin koska se kukkii"
• Tässä korostuu ruusun luonnollinen olemus. Kukkiminen ei ole seurausta jostakin ulkoisesta syystä, vaan se on ruusun olemisen itsestään selvä ilmentymä. Lause on lähes tautologinen: ruusu kukkii, koska se on ruusu ja kukkiminen kuuluu sen olemukseen.
3. "Se ei huomio itseään, ei kysy, näkeekö sen joku muu"
• Ruusu ei ole itsetietoinen. Se ei pohdi omaa olemassaoloaan, kauneuttaan tai sitä, huomaako joku sen. Tämä erottaa ruusun ihmisestä, joka on yleensä tietoinen itsestään ja muiden katseista.

Runon ydinajatuksena näyttäisi olevan "puhdas", perusteeton olemassaolo – olion kyky olla ilman tarvetta selittää tai kyseenalaistaa itseään. Heideggerin ajattelu tarjoaa hedelmällisen kehyksen tämän runon tulkintaan. Hän oli syvästi kiinnostunut olemisen (Sein) kysymyksestä ja pohti, miksi ylipäätään on olemassa jotakin eikä pikemminkin ei mitään.

Perusteen periaate ja sen haastaminen

Perusteen periaate on filosofinen väite, jonka mukaan kaikella olemassa olevalla on syy tai peruste. Heidegger kuitenkin kyseenalaistaa tämän periaatteen yksioikoisen soveltamisen. Runossa ruusu esitetään oliona, joka ei noudata tätä periaatetta: "ilman sitä, miksi" viittaa siihen, että ruusun olemassaolo ja kukkiminen eivät vaadi ulkoista perustetta. Se on itsessään riittävä, kyseenalaistaen tarpeen etsiä syitä kaikelle.

Heideggerin näkökulmasta tämä voi viitata olemisen mysteeriin, joka ylittää rationaalisen selittämisen. Ruusu ei ole olemassa jotakin toista tarkoitusta varten – se ei palvele ulkoista päämäärää – vaan sen olemassaolo on itseisarvoista.

Olemisen puhtaus: onttinen vs. ontologinen

Heidegger erottaa käsitteet "onttinen" ja "ontologinen". Onttinen taso koskee yksittäisten olioiden ominaisuuksia, syitä ja tarkoituksia – esimerkiksi sitä, miksi tietty ruusu kasvaa tietyssä paikassa tai kukkii tiettynä aikana. Ontologinen taso puolestaan käsittelee olemista itsessään, ilman näitä konkreettisia selityksiä.

Runon ruusu edustaa "puhdasta" ontologista olemista. Se ei ole sidottu onttisiin syihin (esim. "kukkii, koska sai vettä") vaan on olemassa itsensä vuoksi. Tämä resonoi Heideggerin pyrkimyksen kanssa päästä käsiksi olemisen syvempään totuuteen, joka ei tyhjene arkipäiväisiin selityksiin.

Kontrasti ihmisen olemiseen (Dasein)

Heideggerin käsite Dasein viittaa ihmisen olemiseen, joka on luonteeltaan itsetietoista, kyseenalaistavaa ja tarkoitusta etsivää. Ihminen pohtii usein: "Miksi olen olemassa? Mitä tarkoitusta palvelen? Mitä muut ajattelevat minusta?" Runon ruusu on täydellinen vastakohta tälle. Se ei "huomio itseään" eikä "kysy, näkeekö sen joku muu". Tämä korostaa eroa luonnollisen olemisen ja ihmisen eksistentiaalisen tilan välillä.

Ruusu edustaa siis olemista, joka on vapaa itsereflektiosta ja eksistentiaalisesta ahdistuksesta – tilaa, jota ihminen ei voi koskaan täysin saavuttaa.

Runouden rooli Heideggerin ajattelussa

Heidegger piti runoutta erityisen merkittävänä, koska se voi paljastaa olemisen totuuksia, joita pelkkä looginen tai tieteellinen ajattelu ei tavoita. Tämä runo, joka on peräisin saksalaisrunoilija Johannes Angelus Silesiukselta, ei ole sattumalta valittu Der Satz vom Grund -teokseen. Sen yksinkertaisuus ja mystisyys kutsuvat pohtimaan olemista tavalla, joka ylittää rationaalisen analyysin. Ruusun kuvaus voi viitata mystiseen kokemukseen olemisesta, jossa "miksi"-kysymys menettää merkityksensä.

Runon merkitys ja tulkinta

Runo esittää ruusun symbolina puhtaasta, perusteettomasta olemisesta. Sen keskeiset teemat ovat:

• Perusteettomuus: Ruusu kukkii ilman ulkoista syytä, haastaen perusteen periaatteen.
• Luonnollisuus: Kukkiminen on ruusun olemus, ei seuraus jostakin ulkopuolisesta.
• Itsetietoisuuden puute: Ruusu ei kyseenalaista itseään, toisin kuin ihminen.

Heideggerin kontekstissa runo korostaa olemisen mysteeriä ja kutsuu meitä pohtimaan, miksi ylipäätään vaadimme kaikelle syytä. Se asettaa kontrastin ihmisen itsetietoisen olemisen ja luonnollisen, reflektoimattoman olemisen välille.

Lopuksi

Tämä runonpätkä on näennäisen viaton, mutta Heideggerin filosofian valossa se avaa syvällisiä kysymyksiä olemisesta, sen perusteista ja ihmisen suhteesta maailmaan. Se haastaa meitä katsomaan ruusua – ja ehkä myös itseämme – uudella tavalla: voisimmeko joskus vain olla, ilman tarvetta kysyä "miksi"? 

Anssi H. Manninen (aka "Kant II")