Huhut Anselmin ontologisen argumentin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja

 

Onko Anselmin ontologinen argumentti kuollut ja kuopattu? NEGATIVE – huhut sen kohtalosta ovat vahvasti liioiteltuja. Proslogion-teoksessa Anselmi väittää, että "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", on välttämättä olemassa, koska sen olemassaolemattomuus johtaisi ristiriitaan. Kant yritti tyrmätä tämän Puhtaan järjen kritiikissä julistamalla, että "olemassaolo ei ole predikaatti". Mutta osuiko Kant maaliin? Tässä artikkelissa sukellan syvälle Anselmin argumentin ytimeen ja osoitan, että Kant ja hänen seuraajansa ovat missanneet jotain olennaista.

Anselmin alkuperäinen argumentti: "Jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella"

Anselm ei vetäissyt argumenttiaan taikurin hatusta. Hänen latinankielinen ilmauksensa id quo maius cogitari nequit – suomeksi "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" – on tarkkaan harkittu käsite, joka kantaa koko päättelyn painon. Miksi Anselm valitsi sanan "suurempi" (maius) eikä esimerkiksi "täydellinen"? "Suurempi" viittaa laajempaan ontologiseen paremmuuteen, joka kattaa olemassaolon itsensä, kun taas "täydellinen" tuo mieleen staattisen listan ominaisuuksia, kuten viisauden tai voiman. "Suuruus" on dynaaminen termi, joka asettaa olemassaolon osaksi sen ydintä – ei vain lisukkeeksi.

Anselmin logiikka kulkee näin:

• Vaihe 1: Olemassaolo ymmärryksessä (est in intellectu)
  Kun ajattelemme "jotain, mitä suurempaa ei voi ajatella", se on olemassa ainakin mielessämme. Tämä ei ole pelkkä abstrakti idea, vaan olio, joka realisoituu ymmärryksessämme.
• Vaihe 2: Olemassaolo todellisuudessa (est in re)
  Entä jos tämä "jokin" olisi olemassa vain mielessä? Silloin voisimme kuvitella saman "jonkin" olevan olemassa myös todellisuudessa, mikä tekisi siitä suurempaa – koska olemassaolo todellisuudessa on kiistatta arvokkaampaa kuin pelkkä mentaalinen olemassaolo. Mutta hetkinen: jos voimme ajatella jotain suurempaa, alkuperäinen määritelmä romuttuu, sillä "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", ei voi olla sellainen, että jotain suurempaa voisi kuvitella. Siksi sen on pakko olla olemassa myös todellisuudessa.

Tämä on perin ovela reduktio ad absurdum – Anselm ei väitä suoraan, että olemassaolo olisi ominaisuus, vaan osoittaa, että olemassaolemattomuus johtaa loogiseen umpikujaan.

Korvaaminen "täydellisellä oliolla" – missä mennään metsään?

Nykyfilosofiassa Anselmin argumenttia usein muokataan: "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" korvataan "täydellisellä oliolla" – olennolla, jolla on kaikki mahdolliset täydellisyydet, kuten kaikkivoipaisuus, kaikkiviisaus ja moraalinen hyvyys. Tämä tulkinta on vakiintunut, mutta se vääristää Anselmin alkuperäistä ideaa ja tekee argumentista haavoittuvamman Kantin kritiikille.

"Täydellinen olio" keskittyy ominaisuuksien listaan – se on olio, joka on maksimaalisen viisas, hyvä ja voimakas. Tämä muistuttaa enemmän René Descartesin ontologista argumenttia, jossa olemassaolo on yksi täydellisyyksistä. Anselmin "suurempi" sen sijaan ei ole staattinen ominaisuusluettelo, vaan ontologinen kategoria, joka implikoi olemassaolon luonnostaan. Kun siirrymme "täydelliseen olioon", argumentin logiikka muuttuu:

• Uusi versio:
  "Täydellinen olio on olemassa ymmärryksessä. Jos se on olemassa vain mielessä, voimme kuvitella sen olevan olemassa myös todellisuudessa, jolloin se olisi täydellisempi. Mutta täydellinen olio ei voi olla sellainen, että jotain täydellisempää voidaan ajatella. Siksi sen on oltava olemassa."

Tässä olemassaolo näyttäytyy selvästi ominaisuutena, joka lisätään täydellisyyteen – juuri sitä Kant kritisoi. Anselmin alkuperäinen "suuruus" kiertää tämän ongelman, koska se ei käsittele olemassaoloa irrallisena predikaattina, vaan osana "suuruuden" käsitettä.

Gaunilon vastaväite ja Anselmin vastaus

Anselmin aikalainen Gaunilo haastoi argumentin esittämällä "täydellisen saaren" – saaren, jolla on kaikki täydelliset ominaisuudet (kauneus, rikkaus, trooppiset drinkit). Gaunilon pointti oli, että jos Anselmin logiikka toimisi, voisimme todistaa tämän saaren olemassaolon. Anselmi torjui kritiikin: "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", ei ole sama asia kuin kontingentti olio, kuten saari. "Suuruus" sisältää välttämättömyyden, kun taas "täydellinen saari" voi olla olemassa tai olla olematta ilman ristiriitaa.

Jos käytämme "täydellistä oliota", Gaunilon vastaväite puree paremmin. "Täydellinen saari" on olio, jolla on maksimaaliset saaren ominaisuudet, mutta sen olemassaolo ei ole välttämätöntä. Anselmin "suurempi" sen sijaan sulkee pois kontingenssin, mikä tekee hänen argumentistaan vahvemman.

Modaalinen ulottuvuus: Anselmin salainen ase

Anselmin argumentissa piilee modaalinen vivahde: jos "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" ei olisi olemassa, sen olemassaolemattomuus olisi ristiriitaista – mikä viittaa välttämättömään olemassaoloon. Moderni filosofia, esimerkiksi Alvin Plantingan modaalinen ontologinen argumentti, tekee tämän eksplisiittiseksi:

1. On mahdollista, että maksimaalisesti erinomainen olio (jolla on erinomaisuudet kaikissa mahdollisissa maailmoissa) on olemassa.
2. Jos se on mahdollista, se on olemassa ainakin yhdessä mahdollisessa maailmassa.
3. Jos se on maksimaalisesti erinomainen, sen on oltava olemassa kaikissa maailmoissa.
4. Siksi se on olemassa myös meidän maailmassamme.

Tämä resonoi Anselmin "suuruuden" kanssa, joka implikoi välttämättömyyden. "Täydellinen olio" ei itsestään tuo mukanaan tätä ulottuvuutta – välttämättömyys on lisättävä erikseen, mikä vie argumentin kauas Anselmin alkuperäisestä kehyksestä.

Johtopäätös: Anselmi elää ja voi hyvin

Anselmin ontologisen argumentin voima on sen alkuperäisessä muotoilussa. "Jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" on dynaaminen käsite, joka välttää Kantin kritiikin näppärämmin kuin "täydellinen olio". Korvaamalla termin jälkimmäisellä muutamme argumentin luonnetta ja altistamme sen väitteelle, että olemassaolo on vain predikaatti. Anselmin päättely ei nojaa tähän, vaan siihen, että olemassaolemattomuus rikkoo "suuruuden" määritelmän. Tämä oivallus ei ainoastaan pelasta Anselmia Kantin hyökkäykseltä, vaan avaa uuden oven keskustelulle: ehkä ontologinen argumentti ei olekaan kuollut – se vain odottaa, että ymmärrämme sen paremmin.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)