Taas kerran punainen liha ja tyypin 2 diabetes – miksi väite ei kestä tarkempaa tarkastelua

 

Ravitsemuskentällä on jälleen kerran heitetty ilmoille väite, jonka mukaan punaisen lihan kulutus lisäisi tyypin 2 diabeteksen riskiä. Uusin esimerkki on helmikuussa 2026 British Journal of Nutrition -lehdessä julkaistu poikkileikkaustutkimus, joka analysoi NHANES-aineistoa vuosilta 2003–2016. Kirjoittajat raportoivat, että korkealla punaisen lihan kulutuksella oli kohonnut odds ratio diabetekselle.

Ennen kuin mennään menetelmiin, kannattaa pysähtyä hetkeksi evoluutiobiologiaan. Ihmisen aivot ovat evoluution kallein kudos: painoonsa nähden ne kuluttavat jopa 20 kertaa enemmän energiaa kuin muut elimet. Noin 1,5–2 miljoonaa vuotta sitten homininien aivojen koko alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Samalla suoliston koko pieneni suhteessa kropan kokoon. Tämä trade-off selittyy kalliin kudoksen hypoteesilla: tiivis, helposti sulava eläinproteiini ja -rasva (erityisesti punainen liha) antoi riittävästi energiaa ja ravinteita ilman tarvetta valtavalle suolistolle. Lihansyönti vapautti energiaa aivojen ylläpitoon – juuri se mahdollisti meidän lajimme älyllisen voittokulun.

On biologisesti epäloogista olettaa, että sama ruoka-aine, joka on ollut keskeinen lajimme kehityksessä satoja tuhansia vuosia, olisi yhtäkkiä muuttunut haitalliseksi nykyihmiselle. Jos punainen liha olisi myrkkyä, evoluutio olisi tehnyt siitä myrkyn jo kauan sitten. Tässä kohtaa on syytä muistuttaa perusperiaatteesta: ilmiselvät biologiset totuudet – evoluution muokkaama fysiologia ja metabolia – menevät totuusarvossa jopa ankarimmin kontrolloitujen satunnaistettujen kokeiden (RCT) yläpuolelle. Luontoäiti ei tee systemaattisia virheitä. Ja jos havainnoiva tutkimus väittää toisin, on syytä kysyä, missä virhe piilee – se ei taatusti löydy luonnosta.

Tyypin 2 diabeteksen ydinsyy on krooninen hiilihydraattikuormitus. Runsas hiilihydraattien (erityisesti puhdistettujen) saanti nostaa verensokeria ja insuliinia toistuvasti, johtaa insuliiniresistenssiin, maksan rasvoittumiseen ja haiman beetasolujen uupumiseen. Lihavuus – erityisesti viskeraalinen rasva – pahentaa tilannetta, mutta se on seuraus, ei syy itsessään. Punainen liha on poikkeuksellisen ravinteikasta sapuskaa: täyttävä proteiini ja rasva pitävät nälän poissa, stabiloivat verensokeria ja auttavat painonhallinnassa. Sen sisältämät B12-vitamiini, rauta, sinkki ja kreatiini tukevat aineenvaihduntaa ilman hiilihydraattipiikkejä. RCT-meta-analyysit vahvistavat tämän: punaisen lihan lisääminen ruokavalioon ei heikennä verensokerin säätelyä, insuliiniherkkyyttä eikä tulehdusmarkkereita terveillä tai riskiryhmässä olevilla aikuisilla. Päinvastoin, proteiinipainotteiset, hiilihydraattirajoitteiset ruokavaliot, joissa punaista lihaa on mukana, parantavat glukoosinsäätelyä tehokkaammin kuin runsashiilariset vaihtoehdot.

Väitteet punaisen lihan haitallisuudesta perustuvat lähes poikkeuksetta muistiin perustuvaan ravitsemusepidemiologiaan, jonka tieteenfilosofiset ja menetelmälliset ongelmat ovat tunnettuja. NHANES-tutkimuksessa ruokavaliotietoja kerätään 1–2 kertaa 24 tunnin kyselyllä. Nämä eivät kuvaa totuttua syömistä, vaan yhden tai kahden päivän satunnaisotosta – ja niihin liittyy systemaattista aliraportointia, sosiaalisen suotavuuden vinoumaa sekä muistivirheitä. Lihavuus korreloi vahvasti aliraportointiin. Tällainen data on tunnetusti heikkoa jopa assosiaatioiden osoittamiseen, kausaalisuudesta puhumattakaan. Poikkileikkaustutkimuksessa käänteinen kausaalisuus on mahdollinen: jo diabeteksen kanssa elävät voivat muuttaa ilmoittamaansa ruokavaliota tai raportoida eri tavalla. 

Olen käsitellyt NHANES-aineistojen konkreettisia heikkouksia aiemmin tässä kirjoituksessa: Ravitsemusepidemiologinen korttitalo romahti – energiansaantiarviot niin pielessä, että kymmeniä tuhansia artikkeleita kuskataan suoraan kaatopaikalle. Yleisemmällä tasolla muistiin perustuvan ravitsemusepidemiologian epistemologisia ongelmia puretaan täällä: Miksi muistiin perustuva ravitsemusepidemiologia ei tuota tietoa – lyhyt epistemiologinen analyysi.

Lopuksi muutama sana tästä uudesta artikkelista. On mielenkiintoista, että viiteluettelosta puuttuu laadukas analyysi, joka on käsitellyt punaisen lihan ja terveysväitteiden metodologisia ongelmia juuri samanlaisissa aineistoissa: Punainen liha ja ravitsemusepidemiologian syöksykierre.

Erityisen painava ristiriita syntyy kuolleisuudesta. Tyypin 2 diabetes nostaa kokonaiskuolleisuutta selvästi (yleensä 1,5–2-kertaiseksi useissa pitkittäistutkimuksissa). Jos punainen liha todella lisäisi diabeteksen riskiä, odottaisi tämän heijastuvan myös korkeampaan kuolleisuuteen väestötasolla. Kuitenkin kyseisessä laatuanalyysissä korkeampi punaisen lihan kulutus oli pikemminkin yhteydessä pienempään kuolleisuuteen – ei suurempaan. Tämä ei sovi lainkaan väitteeseen kausaalisesta yhteydestä.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)