Tummempi profiili telkien takana – miltä kohdennettu pelote näyttäisi naisiin kohdistuvassa väkivallassa?

 

Muistatko, mistä tässä strategiassa on kyse? Kohdennettu pelote on datavetoista rikollisuuden torjuntaa, joka ei yritä muuttaa koko yhteiskuntaa vaan keskittyy pieneen "Power Few" -joukkoon: niihin aktiivisimpiin tekijöihin, jotka aiheuttavat ison osan vakavasta rikollisuudesta.

Bragan tuore meta-analyysi (2026) kokoaa RCT- ja kvasikokeita: strategia tuottaa keskimäärin 16–23 % laskun kohderyhmän rikollisuuteen. Ydin on yksinkertainen – ja kylmä:

1. Tunnistetaan korkean riskin henkilöt rikoshistorian, verkostojen ja tiedustelun perusteella. 

2. Heille annetaan selkeä viesti: lopeta nyt, tai seuraukset ovat ankarat (ja koskevat myös kavereita). 

3. Samalla tarjotaan tukea: työtä, hoitoa, koulutusta – mutta vain niille, jotka valitsevat toisin. 

Ei massavalvontaa, ei kaikkien kyttäämistä. Vain täsmäisku sinne, missä haitta on suurin.

Nyt hypoteettinen jatko: entä jos samanlainen ohjelma käynnistettäisiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalirikollisuuden torjumiseksi – toistuvat ahdistelut, raiskaukset, pahoinpitelyt kaduilla ja julkisissa? Idea nousi mieleen oheisesta uutiskuvasta.

Tilastollinen tulos olisi selkeä

Tuore Helsingin yliopiston Rikollisuustilanne 2024 -katsaus kertoo suoraan: raiskausrikoksissa ulkomaalaistaustaisten osuus oli 32 % kaikista tapauksista (yhteensä 9 608 raiskausrikosta kirjattiin). Helsingissä ulkomaalaisten epäiltyjen osuus seksuaalirikoksissa on noin 33 % ja raiskauksissa noin 40 %. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat väestöstä selvästi pienemmän osuuden (noin 15–20 % riippuen määritelmästä), joten suhteellinen yliedustus on merkittävä.

Helsingin poliisin luvut vahvistavat saman suunnan: seksuaalirikosten määrä on kasvanut rajusti (yli 50 % kahdessa vuodessa), ja tietyt taustaryhmät – erityisesti Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan maista tulevat nuoret miehet – näkyvät tilastoissa yliedustettuina. Vankilapuolella ulkomaalaisten osuus on noussut reilusti yli 20 %:iin, ja seksuaalirikokset ovat heidän joukossaan yksi yleisimmistä päärikoksista.

Jos kohdennettu pelote pureutuu juuri niihin toistuviin tekijöihin (rikoshistoria + verkostot + korkea riski), ohjelman "asiakkaat" kallistuisivat tilastollisesti siihen suuntaan, mistä Samuel Muhiren kaltaiset ”yhteiskunnan tukipilarit” nousevat esiin: sarja-ahdistelijat ja toistuvat tekijät, joiden profiili on useammin "ulkomaalaistaustainen".

Ei ihonväriä, ei taustaa sinänsä – vaan puhdasta dataa rikoshistorian pohjalta. Koska rikollisuuden jakautuma on jo epäsymmetristä, myös intervention tulos heijastaa sitä. "More often than not" -kuva telkien takana tai ohjelman piirissä olisi siis tosiaan hieman tummempi.

Tämä ei ole arvoarvostelma, vaan looginen seuraus siitä, että strategia toimii juuri siellä, missä haitta kasautuu. Jos halutaan maksimaalinen vaikutus naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisessä, datan seuraaminen johtaa sinne – ei toisinpäin, kuten suvaitsevaiset opettavat.

Malmö-ilmiö ei ole uniikki: sama kuvio toistuu tilastoissa täälläkin. Kohdennettu pelote ei luo mitään uutta ”rotuprofilointia”, se vain hyödyntää jo olemassa olevaa dataa. Avoin keskustelu luvuista auttaisi tekemään politiikasta tehokkaampaa – ja vähemmän ideologista.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)