Murha ennen iltahartautta (Murder Before Evensong) – brittirikosdraamaa pikkukylän papin silmin

 


Leikattu nilkka hieman vaivasi, joten oli tarvetta siirtyy koneelta makuuasentoon. Niinpä nokka kohti Yle Areenan brittirikossarjojen kategoriaa. Nämä ovat lähes säännönmukaisesti olleet alansa parhaimmistoa. Tämän käsillä olevan sarjan osalta odotukset eivät olleet hirveän korkealla, mutta laitetaan pyörimään. No, koko sarja on nyt katsottu – ja oli taattua brittirikosdraamaa alusta loppuun.

Murha ennen iltahartautta (Murder Before Evensong) vie katsojan 1980-luvun englantilaiseen pikkukylään Champtoniin. Pääosassa on nuori pastori Canon Daniel Clement (Matthew Lewis), joka yrittää hoitaa seurakuntaansa avoimin mielin – mikä ei kuitenkaan miellytä kaikkia, erityisesti hänen omaa äitiään Audreyta. Sarjan tähti: Amanda Redman tekee loistavaa työtä pastorin äitinä. Hänen ylimielinen standardivirneensä ja teräväkielisyytensä varastavat kohtauksen toisensa jälkeen. 

Kun kirkkoon suunnitellaan vessan rakentamista, kyläläisten mielipiteet kuohuvat ja vanhat salaisuudet alkavat nousta pintaan. Tilanne kärjistyy murhaan, ja Daniel joutuu käyttämään taitojaan sekä pappina että rikostutkijana. Sarja on lämminhenkinen, humoristinen ja jännittävä yhdistelmä, jossa korostuvat yhteisön dynamiikka, ennakkoluulot ja anteeksianto. 80-luvun fiilis on visuaalisesti kaunis ja tunnelma sopivan arkisen brittiläinen.

Kesto jaksoa kohti noin 50 minuuttia. Katsottavissa Yle Areenalla.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: Puutarhuri (Master Gardener) – laatudraamaa ja jännitystä puutarhan varjoissa

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ozempic oikeustaisteluissa: Miljardien dollarien korvausvaateet vatsahalvausten ja näönmenetysten vuoksi

Salirottien sisäelinten suureneminen ei johdu protskusta vaan douppauksesta

Valheenpaljastuksen tapaustutkimus nro 1: Jari Sillanpään anteeksipyyntö syynissä