Oikeus tuhota itsensä – kunnes se koskettaa muita (Osa I ft. Mill)
John Stuart Millin Vapaudesta on nykyisin yksi Mannisresidenssin lemppariteoksista. Tämä on sen verran kevyttä ja käytännön läheistä filosofiaa, että menee hyvin äänikirjana taustalla. Tässä ei siis leijuta metafyysisissä tähtitarhoissa – vaikka kyllä tässäkin teoksessa on lukemattomia auki sanomattomia metafyysisiä argumentteja. Toi on jo 6. kertaa kuuntelussa, sillä uuden ajan filosofit tuntevat perinpohjaisesti kaikki vakavasti otettavat klassikot. Ja se Teivaisen johdanto on myös ihan ok.👍
Anyways, Mill sanoo melko suoraan luvussa 4: Jos täysivaltainen aikuinen haluaa tuhota elimistöään Mäkkärissä tai viinibaarissa, olkoon menneeksi. Tai laillinen uhkapeli. Tai se, että ajaa parran kerran vuodessa. Se on hänen asiansa. Juopottelu, laiskuus, epäsiisteys ja muut itseään koskevat paheet eivät ole valtion tai mielipidepoliisin asia. Yhteiskunta saa paheksua, välttää seuraa ja antaa luonnollisten seurausten purra – mutta ei pakottaa tai rangaista.
Tämä tuskin on nykypäivänä kovinkaan kiistanalaista. Jos aikuinen, oikeustoimikelpoinen henkilö haluaa laillisilla rahoillaan juoda maksansa pilalle, niin antaa mennä.
Millin ydinargumentit edellä mainitulle voitaneen tiivistää seuraavasti. Kaikella vapaan elämän valinnalla on ulkoisvaikutuksia. Jos hyväksymme, että valtiolla on oikeus määrätä, mitä saa syödä, juoda tai harrastaa, tie on auki totalitaariselle holhoukselle – myös terveellisten valintojen pakkokoodaukselle. Orwell nyökyttelisi päätään.
Mutta homma menee monimutkaiseksi, kun otamme huomioon massiiviset liitännäiskustannukset (esim. sairaalakeikat) ja sosiaalisen tarttuvuuden/emotionaalisen infektion (erityisesti alaikäisiin).
Näitä käsittelemme seuraavissa jaksoissa. Sillä välin voitte kuunnella tuon Vapaudesta (esim. BookBeat).
Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)
Kommentit
Lähetä kommentti