Anselm Canterburylainen: Uskon ja järjen yhdistäjä

 

Anselm Canterburylainen (1033–1109) oli keskiajan merkittävimpiä ajattelijoita, jonka työ teologian ja filosofian parissa on jättänyt pysyvän jäljen länsimaiseen ajatteluun. Syntyjään italialainen Anselm vietti suuren osan elämästään Normandiassa ja Englannissa, toimien ensin Becin luostarin apottina ja myöhemmin Canterburyn arkkipiispana.

Hänen keskeiset teoksensa, Monologion ja Proslogion, pyrkivät tutkimaan Jumalan olemassaoloa ja ominaisuuksia pelkästään rationaalisten keinojen avulla, ilman vetoamista Raamattuun tai muihin auktoriteetteihin. Anselmin ajattelun ytimessä oli motto fides quaerens intellectum – "ymmärrystä etsivä usko". Hän ei tyytynyt pelkkään uskoon, vaan halusi osoittaa, miksi Jumalan olemassaolo ja ominaisuudet ovat loogisesti välttämättömiä.

Anselmin tunnetuin filosofinen saavutus on Proslogionissa esitetty "yksi argumentti", joka tunnetaan nykyään ontologisena argumenttina. Tämä argumentti ei ole vain todistus Jumalan olemassaolosta, vaan huolellisesti muotoiltu päättely, joka heijastaa laajempaa teologista visiota. Tässä kirjoituksessa pureudun tähän argumenttiin perinpohjaisesti.

Anselmin "yksi argumentti": Termi, metodi ja mestariteos

Anselmin "yksi argumentti" on filosofinen ja teologinen helmi, joka on muokannut jumalatodistusten historiaa yli tuhannen vuoden ajan. Se ei ole pelkkä looginen ketju, vaan termi – "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" (id quo maius cogitari nequit) – ja siihen liittyvä päättelytapa, joka hyödyntää reductio ad absurdum -menetelmää. Argumentti esitetään Proslogionin luvuissa 2 ja 3, ja sen tarkoitus on osoittaa, että Jumalan olemassaolo on loogisesti välttämätön. Analysoidaan argumenttia vaihe vaiheelta.

Argumentin rakenne ja kulku

Anselmi lähtee liikkeelle yksinkertaisesta mutta syvällisestä ajatuksesta. Hän määrittelee Jumalan "joksikin, mitä suurempaa ei voi ajatella", ja rakentaa päättelynsä tämän käsitteen varaan. Argumentti etenee seuraavasti:

• Vaihe 1: Olemassaolo ymmärryksessä (est in intellectu)
  Kun kuulemme tai ajattelemme "jotain, mitä suurempaa ei voi ajatella", tämä käsite on olemassa ainakin mielessämme. Kyse ei ole satunnaisesta ideasta, vaan jostakin, jonka ymmärrämme selkeästi: olio, joka on määritelmällisesti kaikkein suurin ajateltavissa oleva.
• Vaihe 2: Olemassaolo todellisuudessa (est in re)
  Anselmi kysyy: entä jos tämä "jokin" olisi olemassa vain mielessä, ei todellisuudessa? Jos näin olisi, voisimme kuvitella saman olion olevan olemassa myös todellisuudessa, mikä tekisi siitä suurempaa kuin pelkkä mielikuva. Tämä on ristiriitaista, sillä "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella", ei voi olla sellainen, että jotain suurempaa voisi ajatella. Siksi sen on oltava olemassa myös todellisuudessa.
• Vaihe 3: Välttämätön olemassaolo
  Proslogionin luvussa 3 Anselmi menee pidemmälle: jos "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" olisi olemassa vain kontingentisti (eli voisi olla olematta), voisimme ajatella jotain vielä suurempaa – olioa, joka ei voisi olla olematta. Näin ollen tämän olion olemassaolon on oltava välttämätöntä.

Anselmi ei väitä, että olemassaolo olisi pelkkä ominaisuus, vaan osoittaa, että olemassaolemattomuus johtaa loogiseen ristiriitaan tämän käsitteen yhteydessä.

Termin nerokkuus: "Jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella"

Anselmin valitsema termi on argumentin sydän, ja sen voima piilee sen huolellisessa muotoilussa. Sana "suurempi" (maius) ei tarkoita vain ominaisuuksien paremmuutta, vaan laajempaa ontologista ylemmyyttä, joka kattaa olemassaolon ja olemuksen. Toisin kuin myöhemmät tulkinnat, joissa Jumala määritellään "täydelliseksi olioksi" (staattinen täydellisyyskokoelma), Anselmin termi on dynaaminen ja vertailuun perustuva. Se asettaa olion hierarkiaan, jossa "suuruus" sulkee pois kaiken, mikä voisi tehdä siitä vähemmän suurta – kuten kontingenssin.

Tämä erottaa argumentin esimerkiksi Gaunilon vastaväitteessä esitetystä "täydellisestä saaresta". Gaunilo ehdotti, että samalla logiikalla voisi todistaa täydellisen saaren olemassaolon. Anselmi vastasi, että saari voi olla täydellinen ominaisuuksiltaan mutta silti kontingentti (ei-välttämätön), kun taas "jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" ei voi olla kontingentti, koska sen olemassaolo on osa sen määritelmää. Termi on siis nerokas juuri siksi, että se on immuuni tällaisille rinnastuksille.

Monipuolisuus: Olemassaolon lisäksi ominaisuudet

Anselmin "yksi argumentti" ei tyydy pelkästään todistamaan Jumalan olemassaoloa. Hän uskoo, että samalla termillä ja reduktiologiikalla voidaan osoittaa kaikki Jumalan ominaisuudet: ikuisuus, kaikkivaltius, hyvyys ja niin edelleen. Logiikka on yksinkertainen mutta elegantti: jos "jostain, mitä suurempaa ei voi ajatella" puuttuisi jokin ominaisuus (esim. hyvyys), voisimme ajatella jotain suurempaa, jolla tämä ominaisuus on. Tämä johtaisi ristiriitaan, joten tällaiset ominaisuudet ovat välttämättömiä.

Tämä tekee argumentista poikkeuksellisen: se ei ole vain olemassaolon todistus, vaan kokonaisvaltainen työkalu Jumalan olemuksen ymmärtämiseen. Toisin kuin monet muut ontologiset argumentit, Anselmin päättely kattaa laajemman teologisen kentän.

Väärinymmärrysten purkaminen

Argumenttia on usein kutsuttu "ontologiseksi argumentiksi", ja sitä on kritisoitu esimerkiksi Kantin huomiolla, että "olemassaolo ei ole predikaatti". Kantin kritiikki on perusteltua, jos Jumala määritellään "täydelliseksi olioksi", johon lisätään olemassaolo ominaisuutena. Anselmin alkuperäinen päättely kuitenkin välttää tämän ansan. Hän ei käsittele olemassaoloa irrallisena ominaisuutena, vaan osana "suuruuden" käsitettä. "Jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" ei ole pelkkä täydellisyysluettelo, vaan dynaaminen määritelmä, joka kantaa olemassaolon välttämättömyyden sisällään.

Tämä vivahteiden ymmärtäminen on tärkeää, sillä argumentin yksinkertaistetut tulkinnat johtavat helposti harhaan. Anselmin versio on kestävämpi kuin sen myöhemmät muunnelmat.

Filosofinen ja historiallinen painoarvo

Anselmin "yksi argumentti" on ontologisten jumalatodistusten esi-isä, ja sen vaikutus näkyy keskiajalta moderniin filosofiaan. Sen viittaus välttämättömään olemassaoloon (Proslogion luku 3) ennakoi modaalilogiikan kehitystä, jota hyödynnetään esimerkiksi Alvin Plantingan modernissa ontologisessa argumentissa. Argumentti on myös historiallisesti merkittävä, koska se asetti riman filosofiselle teologialle: uskon ja järjen yhdistäminen ei ollut enää pelkkää päiväunta, vaan konkreettinen päättelyharjoitus.

Analyysin oivallukset

Tarkastelu paljastaa Anselmin argumentin voiman ja syvyyden:

• Termin vahvuus: "Jokin, mitä suurempaa ei voi ajatella" kantaa sisällään loogisen välttämättömyyden, joka erottaa sen muista määritelmistä.
• Reduktiopäättelyn nerokkuus: Ristiriidan käyttö ei todista vain olemassaoloa, vaan myös ominaisuudet.
• Ero jälkitulkintoihin: Anselmin argumentti on monipuolisempi ja kestävämpi kuin sen pelkistetyt versiot.
• Hengellinen ja rationaalinen yhteys: Argumentti palvelee Proslogionin tavoitetta – uskon syventämistä järjen avulla – mutta seisoo itsenäisesti filosofisena teoksena.

Lopuksi

Anselmin "yksi argumentti" on mestarillinen yhdistelmä filosofiaa ja teologiaa. Se ei ole pelkkä todistus, vaan termi ja metodi, joka avaa oven Jumalan olemuksen rationaaliseen tarkasteluun. Sen analyysi paljastaa paitsi Anselmin oman ajattelun syvyyden myös sen, miksi argumentti on kiehtonut ja haastanut ajattelijoita vuosisatojen ajan. Se on kestänyt aikaa, koska se on enemmän kuin historiallinen jäänne – se on elävä haaste, joka palkitsee jokaisen, joka uskaltautuu sitä tutkimaan.

Anssi H. Manninen (aka ”Kant II”)

Lue myös: SUPERANALYYSI: Johannes Duns Scotus – metafyysisen jumaltodistuksen arkkitehti